Pääkirjoitus: Taiteen kokemisen helppoudesta

26.6.2015

Googlailin kuvataidetapahtumia Keski-Suomen lomareissua varten. Ensimmäisinä tulevat mieleen Mänttä ja Purnu, Haihatuskin on sopivasti matkalla. Mitä muuta? Tai ennen kaikkea: Mitä kaikkea en nyt juuri muista, ja mitä kukaan kaveri ei vielä ole ehtinyt somessa suositella? Paljon kiinnostavaa jää taas näkemättä.

Taiteen ei tarvitse tai pidäkään olla sisällöltään helppoa, mutta sen löytämisen pitäisi olla.

Taiteen ei tarvitse tai pidäkään olla sisällöltään helppoa, mutta sen löytämisen pitäisi olla. Suosittujen taidetapahtumien salaisuus ovat saapumisen helppous, selkeät järjestelyt ja laaja valikoima katsottavaa. Kuvataidejärjestöjen teosvälitykset sujuivat tänä vuonna hyvin taantumasta huolimatta. Parhaillaan matkailijoiden huomiosta kilpailevat kesänäyttelyt ja -tapahtumat. Niissä oheistapahtumat ja palvelut, kuten kahvilat, ravintolat ja kaupat, ovat jo itsestäänselvyys. Nälkä tulee kulttuurimatkailijallekin.

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on kertonut ostavansa kuvataidetta säännöllisesti. Kun Helsingin Sanomat kysyi häneltä kuvataiteilijoiden pienistä tuloista, ministeri toivoi suomalaisten tukevan taiteilijoita ostamalla taidetta (HS 3.6.2015).

Taiteen ostamista haluaa nyt helpottaa moni taho. Taiteilija-lehti keskittyy kesänumerossaan taiteen kuluttamiseen, myymiseen ja ostamiseen. Valokuvataiteilijoiden liiton Taiteesta toimeentuloa -hanke kehittää Valokuvagalleria Hippolytea. Pyhäniemen kartano Hollolassa on ottanut kolme vuotta sitten käyttöönsä uudenlaisen, hiljaisen huutokaupan tapaisen, myyntikäytännön. Se poikii kauppoja monelle taiteilijalle myös tänä kesänä.

Kaikki kuvataide ei kuitenkaan ole myynnissä tai mene kaupaksi. Mediataiteen asiakaskunta on suppea, ja kookkaita teoksia on usein vaikeampi myydä kuin pieniä, tavallisen suomalaisen lompakolle sopivia töitä. Tulevaisuus on synkkä, jos pelkkä myynti määrittää suomalaisen kuvataiteen tulevaisuutta. Suomen Taiteilijaseuran uusi toiminnanjohtaja Kirsi Korhonen kertoo Taiteilija-lehden videohaastattelussa, että seuran tavoitteiden kärjessä on kuvataiteilijan toimeentulon kohentaminen eri tavoin.

Entä ne lomareissut? Ensi kesänä kuvataidematkailijalla on helpompaa, kiitos uuden Art Advisor -sovelluksen. Minustakin tulee pian oman elämäni kuraattori, kun sovelluksen avulla voin valikoida näyttelyitä paikan ja ajan tai taiteilijan ja gallerian perusteella. Kuvataidekenttä kokee vähintäänkin pienen mullistuksen, kun sovellus julkaistaan syksyllä.

Sitä odotellessa, mukavaa kesää!

miisa_artikkelikuva

 

Miisa Pulkkinen

Taiteilija-lehden päätoimittaja