Markus Renvall on Suomen Taiteilijaseuran uusi puheenjohtaja

4.12.2015Kirjoittaja: Miisa Pulkkinen

Suomen Taiteilijaseuran edustajisto on valinnut kuvataiteilija Markus Renvallin seuran puheenjohtajaksi kaksivuotiskaudelle 2016-2018.

Etenkin videotaiteestaan tunnettu Renvall on yhdistystoiminnan konkari, joka on toiminut aktiivisesti lukuisissa taiteilijajärjestöissä. Hän on MUU ry:n puheenjohtaja, ja on toiminut muiden muassa HIAPissa ja mediataideyhdistys M-Cultissa. Renvall on Suomen Taiteilijaseuran hallituksen jäsen.

”Puheenjohtajuus on tiukka haaste nykyisessä muutostilanteessa. Olemme monen murroksen edessä. Esimerkiksi sosiaaliturvaa uhkaavat monet uudistukset, mikä koskee koko yhteiskuntaa, ei vain taiteilijoita. Asiat muuttuvat, mutta myös parempaan suuntaan. Muutos on mahdollisuus”, kuvailee Renvall.

Renvall kertoo, että hän haluaa puheenjohtajakaudellaan olla vakaasti taiteilijoiden puolella. Puheenjohtajana hän aikoo olla kuunteleva ja keskusteleva.

Seuran istuva puheenjohtaja, kuvanveistäjä Satu-Minna Suorajärvi ei hakenut jatkokaudelle. Muut puheenjohtajaehdokkaat olivat kuvanveistäjä Kalle Mustonen ja kuvataiteilija Anne Tamminen.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone