Minna Sirnön avoin kirje taiteilijoille

27.3.2013

Terveisiä Taikesta!

Taiteen edistämiskeskus (Taike) on elänyt vilkasta kevättä; viraston majapaikka Helsingissä on muuttunut, Taiken ihka ensimmäinen Taideneuvosto on nimetty, uusi johtaja aloittanut työnsä ja Salama on viivyttänyt apurahojen maksatusta. Uunituore Taike on jo ehtinyt saada arvostelua omasta kohdennetusta tiedotuksestaan tai sen puutteesta. Niinpä Suomen Taiteilijaseuran varapuheenjohtajan hyvästä ehdotuksesta lähestyn teitä, hyvät taiteilijat, omien järjestöjenne kautta kertoakseni Taiken ajankohtaisia kuulumisia.

Taiken vt. johtaja Marjo Mäenpään päättämä ja Taideneuvoston 15.2.2013 hyväksymä luottamushenkilöehdotuksia koskeva suositus siitä, että taidetoimikuntien jäsenet eivät toimikautensa aikana itse hakisi Taiken apurahoja, on viimepäivinä herättänyt keskustelua. Niinpä aloitan tästä suosituksesta ja sanon lopussa muutaman sanasen myös Salamasta.

Suosituksesta ja hyvän hallinnon periaatteista

Julkishallinnon viranomais- ja luottamushenkilöpäätöksenteossa on olemassa kahdenlaista esteellisyyttä: juridista ja moraalista. Juridista esteellisyyttä säätelee ennen kaikkea hallintolaki, jossa muun muassa todetaan, ettei virkamies tai häneen rinnastettava luottamuselimen jäsen voi olla päättämässä itseään tai läheistään koskevista etuisuuksista tai avustuksista.

Perustuslakimme edellyttää hyvän hallintotavan periaatteiden noudattamista valtion toiminnassa. Moraalinen esteellisyys on osa hyvän hallinnon periaatteita noudattavaa viranomaisten (joihin myös hallintolakimme mukaan siis valtionhallinnon yhteydessä toimivat monijäseniset luottamuselimet rinnastetaan) toimintaa. Tällaiseksi moraaliseksi esteellisyydeksi voidaan katsoa vaikkapa se, että jollekulle muulle voi syntyä epäilys henkilön oman aseman hyväksikäytöstä organisaation päätöksenteossa, vaikkei tämä henkilö itse varsinaisesti päätöksentekoon osallistuisikaan.

Vanha kansa yhdistää hyväveliverkoston moraaliseen esteellisyyteen. Moraalinen esteellisyys määritellään ennen kaikkea yhteisön itsensä sisällä. Mutta yleisesti moraalista esteellisyyttä voidaan mitata jollakin niinkin mutupohjaisella asialla kuin sillä, miltä asia näyttää ulospäin.

Juuri selkeyttääkseen omia moraalisia ja eettisiä sääntöjään Taike on pyytänyt Transparency Suomea kumppanikseen laatimaan koko virastolle (ml. luottamuselimet) hyvän hallinnon eettiset periaatteet, johon kirjataan sekä juridiset että moraaliset säännöt kaikelle Taiken toiminnalle. Tuo paljon puhuttanut suositus on osa näitä periaatteita.

Taiteen edistämiskeskus pyysi kirjeessään 25.2.2013 taiteenalan järjestöiltä ja laitoksilta ehdotuksia valtion taidetoimikuntien jäseniksi toimikaudelle 2013–14. Tuossa kirjeessä pyydettiin ”kiinnittämään huomiota siihen, että toimikuntien toimintaa koskevat hallintolain 27 ja 28 §:ien säädökset esteellisyydestä. Suositus on myös, että toimikuntien jäsenet eivät toimikauden aikana hae itse Taiteen edistämiskeskuksen apurahoja. Toimikuntien jäsenillä ei ole tehtävässään varajäseniä.” Taideneuvosto hyväksyi kirjeen sisällön kokouksessaan 15.2.2013.

Suositus on kieltämättä merkittävä ja ehkäpä se julkisuuteen näkyvin osa Taiken tavoitteista edistää hyvän hallinnon eettisiä periaatteita toiminnassaan ja osoitus Taiken halukkuudesta kirjata jo käytössä olleet toimintatavat läpinäkyvästi kaikkien osallisten tiedoksi. Perimätiedon mukaanhan jo ainakin Leif Jakobssonin puheenjohtajakaudella Taiteen keskustoimikunta ja sen yhteydessä toimineet muut luottamuselimet noudattivat ainakin pääosin sekä juridista että moraalista esteellisyysperiaatetta vaikkei niitä silloin ollut erikseen mihinkään kirjattu.

On hyvä myös huomata, että Taiken suosituksessa ei ole kyse hallintolain mukaisesta juridisesta esteellisyydestä; se ratkaistaan toimikuntien kokouksissa aina hallintolain mukaisesti. Kuten taiteenalan järjestöille ja laitoksille lähetetyssä kirjeessä avoimesti todettiin, kyseessä on suositus. Ei siis kielto olla hakematta, vaan suositus olla hakematta. Suosituksessa on ennen kaikkea kysymys moraalisen jääviyden mahdollisuuden tiedostamisesta ehdokasasettelussa ja viraston päätöksenteon läpinäkyvyydestä.

Juridisen ja moraalisen jääviyden osalta jokainen virkamies ja luottamushenkilö on itse vastuussa oman esteellisyytensä arvioinnista. Siksi luottamushenkilöillä on myös ennen nimittämistään oltava tiedossaan moraalisen jääviyden mahdollisuus.

Suosituksen tavoitteena oli ja on lisätä yleistä luottamusta viraston ja sen toimikuntien päätöksentekoon ja hallintokulttuurin avoimuuteen. Tavoitteena oli ja on myös karsia aiheetonta hyväveliverkoston mainetta Taiken ja sen edeltäjän harteilta. Apurahan hakijoiden yhdenvertaisuuden kannaltahan ei välttämättä ulospäin näytä hyvältä, että Taike ja sen yhteydessä toimivat toimi- tai lautakunnat myöntävät apurahoja keskuksen omien toimielinten jäsenille.

Suositus on saatettu valtion taidetoimikuntaan ehdokkaita asettavien yhteisöjen tietoon Taideneuvoston hyväksymässä kirjeessä. Alueellisten taidetoimikuntien ehdokaspyyntökirjeessä suositusta ei mainittu, mutta me taikelaiset olemme erikseen asiaa tiedustelleet niiltä henkilöiltä, joita on alueiden valmisteluvaiheessa nostettu pohjaesityksessä aluetoimikuntiin.

Olen ennen pääsiäistä antamassa Taideneuvostolle tiedon aluetoimikuntien nimeämistä koskevasta omasta pohjaesityksestäni ja voin ilokseni todeta, että 120 alueiden tekemästä henkilöesityksestä vain viitisen henkilöä on perunut suostumuksensa ehdokkuuteen suosituksesta kuultuaan. Muut mahdolliset muutokset alueiden pohjaesityksiin johtuvat ennen kaikkea siitä, että esitän Taideneuvostolle taiteilijoita toimikuntien puheenjohtajiksi, sekä siitä, että varmistan kiintiölain toteuttamisen pohjaesityksessäni.

Täältä Taiken pääkonttorista on siis varmistettu, että kaikki, myös aluetoimikuntien, ehdokasehdokkaat ovat voineet ennen Taideneuvostolle annettavaa toimikuntien asettamisehdotusta kukin harkita henkilökohtaisesti, asettavatko he omassa elämässään etusijalle ehdokkuuden Taiken alaisessa toimikunnassa vai mahdollisuuden hakea Taiken apurahoja.

Suositus koskee vain henkilökohtaisesti haettuja apurahoja, eikä se sido esimerkiksi toimikunnan jäsenen edustamaa yhteisöä. Suositus ei liioin estä kenenkään jäsenen lähiomaisia tai tuttavia tai näiden edustamia yhteisöjä hakemasta apurahoja ja avustuksia Taikelta tai sen luottamuselimiltä. Niissä tapauksissa mahdollinen esteellisyys ratkaistaan normaaliin tapaan hallintolain mukaisesti.

Päätöksenteon läpinäkyvyys oli yksi keskeinen kriteeri Taike-uudistuksessa. Tavoitteena on, että se myös näkyy viraston ja sen toimikuntien toiminnassa alusta lähtien niin toimielinten asettamisessa kuin päätöksenteossakin.

Ja sitten vielä muutama sananen Salamasta

Opetus- ja kulttuuriministeriö päätti yli viisi vuotta sitten siirtyä silloin vanhanaikaiseksi käyneestä tietohallintojärjestelmästä uuteen ja mahdollistaa samalla sähköisen haun. Tuolloin toiminut Taiteen keskustoimikunta oli selkeä osa OKM:n omaa organisaatiota ja siten mukana OKM:n hankkeessa. Niinpä Salama-niminen ohjelma otettiin viime syksynä käyttöön myös silloisessa Taiteen keskustoimikunnassa.

No, sähköinen hakujärjestelmähän ei ole vielä käytössä ja päivittäisenä työkalunamme täällä Taikessa on järjestelmä, joka on vienyt kohtuuttoman paljon ylimääräistä työpanosta Taikessa , hidastanut päätöksentekijöiden asianmukaisten esittelymateriaalien saamista ja päätösten koontia sekä viivyttänyt avustusten maksatusta.

Jo aika nopeasti käyttöönoton jälkeen osoittautui, että erityisesti tietohallintojärjestelmän massakäyttö tuottaa haasteita järjestelmälle. Salaman käytettävyyttä oli ilmeisesti toteuttajan puolelta testattu, mutta ei sellaisessa toimintaympäristössä kuin Taiteen edistämiskeskus. Taikehan tarvitsee tietohallintojärjestelmää vuosittain noin 9 000 hakemuksen käsittelyyn siten, että samaan aikaan järjestelmään syötetään tuhansien hakemusten tiedot, käsittelyt ja päätökset.

Salman puolustukseksi on myönnettävä, että maksatusten viivytykset ovat johtuneet myös siitä, että Salama edellyttää kaikilta samaa hakua koskevan myönteisen päätöksen saaneilta pankkiyhteystietoa ennen kuin yksikään kyseisen avustuksen maksatus voi tapahtua. Taiteen keskustoimikunta ei viime syksynä tiedostanut, että nuo pankkiyhteystiedot olisi tarvittu jo haun yhteydessä. Pahoittelen tätä ja lupaan, että teemme kaikkemme, että asia korjaantuu ensi syksyn hauissa.

Pahoittelen viivettä muutenkin. Taikessa Salaman aukkoja on kolmatta kuukautta paikattu ylitöillä ja lisähenkilöstön palkkaamisella. Manuaalinen työ on vaatinut normaalia käsittelymenettelyä enemmän henkilöpanosta, koskapa joka vaiheessa on tarvittu vähintään kahdet silmäparit varmistamaan syötettyjen tietojen oikeellisuus. Vaikka lisätöitä on tehty urakalla, päätöksien järjestelmään syöttö ja avustusten maksatus ovat Salamasta ja käsityöstä johtuen viipyneet liian kauan.

Nyt on kuitenkin valoa tunnelin päässä: alkukevään avustuspäätökset alkavat olla Salama- ja käsityöprosessinsa loppusuoralla ja näillä näkymin (sekä Salamasta huolimatta) ajankohtaiset kirjastoapuraha- ja näyttöapurahapäätökset saataneen tehtyä ihan normaalissa aikataulussa. OKM on myös juuri asettanut Salaman valtionavustusosuuden käytön kehittämisryhmän. Sen tehtävänä on muun muassa asiointikäyttöliittymän ja suunniteltujen verkkolomakkeiden käyttöönoton valmistelu.

Uskomme täällä Taikessa, että taiteilijoiden itsensä nostama kohu Salaman ympärillä on edistänyt järjestelmän korjausten nopeutumista. Kiitos, että piditte puolenne!

Yhteistyöterveisin

Minna Sirnö, johtaja, Taiteen edistämiskeskus

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone