Kuvasto keräsi viime vuonna enemmän tekijänoikeuskorvauksia

3.6.2016

Kuvaston kuvataiteilijoille keräämät tekijänoikeuskorvaukset kasvoivat viime vuonna yhteensä 24 prosenttia. Eniten tuotot nousivat oikeuksien lisensoinnin, eli käyttökorvausten saralla.

Kuvasto kertoo vuosikertomuksessaan, että yksi sen tärkeimmistä tavoitteista on kasvattaa kuvataiteen tekijänoikeusmarkkinaa taiteilijoiden toimeentulon parantamiseksi. Viime vuonna tekijänoikeuskorvausten yhteissumma kasvoi 24 prosenttia ja kokonaistuotot olivat yhteensä 790 536 euroa.

Kuvasto kertoo myös onnistuneensa madaltamaan tekijänoikeuskorvauksista pidätettävää hallintokuluosuutta. Tänä vuonna kuluosuus laskee kuusi prosenttiyksikköä 19 prosenttiin. Taiteilijoille tilitykseen siirtyy korvauksia 30 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

Kehityskohteistaan Kuvasto mainitsee perustehtäviensä kirkastamisen, hallitusohjelmatavoitteiden julkaisemisen osana edunvalvontatyötä ja tekijänoikeudellisen näyttelykorvauksen hinnoittelun uudistamisen. Kuvasto myös jatkoi Museoliiton kanssa neuvotteluja kotimaisen kokoelmataiteen verkkokäytöstä.