Koululaisten taide- ja kulttuuriharrastuksia tuetaan yli miljoonalla eurolla – useat kunnat ja järjestöt tarjoavat kuvataidetta

7.6.2016
Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen. Kuva: Laura Kotila, valtioneuvoston kanslia

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen. Kuva: Laura Kotila, valtioneuvoston kanslia

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on myöntänyt 1 060 400 euroa taiteen ja kulttuurin harrastustuntien järjestämiseen peruskoululaisille koulupäivän yhteydessä. Lisäksi ministeri myönsi 800 000 euroa taiteen perusopetuksen saatavuuden parantamiseen. Avustusta sai 92 hanketta.

Avustettavien taiteen ja kulttuurin hankkeiden toiminta käynnistyy elo-syyskuussa. Avustusten taustalla on opetus- ja kulttuuriministeriön alkuvuodesta järjestämä valtakunnallinen lasten kuuleminen. Harrastustunnit vastaavat selvitettyyn lasten kiinnostukseen eri taiteen ja kulttuurin aloista.

Kuuleminen ja avustukset ovat osa hallitusohjelman kärkihanketta Parannetaan taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta. Taiteen ja kulttuurin ammattilaisten toteuttamiin lastenkulttuurin hankkeisiin osallistuu 31 500 koululaista 49 kunnasta ja 390 koulusta.

”Saimme alkuvuodesta järjestämäämme valtakunnalliseen kyselyyn vastauksen 120 000 koululaiselta heidän kiinnostuksestaan taiteen, kulttuurin ja liikunnan harrastamiseen. Kyselyn tulokset siirtyvät nyt käytäntöön. Lasten toiveiden huomioiminen ja lasten kuuleminen näkyi hakemuksissa. Lapsille järjestetään heidän toiveidensa mukaista laadukasta taide- ja kulttuuritoimintaa. Taiteen perusopetuksen järjestäjät tarjoavat myös muun muassa monimuotoisia matalan kynnyksen musiikkiharrastuksia ammattitaitoisen opettajan ohjauksessa. Harrastustunneissa ovat monipuolisesti edustettuna taiteen ja kulttuurin alat – kuten parkour, tanssi, valokuvaus, elokuva, sirkus, kuvataide ja kulttuuriperintö”, sanoo opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen.

 

Kuvataidetta, elokuvaa, valokuvausta ja mediataidetta tullaan opettamaan koululaisille useilla paikkakunnilla. Esimerkiksi Joensuun Taiteilijaseura perustaa lapsille ja nuorille kuvataidekerhon. Muita mukana olevia järjestöjä ovat muun muassa Suomen sarjakuvaseura, Sagalundin lastenkulttuurikeskus Kemiönsaarella ja Arkkitehtuurikeskus ry. Suurin osa harrastetunteja järjestävistä tahoista on kuntia ympäri Suomea.

 

Kärkihankkeen tavoitteena on lisätä peruskoululaisten tasavertaisia mahdollisuuksia harrastaa taidetta ja kulttuuria harrastustunneilla koulupäivän yhteydessä sekä varhaiskasvatusikäisten lasten taide- ja kulttuuriosallistumista. Avustuksilla tuetaan taiteen ja kulttuurin alojen ammattilaisten ohjaamaa harrastustoimintaa ja lasten omatoimista harrastamista koulupäivän yhteydessä.

 

Lisäksi seitsemässä hankkeessa avustusta myönnettiin harrastustuntien lisäksi innovatiivisten sisältöjen kehittämiseen ja levittämiseen. Taiteen perusopetuksen järjestäjät puolestaan laajentavat toimintaansa varhaisiän kasvatukseen, luovat uusia toimintamalleja ja rakentavat eri taiteenalojen yhteistyötä.

 

Hankkeilta edellytettiin, että harrastustunnit on järjestetty lasten kuulemisessa ilmaiseman kiinnostuksen pohjalta. Harrastustunteja viedään niihin kouluihin, jotka osallistuivat opetus- ja kulttuuriministeriön valtakunnalliseen kyselyyn tai joissa lasten kiinnostus taiteen ja kulttuurin aloihin on selvitetty muulla tavoin.

 

Opetus- ja kulttuuriminsiteriö kertoo, että harrastustuntien ohjaamisesta ja sisällöstä vastaa taide- ja kulttuurialan ammattilainen ja toiminta on laadukasta, tavoitteellista ja lapsilähtöistä. Toiminnan tulee olla säännöllistä ja viikoittaista sekä kestää vähintään yhden lukuvuoden (vähintään 30 harrastustuntia lukuvuodessa). Taiteen perusopetuksen osalta ovat mahdollisia myös lyhyemmät projektit ja produktiot. Avustukset myönnettiin taiteen ja kulttuurin toimijoille (lastenkulttuurikeskukset, kunnat ja taiteen ja kulttuurin alojen toimijat) ja taiteen perusopetuksen järjestäjille.

 

Ministeriö jakaa lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantamiseen tarkoitettuja avustuksia 7,7 miljoonaa euroa kolmena peräkkäisenä vuonna 2016-2018. Seuraava hakukierros käynnistyy ensi vuoden alussa.
Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone