Nuoret hakevat ja saavat yhä vähemmän Taiken apurahoja

23.10.2015
Lähde: Paula Karhunen, Taiteen edistämiskeskuksen tuki taiteen edistämiseen 2014
Lähde: Paula Karhunen,
Taiteen edistämiskeskuksen tuki taiteen edistämiseen 2014

Nuorten osuus Taiteen edistämiskeskuksen tukijärjestelmässä on laskenut viime vuosina. Alle 35-vuotiaat taiteilijat sekä hakevat että saavat entistä harvemmin Taiken apurahoja. Taiken johtaja Minna Sirnö on ilmiöstä hämmentynyt.

Taiteen edistämiskeskuksen tukea hakeneista alle 35-vuotiaita on viimeisen viiden vuoden ajan ollut neljännes ja apurahan saajista noin viidennes. Kuvataiteen alalla kehitys noudattaa yleistä suuntaa: kuvataiteen apurahoissa alle 35-vuotiaita hakijoita oli 24 % kaikista hakijoista, ja apurahan saajista alle 35-vuotiaita oli 22 %. Mediataiteessa ja valokuvataiteessa nuoria hakijoita on enemmän. Mediataiteen apurahan hakijoista alle 35-vuotiaita oli 31 % ja apurahan saajia 32 %. Valokuvataiteessa vastaavat luvut ovat 29 % hakijoista ja 25 % apurahan saajista.

Nuorten osuus tukijärjestelmässä näyttää laskevan, erityisesti valtakunnallisten apurahojen kohdalla.

”Ilmiö on hämmentävä, sillä yleisesti ajatellaan nuorten taiteilijoiden määrän kasvavan koulutuksen vuoksi jatkuvasti”, toteaa Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Minna Sirnö. ”Jatkossa onkin syytä pohtia, onko tukijärjestelmässä jotain sellaista, mikä karkottaa nuoria hakijoita, eikö taiteen kenttä enää uusiudu sillä vauhdilla kuin on oletettu, vai suuntaavatko nuoret taiteen ammattilaiset hakemuksensa muualle kuin valtion tukijärjestelmään?”

”Jatkossa onkin syytä pohtia, onko tukijärjestelmässä jotain sellaista, mikä karkottaa nuoria hakijoita?”

Taiteen edistämiskeskus myönsi viime vuonna apurahoina, avustuksina ja palkintoina taiteilijoille, työryhmille ja yhteisöille tukea kaikkiaan 32,4 miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuoteen oli vain 0,3 prosenttia.

Taiken apurahojen ja avustusten hakijoiden määrä oli vuonna 2014 noin 8 000 hakijaa, mikä on pari sataa hakijaa vähemmän kuin edellisenä vuonna. Hakijat edustivat kaikkiaan 15 eri taiteenalaa. Tukea myönnettiin noin 3 500 taiteilijalle, työryhmälle ja yhteisölle. Tämä on runsaat 40 prosenttia hakijoiden määrästä. Enemmistö tuen hakijoista ja saajista on yksityishenkilöitä.

Suurimmat apurahojen ja avustusten hakijoiden ja saajien ryhmät edustavat kuvataidetta ja kirjallisuutta, molemmilta aloilta oli noin 1500 hakijaa. Pienimmät hakijamäärät ovat arvostelijoiden/taidejournalismin ja arkkitehtuurin aloilla, joilla oli alle 100 hakijaa. Kuvataiteelle myönnettiin Taiteen edistämiskeskuksen kautta tukea vuonna 2014 kaikkiaan noin 6,7 miljoonaa euroa ja kirjallisuudelle noin 5,7 miljoonaa euroa. Kuvitustaide ja taidejournalismi saivat alle 200 000 euroa.