Museot tarjoavat tekemistä nuorille turvapaikanhakijoille

20.1.2016
Taidemuseo EMMA järjestää nuorille turvapaikanhakijoille Kuva: Ella Tommila / EMMA
Taidemuseo EMMA järjestää nuorille turvapaikanhakijoille taidepajoja. Kuva: Ella Tommila / EMMA

Viisitoista suomalaista museota Kemiöstä Kuhmoon ja Tornioon tarjoaa vapaa-ajan toimintaa Suomeen saapuville nuorille turvapaikanhakijoille. Helinä Rautavaaran museon koordinoiman, kaksivuotisen Turvapaikkana museo –hankkeen aikana järjestetään ohjelmaa yli 3 000:lle eri puolella Suomea asuvalle nuorelle.

Nuoret turvapaikanhakijat pääsevät muun muassa pelaamaan kyykkää Kuhmossa, leipomaan ruisleipää Sagalundin museossa Kemiössä ja harjoittelemaan valokuvausta Helinä Rautavaraan museossa Espoossa. Taidemuseoista esimerkiksi EMMA järjestää kaksivuotisessa ohjelmassa useita taidepajoja, joita järjestetään näyttelykeskus WeeGeen yhteisissä ohjelmallisissa päivissä. Lisäksi museot järjestävät nuorille opastuksia, työpajoja, juhlia ja muita tapahtumia.

Taidemuseoista mukana ovat mm. EMMA, Helsingin taidemuseo HAM, Valokuvataiteen museo, Aineen taidemuseo, Aboa vetus & Ars Nova ja Serlachius-museot. Hanketta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö.