Kulttuurin kärkihankkeiden kohtalo tarkentuu perjantaina

1.9.2015Kirjoittaja: Miisa Pulkkinen
Hallitus päätti toukokuussa julkaistussa hallitusohjelmassa edistää kahta kulttuuriin liittyvää kärkihanketta. Kuva: Valtioneuvosto.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk) esitteli toukokuun lopussa hallitusohjelman, jossa edistetään kahta kulttuuriin liittyvää kärkihanketta. Kuva: Valtioneuvosto.

Suomen hallitus paljasti muutosohjelmansa päälinjat tiedotustilaisuudessa maanantai-iltana. Kulttuurin kärkihankkeiden tarkempi sisältö selviää perjantaina, kun opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen esittelee hallinnonalansa suunnitelmat.

Suomen hallitus kertoi maanantai-iltana, miten se aikoo jakaa rahoitusta kärkihankkeilleen.  Hallitus aikoo käyttää kolmen vuoden aikana kaikkiaan 1,6 miljardia euroa yhteensä 26 kärkihankkeen edistämiseen. Kokonaissummasta 300 miljoonaa euroa käytetään osaamisen ja koulutuksen edistämiseen. Myös kulttuurin kärkihankkeet saavat rahoituksensa tästä 300 miljoonan euron potista.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk), valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) sekä oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps) esittelivät maanantain tiedotustilaisuudessa ohjelmansa päälinjat. Tarkempaa tietoa kärkihankkeista kerrotaan pitkin viikkoa. Kulttuurin vuoro on perjantaina, kun opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen esittelee osaamisen ja koulutuksen kärkihankkeita.

Toukokuun lopussa julkaistussa hallitusohjelmassa kulttuuria edistetään kahdella tavalla. Taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta aiotaan parantaa korjaamalla taiteen perusopetuksen ja lastenkulttuurin epätasaista tarjontaa. Hallitus aikoo myös laajentaa prosenttiperiaatetta niin, että se tukisi myös taiteen hyvinvointivaikutuksia.