Helsingin kulttuuripalkinto Viva Granlundille

23.11.2016
Viva Granlundin seinämaalaus Intransit (2015) Baanalla, Helsingissä.

Viva Granlundin seinämaalaus Intransit (2015) Baanalla, Helsingissä.

Helsingin kulttuuripalkinnon 2016 on saanut kuvataiteilija Viva Granlund. Palkinto on arvoltaan 10 000 euroa.

Taiteen ja kaupunkiaktivismin rajapinnassa uraa uurtanut Viva Granlund tunnetaan ennen muuta julkiseen kaupunkitilaan tehdyistä seinämaalauksistaan.

”Viva Granlund on murtanut kaupunkitaiteen ja -byrokratian betonoiduksi luullun vastakkainasettelun. Hän on töillään ja aloitteellisuudellaan osoittanut, että kaupunkia voi ja pitää muuttaa. Taiteilija voi vaikuttaa arjen ympäristöön ja jopa kaupungin virkamieheen. Helsinki on Viva Granlundin ansiosta pykälän lähempänä modernia eurooppalaista suurkaupunkia”, kuvailee kulttuuri- ja kirjastolautakunnan puheenjohtaja Jukka Relander tiedotteessa.

Viva Granlund on 2000-luvulla maalannut muraaleja mm. Teollisuuskadulle, Hakaniemenrantaan, Pasilan asemalle ja pyöräilyväylä Baanalle. Granlundin työskentelymuoto julkisessa tilassa on usein myös osallistava ja yhteisöllinen, kuten Malmin alikulkuun 2011 syntyneessä seinämaalauksessa.

 

Taiteellisten projektiensa ohessa helsinkiläinen Viva Granlund on työskennellyt opettajana Pohjois-Helsingin kuvataidekoulussa vuodesta 2001 lähtien. Hän on opiskellut Vapaassa Taidekoulussa 1980-luvulla ja The Art Students League of New Yorkissa 1993–1998.

Helsingin kulttuuripalkinto myönnetään vuosittain tunnustuksena merkittävistä taiteellisista ansioista tai merkittävästä työstä Helsingin kulttuurielämän hyväksi. Palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa, ja sen myöntää Helsingin kulttuuri- ja kirjastolautakunta. Viime vuonna palkinnon sai näyttelijä Kati Outinen.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone