Art Advisor mullistaa kuvataidetta

26.6.2015

ArtAdvisor[2]

Art Advisor on kahden kuvataiteilijan ärsyyntymisestä syntynyt sovellus, joka tekee kenestä tahansa kuraattorin. Sovellus julkaistaan syksyllä sekä Suomessa että kansainvälisesti.

Kaksi vuotta sitten kuvataiteilijat Teemu Lehmusruusu ja Pasi Rauhala huomasivat yhteisen ärsytyksen aiheen. Moni kiinnostava gallerianäyttely ehti päättyä ennen kuin ehti paikalle, vaikka aikomus kerkeämiselle oli ollut vakaa.

”On sunnuntai Helsingissä, ja on käynyt katsomassa yhden näyttelyn, jota kaverit ovat kehuneet. Huomaa, että olisi vielä kolme tuntia aikaa käydä jossain muualla, mutta ei muista, mitäköhän muuta on tänään loppumassa tai mitkä näyttelyt voisivat kiinnostaa. Sitten huomaa, ettei jaksa selvittää tietoja eri lähteistä”, kuvailee ongelmaa Teemu Lehmusruusu.

”Jos voisi avata sovelluksen ja huomata, että korttelin päässä on kiinnostava näyttely, taiteen kuluttaminen olisi helppoa ja sen luokse löytäminen nopeampaa.”

”Jos sen sijaan voisi avata sovelluksen ja huomata, että korttelin päässä on kiinnostava näyttely, taiteen kuluttaminen olisi helppoa ja sen luokse löytäminen nopeampaa”, jatkaa Pasi Rauhala.

Valokuva- ja mediataiteilijoiden Lehmusruusun ja Rauhalan yhteinen projekti on kahden vuoden ajan ollut varkain alkanut Ikahu Media Art -yritystoiminta, joka tekee mediataiteen installointia ja toteuttaa teoksia. Tänä vuonna toiminta laajentui Kunstventures Oy:ksi, joka tarjoaa taiteilijoille ja taideyhteisöille kokonaisvaltaista apua ja palveluita taiteen tekemiseen, sekä tulevaisuudessa tuottaa myös omia teoksia. Samalla Lehmusruusu ja Rauhala ovat edistäneet ajatusta sovelluksesta, joka auttaisi löytämään kiinnostavat taidenäyttelyt ja -tapahtumat – ajoissa.

”Sovelluksen inspiraatio on varmaan ollut Facebook, sillä se on tehnyt käyttäjälähtöisen tapahtumatiedottamisen ja suosittelemisen valtavirraksi. Moni käyttääkin sitä juuri tapahtumien takia. Toisaalta Facebookissa on se ongelma, että siellä on valtavasti tapahtumia, ja niiden löytäminen perustuu usein kaverisuhteisiin”, kuvailee Lehmusruusu.

Niinpä Lehmusruusu ja Rauhala lähtivät kehittämään itselleen mielekästä kuvataiteen omaa sovellusta, jossa huomio kiinnittyy taidesisältöihin. Art Advisoriksi nimetty sovellus on parhaillaan kokeiluvaiheessa, ja se julkaistaan yleisölle syksyllä.

Art Advisor tekee kuluttajasta kuraattorin

Kuvataiteilijat Teemu Lehmusruusu (oik. Lindroos, kuvassa vasemmalla) ja Pasi Rauhala ottivat tuplaselfien.

Kuvataiteilijat Teemu Lehmusruusu (oik. Lindroos, kuvassa vasemmalla) ja Pasi Rauhala ottivat tuplaselfien.

Art Advisor on ilmainen sovellus käyttäjille ja ilmoittajille, ja se toimii sekä mobiilissa että selaimessa. Sisällön sovellukseen syöttävät taiteilijat, galleriat ja taidetapahtumat. Mullistavaa on, että sen avulla rekisteröitynyt käyttäjä voi suodattaa  taidetarjontaa makunsa mukaan. Kuluttajasta tulee kuraattori.

”Tarjontaa voi hallinnoida, voi lisätä suodatuksiin suosikkinäyttelypaikkojaan, tapahtumiaan, näyttelyitä ja taiteilijoita. Voi pitää päivittyvää listaa siitä, mitä kiinnostavissa paikoissa tapahtuu. Se on iso juttu, sillä silloin muuten avoin tapahtumakenttä on hallittavissa”, kertoo Lehmusruusu.

Art Advisorista voi hakea myös muiden käyttäjien suosittelemia näyttelyitä. Tapahtumia voi suositella, mutta tähtiä tai pisteitä Art Advisorissa ei anneta. Kaikki hakutulokset näkyvät kartalla. Art Advisor paikantaa käyttäjän ja näyttää lähistöllä olevat galleriat ja tapahtumat sekä etäisyyden niihin.

Taiteilijalähtöisyys ja maailmanvalloitussuunnitelma

Art Advisor on myös uuden taiteen alusta.

Art Advisor on myös uuden taiteen alusta. Koneen Säätiön tuella sovelluksessa julkaistaan paikkasidonnaisia taideteoksia ArtCache Helsinki teossarjassa. Tänä vuonna taiteilijoita on mukana neljä, ja jatkossa mukaan on suunnitteilla myös lisättyyn todellisuuteen perustuvia teoksia. Sovellus voisi avata tietyssä paikassa taideteoksen, joka ilmestyy kännykän tai tabletin näytölle. Ensimmäinen yhteistyötaiteilija on Sorbus gallerian Megan Snowe.

”Haluamme tuoda sovellukseen myös omaa sisältöä, koska haluamme kehittyä vahvemmin kohti taidetuotantoyhtiötä. Haluamme tuottaa uusia teoksia sekä tarjota taiteilijoille työskentelymahdollisuuksia ja myös näkyvyyttä. Musiikissa ja elokuvassa on indie-tuotantoyhtiötä, miksei kuvataiteessa?”, kysyy Teemu Lehmusruusu.

Taiteilijalähtöisyys on Lehmusruusulle ja Rauhalalle tärkeää. Mainoksia he eivät sovellukseen halua, jotta ne eivät häiritsisi taiteen sisältöjä. Katsojan huomion pitää keskittyä itse taiteeseen. Toisin kuin Facebookissa, taiteilija ei menetä oikeuksia kuviinsa, joita lataa sovellukseen. Alusta on sitä itseään varten, taiteen luo löytämiseen, ei väline johonkin muuhun.

”Meidän lähtökohta on tehdä toimiva työkalu tälle kentälle, niin ammattilaisille kuin suurelle yleisölle. Siinä on meille tarpeeksi omia intressejä, että saamme sellaisen aikaan”, kertoo Lehmusruusu.

Toisaalta tekijät tunnistavat tuotteensa kansainväliset mahdollisuudet. Art Advisor ilmestyy suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja saksaksi. Tarkoitus on laajentaa toimintaa myös ulkomaille. Toistaiseksi sovellusta on kehitetty Konstsamfundetin, AVEK Creman ja Koneen Säätiön tukien turvin. Jatkossa kaksikko kehittää sovellukseensa myös maksullisia palveluita tapahtumille ja organisaatioille, alustan ylläpidon mahdollistamiseksi ja käytön monipuolistamiseksi.

Taideturisti tulee Suomeen, jos se on tehty helpoksi

Taiteen kuluttamisen helppous. Siihen Lehmusruusun ja Rauhalan uraauurtava sovellus kiteytyy.

Taiteen kuluttamisen helppous. Siihen Lehmusruusun ja Rauhalan uraauurtava sovellus kiteytyy. He, kuten juuri nyt niin monet muutkin kuvataidekentän toimijat, haluavat helpottaa taiteen lähestymistä.

”Eivät kaikki edelleenkään tiedä, voiko galleriaan mennä lapsen kanssa, maksaako sinne meneminen, voiko sinne nostaa lastenvaunut tai koiran sisään? Olen valvonut eri gallerioissa omia ja muiden näyttelyitä, ja usein lapset innostuvat tulemaan sisään. Lapset ovat innokkaita taiteen kuluttajia luonnostaan, mutta vanhemmilla on tietty varautuneisuus, jos he eivät tiedä, mistä on kyse”, kuvaa Rauhala.

Lehmusruusu uskoo, että Art Advisor voi myös tuoda Suomeen uutta taideyleisöä ulkomailta. Taideturisti voi innostua matkustamaan Suomeen, jos sovellus tarjoaa selkeän suunnitelman vaikkapa kesänäyttelykierrokselle.

”Jos Suomeen saataisiin tällainen hyvää mutta hajanaista taidetarjontaamme kokoava alusta, voisi se lisätä taidematkailua tännekin. Taidematkailun mahdollisuuksia ei ehkä vielä ihan hahmoteta täällä. Sillä matkailurahalla voidaan sitten osaltaan ylläpitää suomalaista kulttuurielämää”, visioi Lehmusruusu.

 

Art Advisoriin voi tutustua osoitteessa www.artadvisor.fi . Julkaisun ajankohta tullaan paljastamaan Art Advisorin Facebook-sivulla.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone