Organisaatio, joka muistaa kuvataiteen

7.5.2013
Mikrofilmit ovat ihan keskeistä tutkijoiden käyttämää aineistoa, kertoo keskusarkistonjohtaja Riitta Ojanperä

Mikrofilmit ovat keskeistä tutkijoiden käyttämää aineistoa, kertoo keskusarkiston johtaja Riitta Ojanperä

Teksti ja kuvat: Alexandra Räikkönen

Oli ”arkiston aarteet” kuinka kulunut ilmaisu tahansa, on Kuvataiteen keskusarkiston yhteyteen vaikeaa keksiä parempaa. Ateneumin yhteydessä sijaitsevissa tiloissa on korkeita seinänmyötäisiä kirjahyllyjä, arkistokaappeja, mappirivejä ja lukupisteitä. Lattiatasossa näkyy muutama pahvilaatikollinen sekalaisen näköistä materiaalia.

– Meille tulee paljon lahjoituksia, kertoo keskusarkiston johtaja Riitta Ojanperä.

Laatikoissa on viimeisin lahjoitus, Fredrik Ahlstedt -materiaali, odottamassa järjestelyä. Toisaalla pinotut laatikot ovat kuljetusta odottavia, vasta digitoituja valtion taidemuseon edeltäjän Suomen Taideyhdistyksen asiakirjoja.

– Taideyhdistyksen asiakirjat 1800-luvun puolivälistä ovat arkiston vanhimpia aineistoja, kertoo Ojanperä.

Joukossa on pöytäkirjoja ja niiden liitteitä, näyttelyasiakirjoja ja hakemuksia – taiteilijayhdistyksen arkea. Osaa arkiston aineistosta ei löydy lainkaan muualta, esimerkiksi keskusarkiston näyttelyluettelokokoelma on ainutlaatuinen.

Asiakirja-arkiston lisäksi Kuvataiteen keskusarkistossa on leikearkisto ja av-arkisto sekä arkiston yhteydessä toimiva Valtion taidemuseon kirjasto.

– Aikaisemmin arkistossa istui ihmisiä, jotka kävivät sanomalehtiä läpi, leikkasivat ja liimasivat. Enää sellaiseen ei ole resursseja, ja tietenkin internet on muuttanut paljon.

– Tämä vuosi on ensimmäinen, kun emme enää aktiivisesti kerää lehtileikkeitä.

Vanhojen leikkeiden ääreen ei kuitenkaan vielä kattavasti internetin kautta pääse. Tarvitaan pahvisia, kumilenkein sidottuja korttinippuja, joihin on huolellisesti kirjoituskoneella naputeltuja rivejä. Nämä muodostavat leikearkiston viitetietokortiston, joka on luokiteltu paitsi taiteilijoittain myös aihepiireittäin.

Esimerkiksi Wäinö Aaltosen kortista selviää, että Viipurin Taiteenystävien näyttelystä, johon hän on osallistunut, on ilmestynyt arvostelu Uudessa Suomettaressa 3. tammikuuta 1917. Kortissa on viitetiedot, joiden avulla kiinnostunut löytää henkilökunnan avustuksella varsinaisen tekstin pariin.

Av-arkisto toimii Kiasman tiloissa ja valtion taidemuseon kirjasto sijaitsee Ateneumin ja Kiasman lisäksi Sinebrychoffin taidemuseossa. Kiasman kirjastossa on nykytaidetta käsittelevää aineistoa 1960-luvulta lähtien. Sinebrychoffin kirjaston aineisto käsittelee lähinnä ulkomaista vanhaa taidetta ja Ateneumin kirjasto keskittyy suomalaisen taiteen historiaan.

Kirjastossa on taiteilija-, taideteoria-, taidetekniikka-, museologia- ja kulttuurihistoria-aiheisia kirjoja. Seassa on sellaisia bestsellereitä kuten Tuntematon Sotilas ja Da Vinci Koodi. Uutuushyllyssä on muun muassa symbolismi-aiheisia teoksia.

– Kokoelmaa täydennetään aina museon henkilöstön ja näyttelyiden tarpeisiin.

Valtion taidemuseon kirjaston kokoelmatietokanta Kirjav@ on poikkeuksellisen hyvin asiasanoitettu.

Kirjaston tiloissa on myös kone, jollainen on monelle nykyään enää elokuvista tuttu.

– Mikrofilmit ovat ihan keskeistä tutkijoiden käyttämää aineistoa, kertoo Ojanperä.

Arkiston Ateneumin toimipisteen kävijät ovatkin pääasiassa tutkijoita. Vieraskirjan perusteella eniten kiinnostavat leikearkisto ja kirjasto. Nopeasti laskettuna kävijöitä on ollut alkuvuonna keskimäärin yksi päivässä. Ojanperä harmittelee arkiston tuntemattomuutta. Toimintaa on, mutta se ei välity riittävän tehokkaasti yleisölle.

– Arkisto toteuttaa jatkuvasti erilaisia projekteja: teemme nyt Kiasman kanssa yhteistyötä, ja haastattelemme kokoelmanäyttelyssä esiintyviä taiteilijoita.

Projektin antia on nähtävillä esillä syksyllä avautuvan näyttelyn yhteydessä.

Yksi yleinen väärinkäsitys on, että nykyaikana kaikki löytyy internetistä. Tietoa on kuitenkin yhä paljon ainoastaan hypisteltävässä muodossa. Digitointi on hidasta ja aineistojen julkaiseminen tekijänoikeudellisten ja yksityisyydensuojasäännösten rajoittamaa. Internetissä on vain jäävuoren huippu.

Toki saavutettavuutta parannetaan koko ajan.

– Digitaalisen saavutettavuuden edistäminen on ollut viimeisen parin vuoden painopisteenämme, sanoo Ojanperä.

Yksi suurempi projekti on vasta valmistunut, Kuvataiteen keskusarkiston ideoima ja tuottama Lähteillä-portaali. Sivustolla on poimintoja arkiston ja kirjaston kokoelmista, ja sen kautta muun muassa välitetään muun muuassa OKM:n rahoittamien kokoelmadigitointihankkeiden tuotoksia. Yksi kuriositeetti on Suomen Taideyhdistyksen pöytäkirjat 1846–1901. Sivustolla voi myös tarkastella esimerkiksi Suomen ensimmäistä taidenäyttelyluetteloa. Uusinta nykytaidetta vuodesta 1961 lähtien esittäneiden Ars-näyttelyjen historiaan voi kurkistaa valokuvien ja vanhan dokumenttifilmin kautta.

Toinen tuore projekti on taiteilija Axel Straschnoyn Opening Archive -teos, jonka esittämisen arkisto mahdollisti. Teos koostuu mikrofilmikorteista, jotka ovat samanlaisia kuin kaikki muutkin kirjastossa tutkijoiden käytössä olevat mikrofilmiarkiston kortit. Korteille on koottu taideprojekti, jonka tarkoitus oli laatia taiteilijan aiemmista töistä luettelo, joka itsessään toimisi taideteoksena.

– Teos on käytettävissä kirjastossamme ja jää osaksi kirjaston aineistoja taiteilijan toiveen mukaisesti, aiomme myös luetteloida sen Kirjav@-tietokantaan, kertoo Ojanperä.

Teokseen voi tutustua kirjastossa sopimalla käynnistä etukäteen.

Nämä kortit muodostavat leikearkiston viitetietokortiston, joka on luokiteltu paitsi taiteilijoittain myös aihepiireittäin

Nämä kortit muodostavat leikearkiston viitetietokortiston, joka on luokiteltu paitsi taiteilijoittain myös aihepiireittäin

Kuvataiteen keskusarkiston asiakaspalvelu

 

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone