Framen selvitys: Yhteistyö korvaa rahanpuutetta nykytaiteen kansainvälistymisessä

Kansainvälistyminen on suomalaisille nykytaidetoimijoille hyvin tärkeää, mutta sitä rajoittaa rahanpuute. Vähäisiä resursseja korvataan rakentamalla tiiviitä verkostoja. Tämä selviää Framen tuoreesta selvityksestä, joka kartoitti kansainvälistymisen vahvuuksia ja haasteita.

Ketkä kaikki suomalaiset nykytaiteen parissa toimivat tekijät ja organisaatiot työskentelevät aktiivisesti ulkomailla? Millaisia projekteja ulkomailla tehdään? Näihin kysymyksiin etsittiin vastauksia Viennistä vuoropuheluun, vaikutteista verkostoihin -selvityksessä, jonka Visuaalisen taiteen keskus Frame tilasi Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiöltä (Cupore).

”Framen tiedotuskeskustoiminta on laaja kokonaisuus, jonka yksi osa-alue on tiedon tuottaminen toimialasta. Muita osia ovat esimerkiksi viestintä, vaikuttaminen ja julkaisut. Tiedon tuottamisessa päätimme lähteä liikkeelle tarkastelemalla ensimmäiseksi kokonaisuutta, joka on lähinnä Framen ydintoimintaa eli kansainvälistymistä”, kertoo Framen johtaja Raija Koli.

Nykytaiteen kansainvälistymistä on viime vuosina tutkittu eri kulmista, mutta kokonaispalettia ei ollut tätä ennen koottu yhteen. Aikaisemmin on selvitetty esimerkiksi taidemuseoiden kansainvälistymistä, taiteilijoiden liikkuvuutta ja taiteilijaresidenssien merkitystä. Nyt tehty selvitys kokoaa yhteen jo tehtyä tutkimusta sekä luo katsauksen nykytilanteeseen. Lisäksi selvitystä varten toteutettu kysely (n=87) nosti esiin tärkeitä aiheita kansainvälistämisen kehittämiseen.

Mitä uutta aiheesta sitten selvisi?

Kansainväliset toimijat muodostavat ekosysteemin.

Selvityksessä kuvataan suomalainen nykytaiteen kenttä ekosysteeminä, joka muodostuu useista toisistaan riippuvaisista toiminnoista ja osa-alueista. Ekosysteemiä käytettiin metaforana, jonka avulla kentän roolit ja vahvuudet pystyttiin tunnistamaan.

Ekosysteemin jäseniä ovat taidemuseot ja muut taidelaitokset, galleriat, residenssitoimijat, oppilaitokset, taide- ja taiteilijajärjestöt, rahoittajat, kulttuuri- ja tiedeinstituutit sekä muut alan organisaatiot, kuten festivaalit sekä alan asemaa edistävät ja ohjelmistoja tuottavat toimijat.

Myös suuri joukko yksilöitä – taiteilijoita, kuraattoreita, tuottajia, managereja sekä opettajia, tutkijoita ja kriitikoita – toimii kansainvälisesti.

Kansainvälisyys on yhä laajemman joukon asia.

Kansainvälisesti työskentelee paljon toimijoita hyvin laaja-alaisesti. Perinteisten organisaatioiden ja toiminnan muotojen rinnalle on noussut uusia toimijoita sekä uudenlaisia kansainvälisen toiminnan tapoja.

Itsenäisiä kuraattoreita on nykyisin yhä enemmän, samoin kuin erilaisia nykytaidetapahtumia, kuten kansainvälisiä taidemessuja ja -biennaaleja. Niillä on yhä suurempi merkitys myös suomalaisille toimijoille.

Nykytaideammattilaiset liikkuvat entistä enemmän, ja alalle elintärkeä residenssitoiminta on vahvistunut. Perinteisten valtio- ja organisaatiovetoisten kansainvälistymishankkeiden rooli sen sijaan on pienentynyt.

”Niiden sijaan nykyisin toimitaan monisuuntaisissa ja moniulotteisissa vertaisverkostoissa. Verkostojen perustana on toimijoista itsestään lähtevä syvällinen ja asiavetoinen yhteistyö”, toteaa selvityksen toinen kirjoittaja, Cuporen tutkija Jutta Virolainen.

Suomi ei riitä.

Taiteilijoille, kuraattoreille ja tutkijoille kansainvälisyys merkitsee ennen kaikkea mahdollisuutta kehittyä omassa työssään.

Osa organisaatioista ja ammattilaisista suuntautuu kansainvälisesti, koska kokee Suomen taidekentän pieneksi. Myös näyttelyt ja tulot ulkomailta ovat tärkeitä syitä lisätä kansainvälistä toimintaa. Osalle kansainvälisyys on välttämätön osa toimintaa.

Yli 80 prosenttia vastaajista olikin osallistunut näyttelyyn ulkomailla viimeisen viiden vuoden aikana. Noin 70 prosenttia vastaajista oli saanut vuonna 2014 tuloja ulkomailta, vaikkakin useimmilla vastaajilla ne jäivät muutamiin tuhansiin euroihin.

Kansainvälistymistä tapahtuu Suomessakin.

Kansainvälinen toiminta hahmottuu selvityksessä vuorovaikutteiseksi prosessiksi, jossa suomalaista nykytaidetta ei ”viedä” ulkomaille vaan ideoita, tekijöitä ja uusia näkemyksiä virtaa ulkomaisilta yhteistyökumppaneilta yhtä lailla Suomeen.

Selvitys kumoaa harhaluulon siitä, että pääkaupunkiseutu olisi ainoa väylä kansainväliseen toimintaan. Tämä ei pidä paikkaansa. Moni muualla Suomessa sijaitseva toimija on kansainvälisesti erittäin aktiivinen ja usein täysin ohi Helsingin.

Selvityksestä kävi myös ilmi, että moni suomalainen tekee projektinsa edelleen useimmiten Euroopassa.

Verkostot kantavat, kun rahaa on vähän.

Selvityksen avainlöydöksiä on verkostojen ja yhteisöllisyyden suuri merkitys nykytaidetoimijoille. Kukin toimija viljelee omia, ainutlaatuisia kumppanuuksiaan. Yhteistyö myös paikkaa suppeita resursseja ja supistuvaa julkista rahoitusta. Tämä ei ole tyypillistä vain Suomelle vaan pätee muuhunkin Eurooppaan.

Onnistuneet kansainväliset hankkeet edellyttävät luotettavaa ja uskottavaa profiilia, tavoitteellista verkostoitumista sekä pitkäjänteisyyttä ja suunnitelmallisuutta. Moni kyselyyn vastannut korosti asiantuntemuksen merkitystä: toimijan täytyy tuntea paitsi kenttä ja rakenteet, joissa hän toimii, myös ihmisiä. Ilman kontakteja projektit eivät etene.

In kind -rahoituksesta on tullut organisaatioille yhä tärkeämpi keino rahoittaa toimintaansa. Se voi tarkoittaa esimerkiksi ilmaisia tai alennushintaisia tiloja näyttelyiden ja tapahtumien järjestämiseen tai matkakustannusten korvaamista. Se voi olla myös vastavuoroista asiantuntija-apua, yhteistoimintaa ja tuotantoa. Ylipäänsä kyseessä on laaja kirjo materiaalista ja immateriaalista vaihdantaa.

”In kind -tuen merkittävän osuuden kansainvälisen toiminnan rahoituksesta voi tulkita ilmentävän jakamistalousajattelun entistä suurempaa roolia organisaatioiden toiminnassa”, sanoo Jutta Virolainen.

Kansainvälisyys on vanhanaikaista puhetta.

Moni kyselyyn vastannut pitää kansainvälistymistä itsestäänselvyytenä siinä määrin, ettei erikseen miellä toimintaansa kansainvälisenä. Itse käsite nojaa monen mielestä osin nationalistiseen ideologiaan ja vaikuttaa siksi vanhanaikaiselta.

”Tämä on ehkä myös sukupolvikysymys. Tuntuu, että nuorempi taiteilijapolvi suhtautuu kansainvälisyydestä ja etenkin kansainvälistämisestä puhumiseen aika kriittisesti. Kyse on taiteilijoista, jotka ovat itse hyvin liikkuvia. Tämän päivän kansainvälisyyden nähdään syntyvän ennen kaikkea ihmisten kohtaamisesta ja toiminnan lähtevän omasta itsestä”, Jutta Virolainen sanoo.

Tarvitaan joustavia tukimuotoja.

Taloudellisten resurssien puute nousi selvityksessä merkittävimmäksi kansainvälistymisen esteeksi. Moni kokee ongelmalliseksi esimerkiksi apurahoihin liittyvät aikataulut. Hakuprosesseja pidetään työläinä ja hakuaikatauluja pitkinä.

Selvityksessä nousi esiin toimijoiden huoli, tunnistavatko rahoittajat ja rahoitusinstrumentit tämän päivän kansainvälisen toiminnan luonteen. Rahoittajien tulisikin pohtia, millaiset tukimuodot tukevat uudenlaista, verkostomaista toimintatapaa. Lisäksi toivottiin, että rahoittajat kuuntelisivat entistä tarkemmin nykytaiteen toimijoita siitä, millaiset tukimuodot palvelevat heitä parhaiten.