Kolme suomalaistaiteilijaa nimetty kisaan Pohjoismaiden suurimmasta taidepalkinnosta

24.5.2016

Kuvataiteilijat Samuli Heimonen, Joseph James ja Jussi Juurinen on asetettu ehdokkaiksi kansainvälisessä The Queen Sonja Print Award -kilpailussa. Merkittävä taidegrafiikan palkinto on arvoltaan 400 000 Norjan kruunua eli lähes 43 000 euroa. Ehdokkaita on yhteensä 30.

Norjan kuningatar Sonja. Kuva: Jørgen Gomnæs / The Royal Court Norjan kuningatar Sonjan mukaan nimetty kilpailu etenee vaiheittain. Joka kuukausi julkistetaan viisi ehdokasta, kunnes kaikki 30 ehdokasta on julkistettu. Toukokuussa on julkistettu, että palkinnosta kilpailevat  suomalaiset Samuli Heimonen ja Jussi Juurinen sekä yhdysvaltalainen, Suomessa asuva Joseph James. Ehdokkaita julkistetaan vielä 15  ja palkinto jaetaan elokuussa.

Ehdokkaat ovat kansainvälisen esiraadin ehdottamia. Ehdokkaitaan ovat saaneet asettaa mm. pohjoismaisen taidegraafikoiden järjestöt, Pohjoismaiden kansalliset taidemuseot ja useat muut taidealan ammattilaiset ympäri maailmaa.

Kuningatar Sonjan taidesäätiö tukee taidegrafiikkaa ja kannustaa nuoria taiteilijoita kehittymään työssään. Palkinto jaetaan joka toinen vuosi. Se on arvoltaan lähes 43 000 euroa ja sisältää myös residenssijakson Atelje Larsenissa Ruotsin Helsingborissa.

Palkintoa on jaettu vuodesta 2012, jolloin sen voitti taidegraafikko Tiina Kivinen. 2014 palkinnon voitti tanskalainen Svend-Allan Sørensen.

 

 

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone