Amos Rex aukeaa torstaina – yleisöä odottaa sukellus virtuaalitodellisuuteen

28.8.2018Kirjoittaja: Nelli Tuominen
Kuva: Tuomas Uusheimo

Reilut kaksi vuotta ja 50 miljoonaa euroa myöhemmin, taidemuseo Amos Rexin rakennustyöt Helsingin Lasipalatsilla ovat viimein valmistuneet. Torstaina avautuvan maanalaisen museon ensimmäisestä näyttelystä vastaa tokiolainen teamLab -kollektiivi.

Helsingin museokentän uusivanha tekijä, Amos Rex, avautuu yleisölle torstaina. Entisen Amos Andersonin taidemuseon uudet tilat koostuvat laajoista maanalaisista näyttelytiloista, entisöidystä Lasipalatsista ja näyttelytilojen kattona kumpuilevasta Lasipalatsin tapahtuma-aukiosta. Lisäksi kiinteistöön kuuluvassa elokuvateatteri Bio Rexissä alkaa jälleen säännöllinen elokuvatoiminta, jonka pyörittämisestä vastaa Korjaamo Kino. Myös elokuvafestivaalit palaavat Bio Rexiin.

Museonjohtaja Kai Kartio kertoo, että ensinäyttelyn tekninen toteutus oli erittäin haastava. Kuva: Nelli Tuominen

”Amos Rexin avautuminen on yksi vuosikymmenen suurimmista tapahtumista Suomen kulttuurielämässä ja vahvistaa osaltaan Helsingin keskustan vahvaa museo- ja kulttuurikeskittymää”, sanoo museonjohtaja Kai Kartio.

Museon näyttelyohjelma tulee koostumaan kotimaisesta ja kansainvälisestä, usein teknisesti kokeilevasta nykytaiteesta, 1900-luvun modernismista sekä muinaisia kulttuureja esittelevistä näyttelyistä. Keväällä 2019 luvassa on luvassa ainakin muotoilun, kuvataiteen ja teknologian rajoilla liikkuvan taiteilijaduo Studio Driftin sekä belgialaissurrealisti René Magritten näyttelyt. Erityinen kohderyhmä museolle ovat nuoret, joita houkutellaan museoon ohjelmasisältöjen lisäksi edullisella tai maksuttomalla sisäänpääsyllä.

”Visuaalinen kulttuuri ja kuvataide ovat murrosvaiheessa. Kukaan ei tiedä, millaista taidetta halutaan kymmenen, saati sitten muutaman kymmenen vuoden päästä. Olen vakuuttunut, että perinteiset kuvataiteen menetelmät säilyvät, mutta niiden rinnalle tulee aivan uusia juttuja”, Kartio pohtii.

Arkkitehtonisesti haastava museotila

Taidemuseon uudisosan on suunnitellut ja toteuttanut arkkitehtitoimisto JKMM. Toimiston töitä ovat Amos Rexin lisäksi esimerkiksi Helsingin yliopiston Tiedekulma ja Suomen maailmannäyttelypaviljonki Kirnu Shanghaissa. Suurikokoiset näyttelyhallit on suunniteltu niiden muunneltavuutta silmällä pitäen.

Taidemuseon suurikokoiset ja kupolikattoiset näyttelyhallit on suunniteltu niiden muunneltavuutta silmällä pitäen. Koska varsinaiset, 2200 neliömetrin laajuiset näyttelytilat ovat kokonaan maan alla, museon näkyvyyttä kaupunkikuvassa piti miettiä tarkkaan. Lopputuloksena syntyivät Lasipalatsinaukion aaltoilevat kummut. Sisällä museossa kävijät löytävät maan pinnalle pulppuavat kupolit toisesta vinkkelistä. Lasipalatsinaukiolla on pitkä historia ja keskeinen asema Helsingin kaupunkikuvassa. Aika näyttää, miten nykykaupunkilaiset lopulta ottavat uudistetun tilan omakseen.

“Paikalla kohtaa kolme vuosisataa. 1800-luvun Turun kasarmin talousrakennus aukion toisella laidalla täydentää kokonaisuuden. Yhdistelmä eri aikakausia tuo Amos Rexin arkkitehtuuriin erityistä syvyyttä ja ainutkertaisuutta”, toteaa JKMM:n ja hankkeen pääsuunnittelija Asmo Jaaksi.

Avajaisnäyttely on immersiivinen kokemus

Vortex of Light Particles on suuri digitaalinen paikkasidonnainen installaatio, joka on suunniteltu erityisesti Amos Rexin suurella holvikaarella ja kattoikkunalla varusteltuun päänäyttelytilaan. Kuva: Nelli Tuominen

Amos Rexin avajaisnäyttely, Massless, on tokiolaisen taiteilijakollektiivi teamLabin käsialaa. Näyttelyssä katsojat pääsevät astumaan sisään virtuaaliseen ja osin interaktiiviseen todellisuuteen. Massless koostuu viidestä digitaalisesta taideteoksesta, joiden monikanavaiset ja kokonaisvaltaiset projisoinnit ovat edellyttäneet uusinta laserteknologiaa.

Crows are Chased and the Chasing Crows are Destined to be Chased as well, Transcending Space on LähiTapiola Space -tilaan toteutettu vuorovaikutteinen digitaalinen tilateos. Kuva: Nelli Tuominen

teamLab on vuonna 2001 perustettu noin 500 jäsenen suuruinen kollektiivi, joka koostuu taiteilijoista, koodareista, tietokoneanimaattoreista, arkkitehdeistä, graafisista suunnittelijoista ja kirjailijoista. teamLab tunnetaan immersiivisistä digitaalisista installaatioistaan, joissa ryhmä pyrkii tutkimaan informaatioajan inhimillistä käyttäytymistä.

”Kun puhutaan virtuaalitodellisuudesta, mieleen tulevat VR-lasit, jotka ovat ainakin vielä toistaiseksi kovin kömpelöitä. teamLab immersiivisine projekteineen toteuttaa virtuaalitodellisuutta, jonka kokemiseen ei tarvita apuvälineitä. Olen nähnyt tämän näyttelyn nyt hyvin monta kertaa ja joka kerta olen hyvin liikuttunut”, Kartio sanoo.

Amos Rex toteutettiin Helsingin kaupungin ja Föreningen Konstsamfundetin yhteishankkeena. Föreningen Konstsamfundet vastasi kokonaisuudessaan hankkeen 50 miljoonan euron kustannuksista. Amos Rex on yksityinen taidemuseo, jonka toimintaa Konstsamfundet rahoittaa.