Entistä enemmän Taide-lehteä

7.5.2013

taide

Teksti: Alexandra Räikkönen

Taide-lehti on uudistunut: sivumäärä on ennallaan, mutta kymmenen vuotta neliön muotoisena ilmestynyt lehti on kasvanut pystymuotoiseksi. Myös tekstityypit ja graafinen ilme ovat uusia.

– Eri tyyppisille jutuille saatiin näin väljyyttä, ja jutut ovat helpommin lähestyttäviä, sanoo Taiteen päätoimittaja Pessi Rautio.

Myös kuvien painojälki on aikakauslehdelle silmiinpistävän laadukasta. Näyttävyys on seurausta paitsi sivukoon suurentamisesta, myös paperin vaihtamisesta ja painoprosessin uudistuksista. Muuttuiko visuaalisen ilmeen myötä myös sisältö?

– Lehdessä on uudenlaisia kuvan ja tekstin yhteistyön tapoja ja kokonaan uusia juttutyyppejä, jotka tuovat uudenlaisia näkökulmia taiteesta kirjoittamiseen.

– Varsinainen sisältö syntyy kuitenkin edelleen kirjoittajien myötä.

Rautio kertoo, että uudistus on mahdollistanut entistä vapaamman vaihtelun juttujen pituuksissa ja luonteissa muun muassa Taide-lehden peruspilarissa, kritiikeissä.

Uudenmuotoista lehteä on julkaistu nyt kaksi numeroa, jotka ovat Raution mukaan saaneet hämmentävän positiivista palautetta ja herättäneet suorastaan innostusta.

– Entistä enemmän Taide-lehteä saa nyt samalla hinnalla kuin ennen.

Uudistuksen yhtenä tavoitteena oli korkeuden lisäämisen myötä lehden näkyvyyden parantaminen irtonumeromyynnissä.

– Luulisin, että nyt ihmiset viimeistään huomaavat, että Taide-lehti on oikeasti mielenkiintoinen, luettava ja jopa viihdyttävä.

Lehden seuraavassa 6.6. ilmestyvässä kesänumerossa käsitellään mm. maalaismaiseman kuvaamista taiteessa, Suomen vähemmän tunnettuja taidemuseoita sekä  kansainvälisen taidemaailman muutoksia viimeisen parinkymmenen vuoden aikana.

 

Taiteen maistiaisia täältä

Tilaa Taide täältä