Kulttuurirahasto uudistaa residenssitoimintansa – kuvataiteilijoille uusia kohteita Aasiassa

20.6.2016

Suomen Kulttuurirahasto uudistaa taiteilijaresidensseihin liittyvää toimintaansa. Kuvataiteilijoiden haettavaksi tulee residenssijaksoja japanissa ja Etelä-Koreassa, tanssijoiden ja muiden esittävän taiteen tekijöiden uusi residenssikohde on Portugalissa. Lisäksi taiteilijat voivat hakea keskusrahastolta lokakuussa apurahoja itsenäisesti järjestämään residenssityöskentelyynsä.

Suomen Kulttuurirahaston uusi residenssiohjelma ulottuu aiemmin katveeseen jääneille taiteenaloille ja on maantieteellisesti monipuolisempi. Elokuussa 2016 haettavaksi tulee kuvataiteen residenssejä Tokiossa ja Soulissa ja valikoima täydentyy tulevina vuosina uusilla kohteilla.

”Selvitysten mukaan residenssi on taiteilijalle intensiivinen, tuottelias jakso, jolla saadaan myös uusia virikkeitä ja luodaan kansainvälisiä suhteita. Suuntasimme katseen Aasiaan, koska se on kyselyiden mukaan yksi kuvataiteilijoita eniten kiinnostavia suuntia ja sieltä löytyy korkeatasoisia residenssitoimijoita”, kertoo Kulttuurirahaston erityisasiantuntija Johanna Ruohonen tiedotteessa.

Tokion ja Soulin residenssit toteutetaan vaihtosopimuksina yhteistyössä HIAP − Helsinki International Artist-in-residence Programme -residenssikeskuksen kanssa.

Suuntasimme katseen Aasiaan, koska se on kyselyiden mukaan yksi kuvataiteilijoita eniten kiinnostavia suuntia ja sieltä löytyy korkeatasoisia residenssitoimijoita

”Residenssivaihdot ovat uusi hieno mahdollisuus suomalaisille taiteilijoille päästä mukaan kansainvälisesti arvostettuihin, laadukkaisiin residenssiohjelmiin. Kaksisuuntainen vaihto-ohjelma tulee myös lähivuosina varmasti edistämään monimuotoisen yhteistyön syntymistä suomalaisten ja aasialaisten taiteen alan toimijoiden välille”, iloitsee HIAP:n johtaja Juha Huuskonen.

Elokuussa 2016 hakuun tulevat Aasian residenssikohteet ovat Tokyo Wonder Site, joka on kansainvälisesti vahvasti verkottunut, aktiivinen ja laaja-alainen residenssitoimija Tokion sydämessä sekä SeMA Nanji Residency, joka sijaitsee Etelä-Koreassa vanhalla teollisuusalueella Soulin keskustan ulkopuolella, ja joka Soulin taidemuseoon linkittyneenä toimijana verkottaa residenssitaiteilijoita hyvin paikalliseen taidemaailmaan. Molempiin kohteisiin myönnetään yksi kolmen kuukauden työskentelyapuraha vuodelle 2017.

Uusi residenssi tanssitaiteelle – myös visuaalisen alan taiteilijat voivat hakea

Tanssitaiteelle avataan oma residenssi. Tanssiresidenssi toteutetaan portugalilaisen O Espaço do Tempon kanssa siten, että Kulttuurirahasto lähettää Portugaliin korkeintaan viiden hengen työryhmiä 2−4 viikon työskentelyjaksoiksi. Vuonna 2017 ryhmiä lähetetään korkeintaan neljä. Koreografi ja tanssitaiteilija Rui Hortan perustama O Espaço do Tempo toimii 1500-luvulla rakennetun nunnaluostarin tiloissa pienessä Montemor-o-Novon kaupungissa Alentejossa. Monitaiteinen residenssi on vahvimmin suuntautunut tanssiin, mutta ottaa vastaan myös muita taiteentekijöitä, lähinnä teatterin ja musiikin, mutta myös visuaalisten taiteiden aloilta.

Kulttuurirahasto voi myöntää vuosittain aiempaa enemmän apurahoja eri alojen taiteilijoiden itsenäisesti järjestämään residenssityöskentelyyn. Tukea voivat hakea kaikkien alojen taiteilijat ja tuottajat, myös työryhminä. Hakijan tulee itse osoittaa kohde ja ajankohta residenssille. Residenssipaikan ei tarvitse olla varmistunut hakemusta tehdessä, mutta kuitenkin ennen apurahan nostamista.

Uusien residenssien ja residenssiapurahojen myötä Rahaston vuosittain residenssitoimintaan käyttämät varat kasvavat merkittävästi aiemmasta noin 100 000 eurosta.

 

Hôtel Chevillonin työskentelyjaksot lyhenevät

Kulttuurirahaston residenssinä vuodesta 1994 lähtien toimineen ranskalaisen Hôtel Chevillonin työskentelyjaksoja lyhennetään taiteilijakentän palautteen mukaisesti: kirjailijoille ja kääntäjille tarkoitetun puolivuotisen työskentelyapurahan sijaan jaetaan nyt kaksi kolmen kuukauden apurahaa ja kahden kuvataiteen puolivuotisen työskentelyapurahan sijaan kolme neljän kuukauden apurahaa. Taiteilijatalo Ranskan maaseudulla Grez-sur-Loignissa tarjoaa taiteilijoille työrauhaa idyllisessä ympäristössä.

Vuonna 2001 alkanut yhteistyö saksalaisen taiteilijatalo Künstlerhaus Schloss Wiepersdorfin kanssa päättyy tämän vuoden lopulla, kun kaksi kirjailijaa ja kuvataiteilijaa päättävät työskentelyjaksonsa Brandenburgissa.