Kuvataiteen äänitorvi

10.3.2014

Suomen Taiteilijaseuran uutena puheenjohtajana olen näin alkuun pysähtynyt pohtimaan omaa tehtävääni puheenjohtajana, ja toisaalta järjestömme tulevaisuutta.

Mikä on STS:n rooli kuvataiteilijoiden elämässä? Tarvitaanko nykyään kuvataidekentällä STS:n kaltaista etujärjestöä?

Nämä kysymykset askarruttavat etenkin, kun tänä vuonna STS täyttää 150 vuotta.

STS:llä on kunniakas historia. Se on onnistunut vastaamaan moniin haasteisiin ja puolustamaan kuvataiteilijoiden sekä kuvataiteen asemaa yhteiskunnassa ja edesauttamaan kuvataiteilijoiden mahdollisuuksia toimia ammatissaan.

STS:n kaltainen järjestötoiminta ei kuitenkaan enää kiinnosta, kuten aiemmin, nuoria kuvataiteilijaksi kouluttautuvia ja ammattiin valmistuvia. Julkinen rahallinen tuki kuvataidejärjestöille on laskusuunnassa. STS:n järjestämät Taiteilijat-näyttelyt ovat saaneet kritiikkiä osakseen, niitä ei ole aina koettu taiteellisesti kiinnostavina.

Elämme keskellä suurta yhteiskunnan rakennemuutosta, ja tämä vaikuttaa myös kuvataitelijoiden asemaan. Monet muutokset ovat vasta alkamassa, joten STS on uusien haasteiden edessä toimiessaan kuvataiteilijoiden toimintaedellytysten turvaamiseksi ja parantamiseksi.

Taiteen tekotavat on muuttuneet moninaisiksi, ja taiteilijuus ovat nykyään monimuotoista. Apurahataiteilijuuden ja opetustyön rinnalle on tullut freelancerius ja yrittäjyys.

Taiteilijoiden elanto muodostuu erilaisista ja eripituisista hankkeista, projekteista, tilaustöistä, opetustyöstä, asiantuntijatehtävistä, apurahakausista jne.

Taiteilijoiden asema yhteiskunnassa heijastelee todennäköisesti muidenkin työtätekevien elämää tulevaisuudessa. Epätyypillisistä työsuhteista tulee tyypillisiä.

Ammattijärjestöjen vaikutusvalta näyttää heikkenevän, pitkät ja turvalliset työsuhteet vähenevät ja vaihtoehdoksi tarjotaan elämänpituista kouluttautumista, äärimmäistä joustavuutta, kilpailua ja yrittäjyyttä.

Kuvataiteilijoiden taloudellinen asema ei itsestään tule helpottumaan. Tilastot osoittavat että kuvataiteilijoiden asema on heikkenemään päin, ansiotasomme on vajonnut vertailuissa kaikkein alhaisimmalle tasolle verrattuna muihin ammatteihin. Ja samaan aikaan kuvataiteilijoita on koulutettu enemmän kuin koskaan.

Miten ja millä konsteilla STS tulee pärjäämään tulevaisuudessa, mitä erilaisimmista lähtökohdista työtään tekevien kuvataiteilijoiden puolestapuhujana?

Katseen voi kääntää vaikka Ruotsiin. Siellä taiteilijat ovat vuodesta 2009 saaneet MU-sopimukseen pohjautuvan palkan näyttelyistään julkisesti tuetuissa museoissa ja laitoksissa.

Taiteilija ja museo tekevät MU-sopimuksen, jossa on tarkkaan sovittu taiteilijan minimipalkkio, ja palkkiota voi neuvoteluissa aina nostaa. MU-sopimukseen  voi tutustua  Ruotsin taidejärjestön KRO/KIF –nettisivulla www.kro.se/2189. Sieltä löytyy selkeää infoa ja MU-tariffit myös englanniksi.

Tätä valmista MU-sopimuspohjaa käyttävät kaikki julkista tukea saavat museot palkatessaan taiteilijoita. Valtio myös seuraa, että julkista tukea saavat laitokset maksavat sovitun suuruiset palkat tai muuten valtion tuet laskevat.

Ehkä on niin, että STS:n tulee tulevaisuudessa keskittyä nimenomaan taiteilijoiden työskentely- ja toimeentuloedellytysten parantamiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa tutkitun tiedon keräämistä taiteilijoiden taloudellisesta asemasta, ja näiden faktojen tarjoamista päättäjille sekä ehdotusten ja uusien avauksien tekemistä.

Vaikka tuleva juhlavuosi pitää STS:n kiireisenä, niin taiteilijan aseman puolustaminen ei saa unohtua juhlahumun keskellä.

SATU-MINNA SUORAJÄRVI

Satu-Minna_Suorajarvi_p

Kirjoittaja on Suomen Taiteilijaseuran puheenjohtaja

 

 

 

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone