Häiriö ja hiljaisuus

13.12.2012

TEKSTI: PETRI KAVERMA

Kuvataiteilija Petri Kaverma tarkastelee kuvataiteen tohtorin opinnäytetyössään häiriön ja hiljaisuuden tematiikkaa nykytaiteessa ja sen vastaanottamisessa. Taide itsessään saattaa aiheuttaa tunteita ja reaktioita, joiden vuoksi teosta ei kyetä vastaanottamaan, vaan se koetaan yksinomaan häiriönä. Häiriöllä on aina oma viestinsä, jonka tulkitseminen koetaan usein vastenmielisenä. Myös häiriön puuttuminen, hiljaisuus, kertoo teoksesta ja tilasta jotakin oleellista.

Tutkimukseni keskeinen ambivalentti käsitepari on häiriö ja hiljaisuus.

Yhteisessä ympäristössä toimiessaan taiteilija operoi kaikkien yhteisellä maalla, jolloin jatkuva häiriö on työn kannalta keskeinen perusolettamus. Häiriö näyttäytyy ja ilmenee monella tapaa. Emme kuitenkaan juuri huomaa sitä, koska pidämme sen läsnäolemista ikään kuin annettuna. Tästä huolimatta häiriö on kouraantuntuvaa ja vaikuttaa toimiimme jatkuvasti.

Käsittelemäni häiriö on samankaltaista kohinaa, jota täydellisessä hiljaisuudessa alamme kuulla, koska vain hiljaisuudessa pystymme kuulemaan oman verenkiertomme ja liikkeittemme aiheuttamat äänet.  Yleisemmin käsitettynä tämän tyyppinen häiriö on erilaisten ympäristön konkreettisten toimintojen aiheuttamaa ulkoista ääntä, melua.

Yhteistä erilaisille häiriöille on se, että ne ovat luonteeltaan pitkäkestoisia ja jokseenkin pysyviä. Niitä pidetään niin asiaan kuuluvina, ettemme osaa tai tohdi kyseenalaistaa niitä tai analysoida niiden syitä.

Taiteilijan oma ruumis on hänen keskeinen työkalunsa, jolloin hänen toimiinsa väistämättä sekoittuu myös hänen mielensä sisäiset häiriötekijät. Tätä sisäisen häiriön teemaa tarkastelen erityisesti amerikkalaisen taitelijan Gordon Matta-Clarkin (1943–1978) kautta. Tutustuin hänen arkistomateriaaliinsa Montrealissa syksyllä 2010, ja sen pohjalta olen voinut havaita, että jotkut hänen taiteeseensa vaikuttaneista keskeisistä tekijöistä on joko sivuutettu tutkimuksessa tai ne on tulkittu väärin, ja aina uudestaan samalla tavalla.

”Silence is the kernel of noise”, Edmond Jabès

Käsittelen tutkimuksessani myös hiljaisuutta – joka on häiriön vastakohta tai kääntöpuoli, mutta samaa juurta. Hiljaisuus on yksi häiriön muoto, ja se on läsnä hetkissä, joissa ymmärrystä ei ole vielä tapahtunut. Hiljaisuus voi merkitä, ettei tarjottua viestiä (tai teosta) ole kyetty käsittämään ja vastaanottamaan. Jos havaittu ei kuulu arkihavaintomme kenttään, tuttujen käsitteiden joukkoon, voi käydä jopa niin ettemme kykene edes näkemään tuota outoa ja ennennäkemätöntä. Tällaisissa tapauksissa vieraus muodostuu liian häiritseväksi, ja häiriö muuttuu tai pikemminkin tiivistyy hiljaisuudeksi – se on mielenkiintoinen paradoksi.

Taiteilijan, joka työskentelee muiden omistamissa mutta avoimina ja julkisina pidetyissä tiloissa, on pakko ottaa työssään huomioon omistajien mielipiteiden ja näkemysten lisäksi myös jokseenkin jokaisen ohikulkevan tai satunnaisen palautteenantajan näkemykset. Tilaajataho haluaa vältyttyä kiusallisilta tilanteilta, joissa jouduttaisiin selittelemään omia tai taiteilijan motiiveja. Oikeudesta lausua mielipiteensä on tullut jokamiehen velvollisuus – niinpä taiteen odotetaan yhä enemmän olevan helppoa ja sellaista, että kaikki voivat sen hyväksyä ja ymmärtää. Tämä on kaikkea muuta kuin yksiselitteinen asia. Toisaalta kenen tahansa kuuluukin saada sanoa mielipiteensä ympäristöstään, ja ehdottomasti myös taiteesta.

Sanojen tuottaminen ilmiöstä, jota emme välttämättä edes havaitse, on hankalaa. Miten sanoittaa häiriö ja hiljaisuus havaittavaksi, ymmärrettäväksi ja jollain tapaa myös hyväksytyksi? Olisiko mahdollista, että häiriö­-hiljaisuus -problematiikan havainnoinnin ja näkyväksi tekemisen myötä voisi syntyä jonkinlainen uusi perusta, pohja tai kehys, kulttuurillinen rekisteri jonka varaan voisi rakentaa?

Kuvataiteilija Petri Kaverman kuvataiteen tohtorin opinnäytetyö ”Tyhjä piha – häiriö ja hiljaisuus (nyky)taiteessa” tarkastettiin Kuvataideakatemiassa 24.11.2012. Kaverma on toiminut kuvataiteilijana, erilaisissa opetustehtävissä mm. Taidekoulu Maan rehtorina, tuntiopettajana ja luennoitsijana korkeakouluissa ja yliopistoissa, kuraattorina sekä taidekilpailujen juryissä 1980-luvun lopulta lähtien. Hän toimii Ympäristötaiteen Säätiön puheenjohtajana ja on toteuttanut erilaisia ympäristöön sijoittuvia projekteja niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Kaverma asuu ja työskentelee Helsingissä.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone