Kuvataiteen yleissähläri haluaa taideostojen verotuskohtelua uudistettavan

2.1.2013

TEKSTI JA KUVA: ALEXANDRA RÄIKKÖNEN

Sjöbergistä

– Teen kuratointeja, toimin managerina, tuottajana ja agenttina, sellaisena kuvataiteen ylessählärinä – se on hyvä sana.

Vakavasti ottaen: Kira Sjöbergillä on 34-vuotiaaksi varsin laaja kuvataiteen alan kokemus ja tuntemus. Nykyään huutokauppa Bukowskin Suomen markkinoinnista ja viestinnästä vastaava Sjöberg on mm. perustanut ArtShortCut-nimisen yrityksen, joka tarjosi erilaisia tuotteita ja palvelukokonaisuuksia taiteen ja kulttuurin parissa. ArtShortCut on nyt lopettelemassa, mutta hyvin menestynyt kuratoituja taidenäyttelyjä yritysten toimitiloihin tekevä Business Gallery jatkaa toimintaansa. Vuonna 2010 julkaistiin Sjöbergin Cuporen toimeksiantona tekemä selvitys nykytaiteen markkinarakenteista, ansaintalogiikasta ja liiketoimintamalleista. Hänen kanssaan keskustellessa tuleekin nopeasti selväksi, että kuvataiteen maailman asioita on pohdittu paljon.

Kuvataiteen ansaintalogiikasta

Taiteilijan ansaintalogiikka kuulunee Sjöbergin suosikkipuheenaiheisiin: hän näkee, että julkisella rahoituksella on alalla ilman muuta paikkansa, mutta oma aktiivisuus voi usein parantaa taiteilijan taloudellista asemaa.

– On olemassa myös taiteen muotoja, joita ei noin vaan myydä: installaatioita ja tilasidonnaista taidetta, taiteita, jotka ovat ajattelua tai luovan ajattelun kehittämistä. Ei sellaisen päälle voi pistää hintalappua tai rahoittaa niitä yksityisiltä markkinoilta ainakaan vielä kovin helposti. Markkinat kuitenkin kehittyvät koko ajan.

Sjöbergin mielestä omasta ammatista olisi kuitenkin aina hyvä saada elantoa. Jos teoksien myyminen konkreettisina objekteina ei tuota tulosta, niin taiteilija voi harkita jonkunlaisen palvelutuotannon tai oman ajattelun myymistä. Sjöbergin mielestä taidetta ei oikeastaan pidä lähtökohtaisesti tehdä myyntitarkoituksessa. Hyvä sisältö ja hyvä taide ovat kuitenkin kaiken A ja O.

– Enemmänkin pitäisi löytää muita malleja, kuinka toimia taiteilijana: erottaa niin sanottu ”työminä” ja ”vapaaminä”, ja oppia määrittelemään ammatin sisällä se osa, joka tekee projekteja palkkiota vastaan ja osa, joka tekee vapaan taiteen projekteja.

Onnistuneeksi esimerkiksi tämän tyyppisestä ratkaisusta Sjöberg nostaa Tärähtäneet ämmät.

– He ovat ottaneet härkää sarvista, ruvenneet tekemään ja huomanneet, että asiat johtavat eteenpäin. Se on hirveän hienoa, vaikka ovat he saaneet kohdata paljon haasteitakin.

– Uskon myös vakaasti siihen, että luovat ihmiset voivat oikeasti pelastaa maailman. Meillä on paljon isoja haasteita, jotka todella vaativat ’thinking outside the box’ -ajattelua, sanoo Sjöberg ja tarkentaa tarkoittavansa sitä, että insinöörien tai ekonomien tehdessä yhteistyötä luovien alojen toimijoiden kanssa voitaisiin saavuttaa hyvinkin innovatiivisia ratkaisuja.

Kuvataiteen koulutuksesta

– Yksi ongelma on kuvataiteen koulutus, mitä tulee ns. taiteen ulkopuolisiin taitoihin.

Sjöbergillä on kokemusta kuvataiteen alan opiskelijoiden kanssa toimimisesta muun muassa Suomen Taiteilijaseuran vuosina 2010–2011 toteuttaman managerointihankkeen puitteissa. Hankkeessa autettiin nuoria taiteilijoita kehittämään ansaintalogiikkaansa ja pääsemään urallaan alkuun. Sjöberg on huolestunut siitä, että opiskelijat eivät koulussa opi riittävissä määrin kuvataiteen kentän toimintamalleja.

– Jos viimeisen vuoden opiskelijat eivät tiedä, mikä Galerie Forsblom on, niin kyllä jossain mättää pahasti. Vaikka kuinka olisi muualta kuin Helsingistä, niin kyllä pitäisi tietää, mikä yksi Suomen johtavia gallerioita on. Jotkut eivät tiedä, kuka Krista Mikkola tai Nanna Susi tai Jan Kaila on – keskeisiä, selkeästi profiloituneita kuvataiteen ammattilaisia.

Kuvataiteen kentällä toimimisen reunaehtojen tuntemattomuus voi olla osasyynä ”työttömyyteen” valmistumisen jälkeen. Toki  työttömyys taiteen alalla ei ole aina yksiselitteinen käsite.

– Jossain [historian] vaiheessa on menty liikaa taidetta-tehdään-vain-taiteen-vuoksi -ideologian suuntaan. Jos ajattelee esimerkiksi sairaanhoitajaa tai journalistia, niin ei pyhällä hengellä elä niissäkään ammateissa. Karrikoidusti sanoen lähtökohta on se, että teet ilmaiseksi töitä tai sitten olet apurahalla, mutta mitään välimuotoa ei löydy. Ja niin kuin me kaikki tiedetään, myynti ei elätä Suomessa kovinkaan montaa taiteilijaa tai välittäjäportaan toimijaa.

Taiteen myynnistä

Kun puhutaan taiteen myynnistä perinteisessä mielessä, puhutaan usein konkreettisesti kosketettavista olevista teoksista. Sjöbergin mielestä taiteen myynti voisi olla muutakin. Esimerkiksi juurikin palvelumyynti voisi olla tulevaisuutta.

– Millä tavalla? Ei minulla ole siihen ratkaisua. Nythän käydään paljon keskustelua taiteen soveltamisen mahdollisuuksista muilla aloilla, esimerkiksi teatterin sektorilla on paljon soveltavan puolen toimintaa. Kysymys on siitä, mitä kuvataiteilijat voisivat tehdä?

Sjöbergin mielestä voisi olla kiinnostavaa, jos vaikkapa galleriat ryhtyisivät myymään taiteen soveltavia palveluita.

Ketään ei voi pakottaa ostamaan yhtään mitään

– Kokemukseni mukaan taidetta ei voi myydä. Voi hankkia asiakassuhteita, ja miettiä, minkä tyyppisistä teoksista he tykkäävät, mutta ketään ei voi pakottaa ostamaan yhtään mitään. Kun puhutaan kalliista yksittäisestä ”tuotteesta”, voi tehdä X määrän työtä sen myymiseksi, mutta lopullinen päätös on aina ostajalla.

Toki X määrä työtä edistää myyntiä.

– Kuten missä tahansa kauppatavarassa – jos sanotaan näin kylmästi – sinulla voi olla sitä tavaraa, mutta se ei se liiku itsestään, vaan tarvitsee myyntiä.

Myynnin harjoittamisen lisäksi tarvitaan Sjöbergin mukaan isoja rakenteellisia muutoksia. Kansanedustaja Sanna Perkiö on vuonna 2008 tehnyt lakialoitteen, joka pohjautuu niin sanotulle Tanskan mallille. Aloitteen mukaan yritykset saisivat ostamistaan nykytaideteoksista verovähennyksen silloin, kun kyseessä on ensimyynti taiteilijan tai välittäjän toimesta.

– Jos Suomeen oikeasti halutaan rakennettavan kuvataidemarkkinoita, se vaatii rahaa, ja taideostojen verovähennysoikeus tulisi saattaa heti voimaan. Se on vaan fakta, että markkinoita ei luoda ilman rahaa.

Tanskassa taiteen myynti on myös arvonlisäverovapaata 300 000 Tanskan kruunuun ( n. 40 200 euroon) saakka silloin, kun teokset ostetaan suoraan tateilijoilta. Suomessa vastaava katto on 8 500 euroa. Toki nykyjärjestelmä voi olla tarkoituksenmukainen niille, joilla on paljon alv-vähenyskelpoisia kuluja. Tanskassa taiteen verotuskohtelun muutokset edistivät taiteen myyntiä joka tapauksessa huomattavasti.

Ulkomaille?

Jos taide menee Suomessa yleisesti ottaen huonosti kaupaksi, olisiko kansainvälistyminen suomalaiselle kuvataiteilijalle oikea vaihtoehto?

– Ei välttämättä, sanoo Sjöberg, jos paikallinen toiminta toimii, ei tarvitse lähteä kansainvälistymään väkisin.

Suomalaiset taiteilijat ovat jo nyt verrattain kansainvälisiä, mutta ulkomailla toimiessa ja näkyessä on taiteen myynnin kannalta olemassa Sjöbergin mukaan kaksi eri maailmaa: ”profit” ja ”non-profit”.

– Meillä on jo vahvat non-profit-puolen suhteet – miten pystyisi rakentamaan suhteita vielä sinne profit-puolelle? Yksityinen markkina on kaikkein suurimpia tapahtumia lukuun ottamatta aika erillään biennaali ja triennaali -maailmasta.

Teosten myyntiä voi Sjöbergin mukaan tukea jatkuvalla näkymisellä muun muassa messuilla. Toistuvan näkymisen lisäksi tärkeää on verkostoituminen.

– Voi saada ne sata käyntikorttia, mutta jos ei osaa verkostoitua, niin ei niillä mitään tee. Ja siihen tarvitaan tietynlaisia ihmisiä. Kaikki eivät ole myyntihenkilöitä – ja se on ihan ok – mutta silloin pitäisi palkata myyntihenkilöitä, jotka myyvät konseptia ”suomalainen taide”. Helsinki School on tästä valtavan hyvä esimerkki.

Yksittäisiä kansainvälistymistä tavoittelevia taiteilijoita Sjöberg kehottaa hyödyntämään olemassa olevaa järjestelmää eli hakeutumaan residenssiin.

Lopuksi

Lopuksi Sjöberg haluaa muistuttaa, että ansaintalogiikka ei ole itseisarvo, johon pitäisi takertua, vaan sen pitäisi kulkea taiteen tekemisen rinnalla koko ajan.

– Taidealalla on usein joko niin, että myy ja saa kaupallisen taiteilijan leiman, tai sitten on se enkeli, joka ei myy, vaan tekee ”puhdasta taidetta”. Jos miettii markkinarakenteellisesti päteviä taiteilijoita, niin hehän ovat erittäin arvostettuja myös taiteellisesti. Kansainvälisissä nykytaiteen huutokaupoissa on oikeastikin hyviä, todella kiinnostavia taiteilijoita. Ei ne myy sieluansa. Kaikkien taiteilijoiden olisi hyvä muistaa yksi perussääntö: jos joku tulee ehdottamaan jotain sellaista, joka ei tunnu oikealta, on siitä aina täysi vapaus kieltäytyä.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone