Flow Festivalin taideohjelmassa muun muassa valotaidetta, videoita ja satametrinen seinämaalaus

25.6.2018

Flow Festival järjestetään elokuussa Helsingin Suvilahdessa. Festivaali on tunnettu monipuolisesta taideohjelmastaan ja tänä vuonna Flow’ssa on nähtävänä esimerkiksi runsaasti video- ja valotaidetta.

Flow Festival tekee tänä kesänä toista kertaa yhteistyötä Aalto-yliopiston kanssa. Yliopiston opiskelijat toteuttavat festivaalille satametrisen seinämaalauksen, videotaidetta ja työpajan, jossa yleisö voi osallistua tekstiilitaideteoksen tekemiseen. Aalto-yliopisto rakentaa Suvilahteen viikonlopuksi myös suuren puisen Aika-lavan, joka täyttyy taiteesta ja ohjelmasta.

Vuoden 2017 nuoreksi kuvataiteilijaksi valittu Tiina Pyykkinen toteuttaa Flow’lle tilausteoksena maalausinstallaation. Transmission on huonetilan kaltainen teos, joka tutkii piilottamisen, jatkuvuuden ja jakamisen aiheita. Festivaaleilla nähdään myös yhdysvaltalaisen sarjakuva- ja graffititaiteilija Mark Bodēn teoksia. Hän on maalannut sekä omia, että isänsä, sarjakuvataiteilija Vaughn Boden, hahmoja kuvaavia seinämaalauksia eri puolille maailmaa ja tuo myös isänsä alkuperäisiä töitä mukanaan myös Flow’hun. Taiteilija myös toteuttaa paikan päällä tilausteoksen.

Taideohjelman pääpaino video- ja valotaiteessa

Flow’ssa on tänä vuonna nähtävillä erityisesti videotaidetta. Sami Sänpäkkilän ja Anna-Mari Nousiaisen videoinstallaatio, Ihmisen ikuinen uni, koostuu viidestätoista videoteoksesta, jotka käsittelevät arkipäivän taikaa ja urbaania ympäristöä. Sänpäkkilä on kuvataiteilija, elokuvantekijä ja muusikko, jonka töitä on ollut esillä esimerkiksi Mäntän kuvataideviikoilla ja New Yorkin MoMa:ssa. Nousiainen on elokuvantekijä ja taiteilija, jonka teoksia on esitetty useilla festivaaleilla ja gallerioissa.

Valotaidekollektiivi ja tuotantotalo Sun Effects on kuratoinut festivaaleille The Other Light -nimisen teoskokonaisuuden. Kokeellisen musiikin The Other Sound -ohjelman yhteydessä esillä olevassa kokonaisuudessa on muun muassa japanilaisen STONE63:n abstrakteja UV-maalauksia, Aleksander Salvesenin minimalistinen väritutkielma sekä Ville Mäkelän projisointiteos Vladimir, joka käsittelee Venäjän ihmisoikeustilannetta humoristisella tavalla.

Festivaali järjetetään 10.-12. elokuuta Helsingin Suvilahdessa.