Ilkivallan tekijät kaatoivat Pekka Kauhasen veistoksen Mäntyharjun kiertoliittymässä

3.8.2017
Pekka Kauhasen Velj’Puolj’ -veistos joutui ilkivallan kohteeksi.

Pekka Kauhasen Taidepoliisina tunnettu veistos kaadettiin Mäntyharjun keskustan kiertoliittymässä keskiviikkoiltana. Veistos saatiin ensin nostettua takaisin paikoilleen, mutta hetken päästä ilkivallan tekijät olivat kaataneet sen uudestaan. Veistos kärsi tuntuvia vaurioita. Naarmuuntumisen lisäksi pronssista, alumiinista ja teräksestä valmistetusta veistoksesta irtosi hahmon pää ja sormi.

Velj’ Puolj’ oli esillä Mäntyharjulla sijaitsevan Taidekeskus Salmelan näyttelyissä kesällä 2016, josta veistos siirtyi lainaan kiertoliittymään. Veistos on viittilöinyt ohjeita kiertoliittymässä ajaville kuluneen kesän ajan. Taidekeskus Salmela ja Mäntyharjun kunta ovat sopineet, että veistos kiertoliittymässä vaihtuu 1-2 vuoden välein. Taiteilija Pekka Kauhasen omistuksessa oleva Velj’Puolj ei kuitenkaan enää palaa paikoilleen.

Kunnanjohtaja Jukka Ollikainen ja Taidekeskus Salmelan toiminnanjohtaja Tuomas Hoikkala pahoittelevat tapausta taiteilijalle, kuntalaisille ja muille taiteen ystäville. Kunta ja Taidekeskus Salmela kartoittavat uutta veistosta, joka tullaan sijoittamaan liikenneympyrään.

Kauhanen on tulossa arvioimaan veistokselle aiheutuneet vauriot, jonka jälkeen veistos siirretään taiteilijan luokse korjattavaksi. Veistos on kohdannut ilkivaltaa jo aiemmin. Kesän aikana veistoksen käsiin on viritetty muun muassa oluttölkkejä ja pyörän rengas kaulan ympäri.

Tapauksella on silminnäkijöitä. Lisäksi sosiaalisessa mediassa pyörii video patsaan kaatamisesta. Silminnäkijähavainnot tekoon liittyen voi ilmoittaa Itä-Suomen poliisille joko puhelimitse 0295415232 tai sähköpostilla ita-suomi@poliisi.fi.