Jari Perkiömäki on Taideyliopiston uusi rehtori

5.11.2015
Jari Perkiömäki. Kuva: Taideyliopisto.
Jari Perkiömäki. Kuva: Taideyliopisto.

Taideyliopiston hallitus on valinnut rehtoriksi musiikin tohtori Jari Perkiömäen (s. 1961). Päätös tehtiin torstaiaamuna. Perkiömäki aloittaa viisivuotisessa tehtävässään joulukuun alussa.

Jari Perkiömäki on palkittu saksofonisti, joka on toiminut Taideyliopistossa jazzmusiikin lehtorina vuodesta 1997. Hän on toiminut aiemmin muun muassa Sibelius-Akatemian vararehtorina (2009–2012) ja jazz-osaston johtajana (2000–2009) sekä Korkeakoulutuksen arviointineuvosto KKA:n jäsenenä (2010–2014).

Perkiömäki on myös luennoinut yrityksissä ja muissa organisaatioissa jazz-improvisoinnin hyödyntämisestä johtamisen ja organisaation kehittämisessä. Perkiömäellä on useita kotimaisia ja kansainvälisiä luottamustehtäviä, muun muassa Taideyliopiston lehtori- ja opettajayhdistyksen puheenjohtajuus sekä jazzkoulutusjärjestö IASJ:n puheenjohtajuus.

”Onnistuakseen tehtävässään rehtorin tulee kyetä yliopistoyhteisön kokoamiseen ja muutosjohtamiseen, mutta sykkiä samalla myös taiteelle. Taideyliopisto tarvitsee työtä pelkäämättömän keulakuvan ja ammattimaisen johtajan. Jari Perkiömäki tuntee taiteen syvällisesti ja ymmärtää yliopistomaailman laajasti. Hän on ennakkoluuloton ja uskon, että hän pystyy yhdistämään Taideyliopiston”, kertoo Taideyliopiston hallituksen puheenjohtaja Karri Kaitue.

Jari Perkiömäki tunnetaan yhteistyöhakuisena, innostavana ja laajasti verkottuneena johtajana.

”Otan nöyrästi, mutta inspiroituneena vastaan tämän minulle annetun vastuullisen tehtävän. Taideyliopistolla on tärkeä tehtävä suomalaisessa yhteiskunnassa ja huikea potentiaali, jonka muodostavat lahjakkaat opiskelijat ja työhönsä intohimoisesti sitoutuneet opettajat, tutkijat, taiteilijat ja muu henkilökunta. Rehtorina haluan kaikin tavoin edesauttaa yliopistoyhteisömme jäseniä seuraamaan omaa kutsumustaan ja kukoistamaan omassa tehtävässään sekä poistaa kaikki esteet yhteisömme sisäisen luovan vuorovaikutuksen tieltä”, Jari Perkiömäki toteaa.

Taideyliopiston edellinen rehtori Tiina Rosenberg jätti tehtävänsä kesäkuussa vain kahden ja puolen vuoden kauden jälkeen. Virkaatekevänä rehtorina on toiminut vararehtori Paula Tuovinen.