Kulttuuriministerin salkku siirtyy perussuomalaisille

26.4.2017
Juha Sipilän hallitus kertoi uusista ministerisalkuista puoliväliriihensä päätteeksi. Kuva Laura Kotila/Valtioneuvoston kanslia

Hallitus on puoliväliriihessään päättänyt lisätä ministerien määrää kolmella. Kulttuuriministerin tehtävä siirtyy Kokoomuksen Sanni Grahn-Laasoselta perussuomalaisille.

Pääministeri Juha Sipilän hallitus kertoi uusista ministereistä puolivälintarkastelunsa päätteeksi myöhään tiistai-iltana. Uusia ministereitä tulee kolme. Kiulttuuriministerin salkku siirtyy perussuomalaisille. Uuteen tehtävään yhdistetään kulttuuri ja urheilu. Myöhemmin salkkuun lisätään vielä eurooppaministerin tehtävä.

”Se on näinä brexitin aikoina merkittävä salkku”, ulkoministeri ja Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kommentoi puolueensa lehdessä.

Sipilän hallituksessa kulttuuriministerin tehtävä oli tähän saakka yhdistetty opetusministerin salkkuun. Sanni Grahn-Laasonen (kok) jatkaa hallituksessa opetusministerinä. Perussuomalaiset nimeävät uuden kulttuuri-, urheilu- ja eurooppaministerin vielä tällä viikolla.