Kuvataiteen valtionpalkinto Rajataide ry:lle

5.10.2012

Kuvassa eturivi vasemmalta: Maija Kovari (varapj), Anne Lehtelä (pj), Maria Karoliina Paappa, Saara Toivanen (rahastonhoitaja) takarivi vasemmalta: Puolilehden päätoimittaja Pirjetta Brander, ministeri Arhinmäki, lehden taittaja Teppo Jäntti (perustajajäsen), Johanna Havimäki, Veikko Halmetoja, Jussi Koitela, Krister Gråhn

Valtion kuvataidetoimikunta on myöntänyt kuvataiteen valtionpalkinnon Rajataide ry:lle. Palkinto on suuruudeltaan 15 000 euron arvoinen.

Valtion kuvataitetoimikunta perustelee päätöstään sillä, että Rajataide ry:n pitämä galleria Rajatila on tuonut taiteen kentälle kiinnostavia nuoria tekijöitä ja tehnyt suomalaista nykytaidetta tunnetuksi Pirkanmaalla ja laajemminkin. Näyttelytoiminta on säilynyt raikkaana ja kokeilevana, sillä yhdistyksen taiteilijakunta on uusiutunut jatkuvasti; sääntöjen mukaan valtaa käyttävät vain alle 36-vuotiaat.

Galleria Rajatila on toiminut Tampereella 15 vuotta.

Rajataide on myös vuodesta 2009 julkaissut kuvataiteeseen keskittyvää 1/2-lehteä, joka on tuoreella lähestymistavallaan onnistunut laajentamaan taiteesta käytävää keskustelua. Vuosittain vaihtuva tekijäpainotteinen päätoimittajuus on taannut, että erilaiset kuvataiteen muodot ovat päässeet esille ja suora suhde kuvataiteen kenttään ja taiteilijoihin on säilynyt.”

http://rajataide.fi/

 

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone