Tuhat itsensä työllistäjää osoittaa tänään mieltä hallituksen politiikkaa vastaan

14.12.2015
Vastalause - Itsensä työllistäjien mielenilmaus Facebookissa.
Vastalause – Itsensä työllistäjien mielenilmauksen tapahtumasivu Facebookissa.

Eri alojen itsensä työllistäjät osallistuvat tänään mielenilmauksen Helsingin Kansalaistorilla klo 16-18. Mielenilmaukseen on Facebookissa ilmoittautunut lähes tuhat osallistujaa. Useat järjestöt tukevat mielenilmausta. Suomen Taiteilijaseuran puheenvuoron mielenilmauksessa esittää puheenjohtaja Satu-Minna Suorajärvi. Kuvataidealan järjestöistä mukana ovat myös mm. Suomen Kuvataidejärjestöjen liitto, Taidemaalariliitto, ja Valokuvataiteilijoiden liitto.

Luovien alojen itsensä työllistäjät kokoontuvat tänään vastustamaan hallituksen politiikkaa Kansalaistorilla. Facebookissa mukaan on ilmoittautunut lähes tuhat ihmistä. Mielenilmaus sai alkunsa, kun sosiaali- ja terveysvaliokunta hyväksyi viime viikolla hallituksen esityksen, joka koskee yrittäjyyden ja palkansaajien välimaastoon jäävien itsensä työllistäjien määrittelemistä lainsäädännöllä yrittäjiksi. Mielenilmauksen järjestäjät, Minna Koponen ja Melina Voipio, ovat monien itsensä työllistäjien lailla huolissaan siitä, että uuden lain käytännön vaikutuksia ei ole arvioitu riittävästi. Tilastokeskuksen mukaan lainmuutos koskee noin 170 000 suomalaista.

”Hallituksen ponnistelun tulisi tähdätä siihen, että kaiken työn tekeminen on aidosti kannattavaa. Vaadimme, että itsensä työllistävien erityisluonne työmarkkinoilla huomioidaan. Itsensä työllistäville on luotava ja turvattava lainsäädännöllä yhtäläinen oikeus työttömyys- ja sosiaaliturvaan muiden veronmaksajien kanssa”, mielenilmauksen järjestävät vaativat.

Mielenilmauksen yhteydessä julkistetaan adressi ”Itsensä työllistävien työttömyysturvaa ei saa heikentää!”, joka on kerännyt muutamassa päivässä yli 21 000 allekirjoitusta. Adressi luovutetaan tänään eduskunnalle.

 Kansalaistorilla puhuvat mm. kirjailija Laura Lindstedt,  kansanedustajat Timo Harakka (sd), Outi Alanko-Kahiluoto (vihr) ja Li Andersson (vas) sekä taiteilijajärjestöistä Suomen Taiteilijaseuran puheenjohtaja Satu-Minna Suorajärvi ja Näyttelijäliiton toiminnanjohtaja Elina Kuusikko.

Mielenilmausta tukevat Suomen Taiteilijaseura, Suomen Kuvataidejärjestöjen liitto, Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry, Käsikirjoittajien kilta, Elvis ry, Poesia ry, Keski-Suomen kirjailijat, Luovan valokuvauksen keskus ry, Taidelaitos Haihatus, Taidemaalariliitto ja Valokuvataiteilijoiden liitto.