Lönnströmin taidemuseon projektihakuun tuli lähes 150 hakemusta

3.11.2015

Raumalaisen Lönnströmin taidemuseon kuvataiteilijoille suunnattu ensimmäinen projektihaku päättyi lokakuun lopussa. Määräaikaan mennessä museo vastaanotti 147 hakemusta. Museota ylläpitävä Teresia ja Rafael Lönnströmin Säätiön hallitus valitsee toteutettavan projektin valintaraadin esityksen pohjalta marraskuussa. Projekteja voi olla myös useampia.

Vuoden 2015 valintaraatiin kuuluvat Teresia ja Rafael Lönnströmin Säätiön hallituksen puheenjohtaja Teea Hyytiä sekä Lönnströmin taidemuseon johtaja Jenny Nybom ja amanuenssi Arja Roivainen. Valittu projekti julkistetaan joulukuussa Teresia Lönnströmin syntymäpäivän yhteydessä.

Lönnströmin taidemuseo myi taloudellisten syiden takia Rauman keskustassa sijainneen taidemuseokiinteistönsä. Museo toteuttaa vuodesta 2016 alkaen nykytaiteen projekteja tiiviissä yhteistyössä kuvataiteilijoiden kanssa. Toteutettavat projektit valitaan vuosittain avoimen haun kautta. Vuosina 2016–2017 toteutuvaa projektia varten museo on varannut työskentelyapurahaa varten 30 000 euroa ja projektikuluja varten 70 000 euroa.

Teresia Lönnström (1895–1986) johti raumalaista Lönnströmin metalliteollisuusyritystä kolmekymmentä vuotta. Hän toimi yhtiöiden johdossa miehensä Rafael Lönnströmin jälkeen vuodesta 1944 vuoteen 1973. Hänen testamenttinsa määräyksen mukaisesti perustettiin Teresia ja Rafael Lönnströmin Säätiö edistämään kuvataidetta ja ylläpitämään Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseota. Kotimuseo avattiin yleisölle vuonna 1987 ja kuvataidetta edistämään perustettu Lönnströmin taidemuseo vuonna 1993. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 120 vuotta Teresia Lönnströmin syntymästä.