Maria Laitinen Kuvaston uusi toimisto- ja viestintäassistentti

6.5.2013

clip_image002

Kuva: Jarkko Piirainen

Maria Laitinen aloitti maaliskuussa työskentelyn Visuaalisen alan taiteilijoiden tekijänoikeusyhdistys Kuvasto ry:n uutena toimisto- ja viestintäassistenttina. Maria on valmistunut filosofian maisteriksi Joensuun yliopistosta kulttuurintutkimuksen koulutusohjelmasta. Hän kertoo olevansa kiinnostunut kulttuurista laajasti ajateltuna, eikä vain niin sanotusta korkeakulttuurista.

– Olen kiinnostunut esimerkiksi eri yhteisöjen tavoista jäsentää maailmaa heidän jokapäiväisessä elämässään. Monesti ihan tavalliset arjen asiat, kuten tavat ja perinteet, ovat mielenkiintoisia, hiljaisuuden kulttuurisia merkityksiä tutkinut Maria kertoo.

Visuaalisen alan taiteet ovat myös Marialle läheisiä, erityisesti valokuvaus, jota hän on harrastanut pitkään.
– Olen mielelläni omalta osaltani mukana edistämässä taiteilijoiden etuja ja luovan työn ansaintaedellytyksiä.

Aikaisemmin Maria on tehnyt pätkätöitä muun muassa Kuopion ja Joensuun yliopistoissa, Ateneumissa, Näyttelyvaihtokeskus FRAMEssa, Aalto-yliopistossa ja viimeisimpänä Vuosaaren lähiöasemalla.  Marian mielestä uuden työn haasteet liittyvät siihen, ettei hänellä ole aikaisempaa kokemusta tekijänoikeuksista.

– Tekijänoikeudet eivät monesti ole niin yksiselitteisiä, mikä tekee niistä myös mielenkiintoisia.

Vapaa-aika menee paljolti 4-vuotiaan tyttären kanssa touhutessa ja leikkiessä, vaikka Marian mielestä leikkiminenkin käy välillä työstä! Kuopiolaislähtöinen Maria inhoaa kuumuutta ja rakastaa talviurheilulajeja: lähinnä hiihtoa ja luistelua. Parasta on, kun aurinko alkaa paistaa keväällä ja reppuun voi pakata termospullollisen kahvia ja eväät mukaan.

– Minua ei saisi vapaaehtoisesti matkustamaan monen tunnin lentomatkan päähän rantalomalle yli 30 asteen helteeseen, Maria toteaa ja lisää samaan hengenvetoon toivovansa myös ensi talveksi runsaasti lunta.