Miksi liittyä liittoon? STS:n jäsenjärjestöt ja Kuvasto vastaavat

30.10.2015

Suomen Taiteilijaseuran jäsenjärjestöt ja Kuvasto kertovat, mitä hyötyä jäsenyydestä on ja kuinka jäseneksi pääsee. Kaikkien Suomen Taiteilijaseuran jäsenjärjestöjen jäsenet ovat myös oikeutettuja Suomen Taiteilijaseuran palveluihin, kuten taiteilijan ammattiin liittyvään oikeudelliseen neuvontaan.

Muu Ry

Mitä hyötyä jäsenyydestä on?

MUU ry tarjoaa jäsenilleen mm. tietoa erilaisista projekteista ja tapahtumista, joihin he usein voivat itse myös osallistua, alennuksiin oikeuttavan jäsenkortin, sekä mahdollisuuden vaikuttaa. Jäsenille on tarjolla myös edullisia kursseja ja mahdollisuus käyttää mediataiteen työtilaa Media Basea.

Kuinka jäseneksi pääsee?

MUU ry:n hallitus hyväksyy uudet jäsenet hakemusten perusteella. He voivat olla suomalaisia tai Suomessa asuvia taiteen eri aloilla toimivia henkilöitä. MUU ry:n jäsenhakemuksia käsitellään kaksi kertaa vuodessa. Hakemukset tulee toimittaa helmikuun tai lokakuun loppuun mennessä MUU ry:hyn.

Lisätietoa http://www.muu.fi/site/?lang=fi

Suomen Kuvanveistäjäliitto

Mitä hyötyä jäsenyydestä on?

Suomen Kuvanveistäjäliiton jäseniä tiedotetaan ajankohtaisista asioista, kuten näyttelyistä, kilpailuista ja residensseistä. Liiton jäsenillä on mahdollisuus osallistua/ hakea liiton järjestämiin näyttelyihin ja muihin tapahtumiin (teosvälitystilaisuudet, kilpailut, seminaarit, jäsenillat, koulutukset jne).  Liittoon kuuluvan on mahdollista osallistua Kuvanveistäjäliiton jäsenyyttä vaativiin kilpailuihin. Liittoon kuuluminen mahdollistaa myös osallistumisen päätöksentekoon ja edunvalvontaan.

Kuinka jäseneksi pääsee?

Varsinaiseksi jäseneksi hyväksytään kuvanveistäjä, joka on Suomen kansalainen tai asuu pysyvästi Suomessa ja on osoittanut pätevyytensä kuvanveistäjänä. Liiton kokous valitsee jäsenet hakemusten perusteella.

Suomen Kuvanveistäjäliitto ottaa uusia jäseniä kaksi kertaa vuodessa. Hakuajat ovat vuosittain helmikuun loppuun ja lokakuun loppuun mennessä.

Hakijaa pyydetään toimittamaan liittoon sähköinen hakemus, joka sisältää lyhyen kuvauksen hakijasta taiteilijana ja/tai artists statement sekä perustelu, miksi hakee liiton jäsenyyttä (A4). Hakemukseen liitetään 10–15 teoskuvaa ja kuvaluettelo, jossa on tarkat teostiedot. Mukaan tulee liittää myös CV. Ansioluetteloon kannattaa priorisoida tärkeimmät saavutukset.

Lisätietoa http://www.sculptors.fi/

Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto

Mitä hyötyä jäsenyydestä on?

YHDISTYKSET Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto neuvoo ja ohjaa jäsenyhdistyksiään ja niiden taiteilijoita sekä toimii valtakunnallisena yhdyssiteenä ja tukiverkkona. Yhdistykset saavat liiton välityksellä mm. oikeudellista neuvontaa ja apua näyttelyiden jurytyksessä.

TAITEILIJAT Jäsenyhdistysten taiteilijat voivat osallistua liiton näyttelyihin, koulutustilaisuuksiin ja muihin tapahtumiin. SKjL:n vuosinäyttely on tarkoitettu vain SKjL:n jäsenyhdistysten taiteilijoille. Vuosinäyttelyssä jaetaan yhdelle näyttelyyn osallistuvalle taiteilijalle Aspa-stipendi (1500 €). SKjL:n Galleria SEINÄ on tarkoitettu vain liiton jäsenyhdistysten taiteilijoiden esittelyyn.

Liiton omistama Aspan ateljee on varattu lähinnä jäsenyhdistysten taiteilijoiden käyttöön. Liiton jäsenkortilla pääsee joko ilmaiseksi tai alennettuun hintaan taidemuseoiden näyttelyihin.

Liiton jäsenyhdistysten taiteilijat saavat TAIDE-lehden jäsenhintaan yhdistysten yhteistilauksina. Taiteilijalla on myös mahdollisuus saada alennusta Farbe Oy:n (Kaapelitehdas, Helsinki) taiteilijatarvikkeista.

Kuinka jäseneksi pääsee?

Suomen Kuvataidejärjestöjen Liittoon kuuluu jäsenenä 50 rekisteröityä taiteilijaseuraa tai taideyhdistystä. Uudet jäsenyhdistykset valitsee hakemusten perusteella liiton hallitus.

Lisätietoa: http://www.skjl.fi/

Suomen Taidegraafikot

Mitä hyötyä jäsenyydestä on?

Suomen Taidegraafikot on taidegraafikoiden ja taidepiirtäjien edunvalvoja sekä asiantuntija- ja palvelujärjestö. Jäsenille tarjotaan mm. tiedotuspalveluita, näyttelymahdollisuuksia sekä teosmyyntipalvelua myyntikokoelman ja nettikaupan kautta. Jäsenet saavat ajankohtaista tiedotusta ammattiin liittyvistä asioista jäsenkirjeessä. Jäsenet voivat jättää teoksiaan myyntiin myyntikokoelmaan ja nettikauppaan sekä vuosittaiseen teosvälitystilaisuuteen. Jäsenet saavat alennuksen Galleria G:n näyttelyvuokrasta ja voivat hakea liiton järjestämiin näyttelyihin kotimaassa ja ulkomailla. Vain jäsenillä on mahdollisuus hakea Grafoteekin Kuukauden taiteilija -näyttelyihin.

Kuinka jäseneksi pääsee?

Liiton jäsenhaku on kerran vuodessa. Jäseneksi voidaan valita taiteilija, joka on osoittanut pätevyytensä kuvataiteilijana: taidegraafikkona tai piirtäjänä. Valinnassa ovat näyteteokset keskeinen ammattipätevyyden mitta. Jäsenet valitsee jäsenvalintatoimikunta, johon kuuluu johtokunta (7 jäsentä) ja liiton yleiskokouksessa valittu jäsenvalintatoimikunta (5 jäsentä).

Lisätietoa http://www.taidegraafikot.fi/

Taidemaalariliitto

Mitä hyötyä jäsenyydestä on?

Jäseniä palvellaan useilla tavoilla, joista tärkeimpinä jäsenet itse ovat pitäneet mahdollisuutta pitää näyttelyjä liiton galleriassa, taiteilijatarvikemyyntiä ja oikeudellista neuvontaa. Vuosittain liitto järjestää suuren Teosvälitys-tapahtuman, johon kaikki jäsenet voivat tuoda töitään esille. Jäsenille tiedotetaan säännöllisesti ajankohtaisista kuvataiteilijan ammattiin liittyvistä asioista. Järjestämme seminaareja ja esitelmiä esim. taidemaalarin materiaaleista, taiteesta ja taidepolitiikasta sekä kuvataiteilijan verotuksesta. Niistä ja muista ammattiin liittyvistä asioista jäsenet saavat myös henkilökohtaista neuvontaa liiton toimistosta. Tärkeää on lisäksi liiton tekemä edunvalvonta, jonka keskeinen tavoite on kuvataiteilijoiden perustoimeentuloturvan ja työskentelyedellytysten parantaminen.

Kuinka jäseneksi pääsee?

Taidemaalariliitossa on (varsinaisia) jäseniä ja kokelasjäseniä; varsinainen jäsenyys on pysyvä ja kokelasjäsenyys on voimassa 10 vuotta. Liiton syyskokous päättää vuosittain jäsenhaussa seuraavana vuonna käytettävät tarkemmat ansioitumisen riittävyyden perusteet. Kokelasjäseneksi voidaan hyväksyä kuvataiteilijan ammattipätevyyden hankkinut henkilö, mikä tarkoittaa vähintään kuvataiteilijan ammattitutkinnon suorittamista tai muulla tavalla saatuja vastaavia taitoja ja tietoja. Lisäksi hakijan on esitettävä näytekuvia teoksistaan. Tarvittaessa voi jäsenhakulautakunta huomioida myös toimintaa kuvataiteilijana. Varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä kuvataiteilijana ansioitunut henkilö. Tällöin lautakunta arvioi hakemuksen painottaen eri ansioita niin, että teosnäytteiden taiteellisen tason ja muiden ansioiden suhde on 60/40. Lautakunnalle on lisäksi annettu tarkempi painotus erilaisten ansioiden arviointiin; muista ansioista suurin paino on näyttelytoiminnalla. Jäsenhaku on kerran vuodessa, yleensä lokakuussa.

Lisätietoa http://www.painters.fi/index.html

Valokuvataiteilijoiden Liitto

Mitä hyötyä jäsenyydestä on?

Valokuvataiteilijoiden liitto on valtakunnallinen etujärjestö, joka pyrkii vahvistamaan valokuvataiteilijoiden yhteiskunnallista asemaa ja arvostusta Suomessa.  Olennaisen osan liiton toiminnasta muodostavat jäsenistölle suunnattu tiedotus ja neuvonta, näyttelytoiminta sekä valokuvataiteeseen liittyvien tapahtumien järjestäminen. Yhtenä näkyvimpänä jäsenpalveluna on vuosittain järjestettävä teosvälitystapahtuma, kuten tänä vuonna oli Art Fair Suomi.

Kuinka jäseneksi pääsee?

Valokuvataiteilijoiden liittoon hyväksytään uusia jäseniä kaksi kertaa vuodessa. Liitossa on käytössä ns. kaksiportainen jäsenyys: kokelasjäsenyys ja varsinainen jäsenyys.

Kokelasjäseneksi voidaan hyväksyä taideoppilaitoksessa tutkinnon suorittanut tai muulla tavoin vastaavat tiedot ja taidot hankkinut henkilö. Kokelasjäsenyys kestää viisi vuotta, jonka aikana on haettava varsinaista jäsenyyttä. Jäsenyys raukeaa liiton hallituksen päätöksellä, mikäli kokelasjäsen ei pätevöidy varsinaiseksi jäseneksi.

Varsinaiseksi jäseneksi hakevalle on ansioksi, jos hänellä on taideoppilaitoksen päättötodistus. Ansioksi katsotaan myös, jos hän on viimeisten viiden vuoden aikana osallistunut valtakunnalliseen tai ulkomaiseen näyttelyyn. Ansioksi näiden lisäksi tai sijasta katsotaan, jos hakija on menestynyt avoimessa valtakunnallisessa tai kansainvälisessä taidekilpailussa ja/tai tullut hyväksytyksi alan asiantuntijan tai asiantuntijaelimen suorittamassa valinnassa eli jurytyksessä.

Lisätietoa  www.hippolyte.fi

Kuvasto

Mitä hyötyä jäsenyydestä on?

Kuvaston keräämät tekijänoikeudelliset korvaukset ovat monille tervetulleita lisäansioita ja usein ensisijainen syy liittyä Kuvastoon. Asiakkuuden myötä Kuvasto vastaa hallinnollisesta työstä, kuten teosten käytöstä sopimisesta ja laskuttamisesta, jolloin taiteilijalle vapautuu enemmän aikaa omalle työskentelylleen. Annamme taiteilijoille myös apua ja neuvontaa tekijänoikeuskysymyksissä. Lisäksi järjestämme seminaari- ja koulutustilaisuuksia tekijänoikeuksiin liittyen.

Kuinka jäseneksi pääsee?

Kuvastoon liittyminen tapahtuu helposti ja nopeasti Kuvaston verkkosivujen kautta. Liittymistä varten kuvataiteilijoiden tulee täyttää henkilötietolomake e-asioinnissamme ja lähettää allekirjoitettu asiakassopimus kahtena kappaleena Kuvastolle. Asiakkuus on ilmaista, ja se on voimassa heti, kun taiteilija on allekirjoittanut sopimuksen. Tällä hetkellä Kuvastoon kuuluu yli 2 200 kotimaista taiteilijaa. Edustamamme taiteilijat löytyvät verkkosivujemme taiteilijaluettelosta.

Lisätietoa http://www.kuvasto.fi/