Prosenttiperiaate laajenee soteen – ensimmäiset avustukset myönnettiin isoille hankkeille

2.6.2016
Yhteisötanssi-ryhmä, Teijo / Pirkanmaa. Kuva: Karo-Liina Kähkölä.
Yhteisötanssi-ryhmä, Teijo / Pirkanmaa. Kuva: Karo-Liina Kähkölä.

Taiteen edistämiskeskus (Taike) on jakanut viidelle toimijalle valtionavustusta taiteen juurruttamiseksi sosiaali- ja terveysalalle. Avustusta jaettiin yhteensä 400 000 euroa. Ensimmäistä kertaa jaettu avustus on osa hallituksen osaamisen ja koulutuksen kärkihanketta, joka tähtää taiteen saavutettavuuden lisäämiseen. Hankkeessa laajennetaan taiteen prosenttiperiaatetta sote-sektorille.

Hallituksen kärkihankkeella tavoitellaan taiteen ja kulttuuripalveluiden juurruttamista osaksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmiä.

Avustuksen saivat Kulttuurikeskus PiiPoon kannatusyhdistys ry kolmannen sektorin sote- ja kulttuuritoimijoiden verkoston rakentamiseen (155 000 e), Helsingin kaupunki vanhustyön verkoston kansalliseen kehittämishankkeeseen (110 000 e), Lahden kaupunki VUOKSI –hankkeeseen (50 000 euroa), Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom Oy palvelurakenteen muodostamiseen taidetoimijoiden ja ikäihmisten kohtaamiseen (45 000 e) sekä Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Taide tavoittaa -hankkeeseen (40 000 e).

Hakemuksia tuli yhteensä 80 kappaletta. Avustusten jakamisessa painotettiin hankkeita, joissa ajankohtainen sote-uudistuksen mukanaan tuomat muutokset on nähty mahdollisuutena.

Hallituksen kärkihankkeelle Parannetaan taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta on vuosille 2016-2018 yhteensä kahden miljoonan euron rahoitus. Kärkihanke kuuluu opetus- ja kulttuuriministeriön toimialaan.

Prosenttiperiaatteella on perinteisesti tarkoitettu mallia, jossa noin prosentti rakennushankkeen määrärahasta käytetään taiteen hankkimiseen. Hallituksen kärkihankkeessa  prosenttiperiaatteen laajentamisen tavoitteena on parantaa taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta ja siten edistää taiteen hyvinvointivaikutuksia. Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan tämä tapahtuu lisäämällä eri taiteenalojen ja kulttuuripalvelujen tarjontaa sekä käyttöä sosiaali- ja terveydenhuollon hoito- ja asiakastyössä.

Tavoitteena on luoda uusi toimintatapa, jolla taide- ja kulttuuripalveluita hankitaan sosiaali- ja terveydenhuollossa. Sen piirissä olisivat visuaalisten taiteiden lisäksi myös muut taiteenalat ja kulttuuri laajemminkin.

Kärkihankkeelle osoitetulla määrärahalla tuetaan kuntia ja kuntayhtymiä tai muita toimijoita siinä, että ne kehittävät olemassa olevia hyviä käytäntöjään tai uusia toimintatapoja sekä toteuttavat ohjattuja kokeiluja uusien toimintamallien testaamiseksi.