Alkukuvia

7.5.2013

Takka_alkukuvia

Teksti ja kuva: ANTTI KEITILÄ

Näyttelyn jälkeisissä tunnelmissa kasaan erikeeperillä pahviputkista 1/1 luonnoksia kotonani takan ääressä. Lämpö nopeuttaa liiman kuivumista. Lopulliset veistokset aion hitsata teräsputkista. Veistokset ovat nimeltään nuotioita. Teräsveistokset pitää tehdä kesällä ulkona, joilloin saan nuotion viereeni malliksi. Teosten on tarkoitus kuvata polttopuita, liekkejä ja ilmavirtoja samanaikaisesti, eli koko nuotiota.

Turvalliseen perusasiaan siirtyminen tuntuu näyttelyn jälkeen viisaalta ja hyvältä siirrolta, mutta ensimmäisen pahviluonnoksen valmistuttua puuha rupeaa arveluttamaan. Kolmen pahviputken yh- teen liittämisen kun voi tehdä monella tapaa, ja jotkin niistä saattavat olla oikeita. Neljä putken käyttäminen olisi helpompaa, mutta en halua fuskata.

Tuli on lähes kliseinen perusaihe. Sen kesyttäminen antoi ihmiselle mahdollisuuden hallita ympäristöään, ajattelu irtaantui arjesta, ja mielikuvituksen myötä syntyi taide. Miten siitä väännetään taideteos, joka kiinnostaa muitakin kuin tekijäänsä. Välittyykö ideani kokijalle?

Tulta päin, ainakin työskentelystäni tulee kivaa. Ehkä sitä kautta teoksen sisältö kasvaa. Kesällä nuotio meren rantaan, saunan viereen malliksi. Valmiiksi katkottuja teräsputkia, kuivia polttopuita ja hitsauskone. Jos valmiista taideteoksesta välittyy palakin hienosta metodista, teos toimii. Joka tapauksessa puuha ei ole mennyt hukkaan. Näen valmiin teoskokonaisuuden jo näyttelytilassa, ripustuskin on jo melkein valmis.

Kuitenkin kokemuksesta tiedän, että lopullinen teos saattaa olla jotain ihan muuta. Työ neuvoo tekijäänsä usein oikeaan suuntaan, oikoteille ja harhapoluille. Lähden huoltoasemalle hakemaan lisää takkapuita.

Antti Keitilän kotisivulle

Alkukuvia on sarja taiteilijoiden pohdintoja kuvien kuvallisuuksista. Kuvien muotoutumisen prosessi kiinnostaa taiteilijoita, oli sitten kyse työskentelypäiväkirjan pitämisestä tai tohtorinopintojen suorittamisesta. Vuosien mittaan kuvataiteilijalle kertyy teoksistaan kuvakertomus, jonka osat menevät limittäin. Vaikka kuviemme juuret voivatkin olla mielen sokkeloissa, sanojen tavoittamattomissa, havaintokokemuksen kerroksellisuuden ja ajallisuuden kartoittaminen on kiehtovaa. Mistä on kuvat tehty?

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone