Keräilijä Seppo Fränti lahjoittaa kokoelmansa Kiasmalle

1.3.2018

Kuva: Kansallisgalleria/Pirje Mykkänen

Helsinkiläinen taidemesenaatti ja keräilijä Seppo Fränti lahjoittaa noin 700-800 teosta käsittävän kokoelmansa Nykytaiteen museo Kiasmalle.

Fräntin kokoelmassa on runsaasti paperipohjaisia teoksia ja maalauksia sekä myös joitakin pienikokoisia veistoksia. Kiasma ottaa lahjoituksen vastaan vuosien 2018–2019 aikana. Kahden vuoden kuluessa kokoelma inventoidaan yhdessä keräilijän kanssa.

”Kokoelmani on minulle elämäni tärkein asia. Keräämäni teokset ovat kuin ”lapsiani”. Elämässä tulee aika, jolloin lasten on lähdettävä kotoa maailmalle. Varsinkin nyt, koska kotini on labyrintti, jossa on hankala nähdä mitään. Teokseni vaativat huolenpitoa ja huomiota, joten ne tulevat saamaan hyvän kodin Kiasmassa. Lapseni ovat parhaita ja niille suon hyvän elämän”, Seppo Fränti kertoo lahjoituksestaan.

Fränti aloitti keräilyn jo 1970–80 -lukujen vaihteessa, mutta viimeisen kymmenen vuoden ajan kokoelma on karttunut huomattavaa vauhtia. Fränti on tehnyt paljon hankintoja kotimaisilta nuorilta kuvataiteilijoilta, usein taidekoulujen lopputyönäyttelyistä. Edustettuna on yli 100 taiteilijaa. Moni heistä on jo Kiasman kokoelmataiteilija.

”Seppo Fräntin taidekokoelma on ainutlaatuinen henkilökohtaisuudessaan ja vilpittömässä kiinnostuksessaan nykytaidetta ja eläviä taiteilijoita kohtaan. Kokoelma on rohkea, avoin ja samalla intiimi tavassaan hahmottaa ihmisenä olemisen kipuilua kuvataiteen kautta. Kokoelma edustaa eri sukupolvien taiteilijoita, tosin pääpaino on viime vuosina ollut uusien tekijöiden löytämisessä ja tukemisessa. Olemme erittäin iloisia voidessamme antaa pysyvän kodin Seppo Fräntin upealle kokoelmalle Kiasmasta osana Kansallisgallerian kokoelmaa”, museonjohtaja Leevi Haapala sanoo.

Kiasman kokoelmaintendentti Kati Kivinen kertoo, että teosten vastaanottamisen jälkeen museo tutustuu niihin paremmin tutkimuksen, luettelointityön, kuntotarkastusten ja valokuvausten kautta.

”Hanke työllistää laajalti Kiasman ja Kansallisgallerian kokoelmahallintaosaston moniammatillista tiimiä – kuraattoreita, konservaattoreita, valokuvaajia, näyttelymestareita ja kuljettajia. Urakkamme huipentuu muutaman vuoden päästä näyttelyyn, joka esittelee Seppo Fräntin kokoelman myös yleisöillemme”, Kivinen sanoo.

Seppo Fräntin kokoelma oli esillä Haava-näyttelyssä Lapinlahden lähteellä keväällä 2016 ja siellä näyttelyyn tutustui yli 8000 ihmistä.

Kokoelman taiteilijoita ovat muun muassa:

Ville Andersson, Erik Creutziger, Jussi Goman, Alexei Gordin, Terhi Heino, Karoliina Hellberg, Tuomas Holst, Petri Hytönen, Henna Jula, Pauliina Kaasalainen, Ida Koitila, Jukka Korkeila, Anne Koskinen, Mauri Kuitula, Karri Kuoppala, Muriel Kuoppala, Ville Kylätasku, Heidi Lampenius, Kalle Leino, Robin Lindqvist, Liisa Lounila, Ilkka Luttinen, Iisa Maaranen, Pasi Mann, Olli Marttila, Elina Merenmies, Teemu Mäenpää, Reima Nevalainen, Samuli Nieminen, Jussi Niskanen, Tarmo Paunu, Tiitus Petäjäniemi, Olli Piippo, Ulla Pohjola, Kyösti Pärkinen, Jyrki Riekki, Jaakko Rustanius, Janne Räisänen, Jarkko Räsänen, Kim Somervuori, Tuukka Tammisaari, Eeva Tiisala, Samppa Törmälehto,  Timo Vaittinen,  Arto Väisänen, Henry Wuorila-Stenberg.

 

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone