Festivaaleilla musiikki, kuvataide, elokuva ja arkkitehtuuri nivoutuvat yhteen

12.8.2018Kirjoittaja: Nelli Tuominen
Kuva: Flow Festival/ Miia Närkki

Sekä perjantaina, että lauantaina Flow’ssa oli 28 000 kävijää. Festarien monikymmentuhantinen yleisö nauttii musiikin lisäksi muustakin taiteesta.

Tiina Pyykkisellä on tulossa seuraavaksi julkisen taiteen teoksia ja ensi vuonna gallerianäyttely. Kuva: Nelli Tuominen

Flow Festivalilla on musiikin lisäksi koettavana niin katutaidetta, mediataidetta, elokuvia, kuin arkkitehtuuriakin. Aalto-yliopiston arkkitehtuurin opiskelijoiden valtavan puisen Aika-lavan vieressä, keskellä festivaalialuetta on yhtäkkiä huoneen kaltainen tila.”

Tiina Pyykkisen maalausinstallaatio, Transmission, on tilannesidonnainen teos. Sen värimaailma muuttuu vuorokaudenaikojen ja peilimäinen pinta sulauttaa ympäristön osaksi teosta. Lisäksi se on oma, yksityinen tilansa julkisen tilan keskellä.

”Teokseni lähtökohtana ovat muutoksen ja jatkuvuuden tematiikat”, Pyykkinen sanoo. ”Festari on myös kertaluontoinen tapahtuma, täällä on paljon esiintyjiä. Myös musiikissa on jatkuva virta, jatkuvuus ja kokemuksellisuus.”

Festivaaleilla työskentely oli Pyykkiselle uusi kokemus. Hänestä oli myös erityistä nähdä festivaalien rakentuminen, siihen vaadittu aika ja eri toimijoiden määrä. Tilana festivaali tarjoaa aivan uudenlaisen yleisöpotentiaalin, mutta vaatii myös erikoistarkastelua.

”Galleria- ja museonäyttelyissä ei tarvitse ajatella esimerkiksi samalla tavalla turvallisuuskysymyksiä.”

Aalto-yliopisto on toteuttanut alueelle useita teoksia

Aalto-yliopiston opiskelijoiden Aika-lava on yli kahdensadan neliön suuruinen. Kuva: Flow Festival/ Petri Anttila

Yksi Flow’n taideohjelman kohokohdista Pyykkisen installaation lisäksi on Aalto-yliopiston opiskelijoiden toteuttama satametrinen seinämaalaus. Sen tekivät kahdeksan Visual Communication Design -koulutusohjelman opiskelijaa. Seinämaalauksen lisäksi festivaalinäytöillä pyörii viiden opiskelijan tekemiä lyhytanimaatioita.

Festivaali tekee Aalto-yliopiston kanssa yhteistyötä jo toista vuotta. Seinämaalauksen lisäksi yliopiston arkkitehtuurin opiskelijat ovat tehneet alueelle yli kahdensadan neliön kokoisen puisen lavan. Aika-lavan sisällä on muun muassa tuote- ja tilasuunnittelun opiskelijoiden Liminal-installaatio sekä äänitaidetta. Aallon opiskelijoiden lyhytelokuvia esitetään lisäksi Finnkinon pop-up -elokuvateatterissa.