Kohti reilun kaupan museonäyttelyitä

23.3.2016Kirjoittaja: Ville Blåfield
Ateneum tilasi kuvanveistäjä Kaarina Kaikkoselta teoksen Kasvun henki (2016). Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen.
Ateneum tilasi kuvanveistäjä Kaarina Kaikkoselta teoksen Kasvun henki (2016).  Kansallisgallerian pääjohtaja Risto Ruohosen mielestä taiteilijan töitä ei voi käyttää korvauksetta. Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen.

Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä patistaa museoita maksamaan taiteilijoille korvaukset näyttelyistä. Kansallisgallerian pääjohtaja Risto Ruohonen pitää linjaa oikeana. ”Elävä taiteilija on meille yhteistyökumppani. Ei voida ajatella, että korvauksetta käyttäisimme taiteilijan töitä.”

Helmikuun lopussa julkistettu opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän loppuraportti suosittaa, että suomalaisia museoita patistetaan siirtymään ”hyviin sopimus- ja korvauskäytäntöihin” taiteilijoiden kanssa. Työryhmä jopa esittää, että selvitettäisiin, voitaisiinko uudistuvassa valtionosuusjärjestelmässä ottaa huomioon museoiden osalta reilujen sopimus- ja korvauskäytäntöjen edistäminen.

Ennen kaikkea työryhmä kuitenkin peräänkuuluttaa selkeitä pelisääntöjä. Raportin kuudentoista toimenpide-ehdotuksen mukaan näyttelyn osapuolten tulisi aina sopia museon ja taiteilijan työnjaosta, taiteilijan työtehtävistä näyttelyssä ja määritellä taiteilijan tehtävistä korvaus.

Nykyistä selkeämmät pelisäännöt otettaisiin ilolla vastaan myös museoissa. Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä toteaa, että sopimuskulttuurin kehittäminen museoiden ja taiteilijoiden kesken on museoidenkin etu.

”Kun on kaksi rahatonta osapuolta, taiteilijat ja museot, niin sopimuskulttuurin kehittäminen on ehkä se, minkä avulla löytyy win-win-tilanne. Uskon, että kun löydetään aito sopimuspohjainen yhteistyö, leipä voi levetä vähän kaikilla.”

Kahden rahattoman osapuolen yhtälössä lisärahan on tultava kolmannelta taholta, Levän visiossa yksityiseltä sektorilta, sponsoreilta ja näyttelykävijöiltä. Erityisesti museoliiton pääsihteeri näkee potentiaalia sponsoriyhteistyön kehittämisessä. ”Kyllä siinä on mahdollisuuksia. Monestihan taiteilijan brändi on houkuttelevampi kuin museon brändi.”

Kehitettävää löytyy edelleen myös taiteilijoiden museoilta saamissa korvauksissa. Suomen Taiteilijaseuran kyselyn mukaan vain prosentti taiteilijoista kertoo saavansa aina palkkion museonäyttelyistään. Museoliiton Levä ei usko, että tilanne on näin karu.

“Jos puhutaan ammatillisesti hoidetuista museoista, joita museoliitto edustaa, niin kyllä tekijänoikeudelliset näyttelykorvaukset maksetaan, useimmiten noudatetaan Kuvaston suosituksia. Pienelle museolle näyttelykorvaukset on tietysti vaikeammin löytyvä raha, ja voi olla, että riippuen  museon koosta jonkin verran on myös ollut tietopulaa korvauskäytännöistä.”

Tietopulaan OKM:n työryhmä suosittaa ratkaisuksi, että “Suomen museoliitto edistää museoiden tietoisuutta hyvistä sopimus- ja korvauskäytännöistä muun muassa viestinnällä, koulutuksella ja suosituksilla”.

Myös Kansallisgallerian pääjohtaja Risto Ruohonen näkee, että museokentällä on korvausten suhteen kirjavaa käytäntöä.

”Kaikki Helsingin isot instituutiot on varmaan tässä jäsentyneemmin liikkeellä, mutta täällä Helsingin skenessä helposti liikutaan kaikkein kokeneimpien toimijoiden kesken. Silloin on vähän vaarallista ruveta yleistämään täällä vallitsevia käytäntöjä. Täytyy muistaa, että näyttelyitä järjestetään hyvin erilaisissa paikoissa, ja museoidenkin kesken on toisistaan poikkeavia käytäntöjä. Toimijat on hyvin eri kokoisia, ja on varmasti myös käytäntöjä, jotka eivät ole toimivia.”

Museoliiton Leväkin uskoo, että työryhmän raportti – tai sen myötä selkeämmin määriteltävät sopimuskäytännöt – parantavat tilannetta erityisesti pienten ja keskisuurten museoiden osalta.

Kiasmaa, Ateneumia ja Sinebrychoffin taidemuseota hallinnoiva Kansallisgalleria maksaa museoidensa näyttelyistä korvauksen taiteilijalle, Ruohonen vakuuttaa.

“Kyllä me lähdetään siitä, että jos meillä on elävä taiteilija kumppanina, niin hän on meidän yhteistyökumppani. Ei voida ajatella, että korvauksetta käytetään jonkun taiteilijan töitä.”

Korvauksen muodostuminen vaihtelee tapauskohtaisesti. Ruohonen pitää tärkeänä, että sopimukset voidaan räätälöidä näyttelyn ja taiteilijan mukaan. “Tunnistetaan se, että kaikki on niin omanlaisiaan. Joissain tapauksia tuotantopanoksiin osallistuminen on ihan eri mittakaavassa ja taiteilijan kannalta tärkeämpää kuin toisessa. Toisissa tapauksessa taas taiteilijan panos rakennusvaiheessa on tärkeä, ja niin edelleen.”

Ehkä radikaaleimpana ehdotuksenaan OKM:n työryhmä esitti selvitettäväksi, voitaisiinko uudistuvassa valtionosuusjärjestelmässä ottaa huomioon hyvien sopimus- ja korvauskäytäntöjen edistäminen. Voisiko siis tulevaisuudessa museon valtionosuus riippua siitä, maksaako museo taiteilijoille asialliset korvaukset näyttelyistä?

Museoliiton Kimmo Levä ei innostu ajatuksesta.

”Se on kyllä käytännössä poissuljettu vaihtoehto. Valtionosuusjärjestelmä ei oikein istu ton kaltaiseen ajatteluun. Valtionosuuden kriteerit koskevat kaikkia museoita, siis myös esimerkiksi kulttuurihistoriallisia ja erikoismuseoita. Jos tällaista uutta kriteeristöä tehtäisiin, pitäisi taidemuseoille luoda oma valtionosuusjärjestelmä. Vaikea kuvitella, että järjestelmä voitaisiin tällaiseksi muodostaa.”

”Jos valtion lisärahaa tähän käytetään, kyllä sen täytyisi olla korvamerkittyä.”

Tätäkin esittää työryhmä selvitettäväksi. Opetus- ja kulttuuriministeriö saa tehtäväkseen tutkia mahdollisuuksia myöntää museoille määräaikaisesti avustuksia taiteilijoille maksettavien näyttelypalkkioiden kattamiseksi. ”Varat tähän osoitetaan määrärahoja uudelleen kohdentamalla, koska lisämäärärahoja valtion talousarvioon ei ole tulossa”, työryhmän raportti kuitenkin toteaa.