Demokratiasta ja taiteesta

8.10.2013

Kansan demokraattinen oikeus on kuulla ja vaikuttaa taiteen sisältöihin verovaroin tapahtuvana rahoittajana. Samoin taiteen demokraattinen velvollisuus on kertoa kansalle, mitä sisältöjä taiteessa juuri nyt liikkuu, ja miten ne tulevat muuttamaan ajatuksia, joita kohdistamme elämään, yhteiskuntaan ja taiteeseen yleensä. Se, mitä pidetään hyvänä taiteena, muuttuu aikakaudesta toiseen. Siksi poliittisen päätöksenteon ja taiteen on ajateltu olevan perinteisesti olevan hyvän kyynärän mitan päässä toisistaan. Nyt tämä periaate on tullut Suomessa tiensä päähän uuden Taiteen edistämiskeskuksen lain salliessa jatkossa poliittisen, legitiimin puuttumisen taiteen sisäisen kentän asioihin.

Tilanne on vähän sama kuin jos taiteilija haluaisin puuttua aivokirurgin työhön. Se, miten tarpeellisena tekijä pitää kulloinkin leikkaustapoja, instrumentteja ja etenkin eri hoitomuotoihin kohdistettuja varoja, muuttuisi aina kulloistenkin suuntausten ja arvostusten mukaan. Tämä on varmasti raikasta ajoittain, ja yleisten käsitysten tuleekin ravistella taidetta, jos ne ovat edistyksellisempi kuin taiteen esittämät ideat. Mutta on myös aikoja, jolloin mennään takaperin vauhdilla ja taidetta käytetään suoranaisena lyömäaseena, esimerkiksi talousleikkauksia perustellessa. Niitä voi olla käytännössä ongelmallista toteuttaa perustelemalla taiteesta saatavalla hyödyllä. Mitenkään kansan, taiteilijan tai kirurginkaan arviointikykyä sen puoleen aliarvioimatta.

Elitismisyytös taiteessa on joskus paikallaan, ja silloin sitä tuleekin arvioida asianmukaisesti rakenteita läpinäkyväksi tekemällä ja rakenteita purkamalla. Liian usein tosin käsite kiinnittyy ymmärtämättömyyteen ja kykenemättömyyteen ymmärtää taidetta. Sanotaan, että kaikkien tulee ymmärtää sitä, mitä valtio rahoittaa. Mutta onko aina näin? Tai paremminkin – takaako ymmärtäminen aina paremman ja kansainvälisesti kilpailukykyisemmän taiteen syntymisen? Vai onko hyvän taiteen kriteeri sittenkin erossa ns. yleisestä mausta – ammattitaiteeseenhan vaikuttavat myös asiat kuten kriittisyys taideyhteisön sisällä, sen uudet vaikutteet ja dialogi eri taidesuuntien, tieteen ja politiikan välillä.

Historia tuntee usean synkän ajankohdan, jolloin taidetta on solvattu ja se on jopa pyritty tuomaan alas korokkeeltaan. Milloin taiteilijat ovat kansan yläpuolella, milloin taide on rappiolla, milloin ei osata maalata kukkakimppua niin että se on tunnistettavissa maalauksesta. Vaikuttimia näiden lausuntojen takana pitää siksi tarkastella samalla kriittisyydellä, kuin niiden muodostajat tarkastelevat itse teoksia, joka ei miellytä heidän esteettistä makuaan.

Vesa-Matti Saarakkala kirjoittaa Taiteilijan politiikkasarjan uusimmassa jutussa demokratiasta, taiteesta ja poliittisesta puuttumisesta. Jotta voimme keskustella aidosti taiteen tilasta yhteiskunnassa, meidän tulee ammattilaisina huomioida kaikki näkökulmat ennakkoluulottomasti. Siksi pyysimme vuorostaan perussuomalaisen kansanedustajan käsittelemään aihetta.

Vastaavasti, jos kyse on taiteen autonomian alasajosta, hanketta tulee tarkastella taideyhteisön sekä poliittisten ryhmien toimesta samalla kriittisyydellä, jolla sitä itseään on arvioitu. Demokratiaan uskon tulee myös taiteessa olla vahva, mutta taiteilijoiden edut ammatinharjoittajina on samalla turvattava. Näin myös poliittisesti epävarmoina aikoina, jolloin usein oikeudet ja koko vertaisarviointiin perustuva demokraattinen järjestelmä itsestäänselvyyksinä kyseenalaistetaan myös taiteen omalla kentällä.

Kuvasto muistuttaa kirjoituksissaan tänä syksynä, miksi taiteilijoiden kannattaa liittyä yhteen taloudellisia ja oikeudellisia etuja ajaessaan, ja minkälainen yhteenliittyminen voi yhtälailla vahingoittaa kuin edesauttaa, näitä oikeuksia. Myös jälleenmyyntikorvaus on esillä.

Taiteilijavetoisten järjestöjen yhteistyöhankkeet, messut, sekä soveltavia aloja luotaavat hankkeet ovat myös syksyn kirjoitusten antia. Kysymystä siitä, minkälaisia ongelmia taiteilijatilojen kohtuuttoman kalleuden taustalla on, luotaa taas Ateljeesäätiö jutussaan. Näistä ja monista muista ajankohtaisista, taiteilijan kannalta elintärkeistä aiheista on syksyn Taiteilija tehty – tervetuloa seuraamaan ja keskustelemaan ajankohtaisista ja yhteisistä asioista!

HANNA OJAMO

HannaOjamo

Kirjoittaja on Suomen Taiteilijaseuran puheenjohtaja