Puheenjohtaja Renvall jäsenkyselystä: ”On tärkeää kuulla taiteilijoita”

23.5.2016

Suomen Taiteilijaseura ja sen jäsenjärjestöt kartoittavat parhaillaan jäsentaiteilijoidensa näkemyksiä sähköisen kyselyn avulla. Kysely on osa STS:n ja jäsenliittojen järjestötoiminnan kehittämishanketta. Huomiota on herättänyt etenkin kyselyn kohta, jossa kysytään vastaajan mielipidettä liittojen ja STS:n yhdistymiseen. STS:n puheenjohtaja Markus Renvallin mielestä on tärkeää, että taiteilijat tulevat kuulluiksi myös tässä kysymyksessä.

Renvallin mielestä koko kehittämishankkeessa on erityisen tärkeää, että taiteilijoiden näkemyksiä kuullaan mahdollisimman laajasti.

”Jos halutaan kehittää koko järjestötoimintaa, olisi ikävää, jos taiteilijoilta ei kyseltäisi näkemyksiä. Päämääränä on, että kenttä toimisi paremmin ja jouhevammin. Taiteilijoiden toimeentulo ei ole juuri kehittynyt, joten meidän täytyy kehittää tiimiämme niin, että saadaan parempia tuloksia”, sanoo Renvall.

”Haluamme tietää, haluavatko taiteilijat yhdistymistä. Pitää löytää hyviä ideoita, joilla toimintaa viedään eteenpäin.”

Renvall muistuttaa, että toimintaa kehitetään nimenomaan taiteilijoiden vastausten perusteella, myös yhdistymiskysymyksen suhteen.

”Haluamme tietää, haluavatko taiteilijat yhdistymistä. Pitää löytää hyviä ideoita, joilla toimintaa viedään eteenpäin.”

Suomen Taiteilijaseura ja sen jäsenliitot MUU, Suomen Kuvanveistäjäliitto, Suomen Kuvataidejärjestöjen liitto, Suomen Taidegraafikot, Taidemaalariliitto ja Valokuvataiteilijoiden liitto toteuttavat yhteisen järjestökehityshankkeen keväästä alkusyksyyn 2016. Osana hanketta toteutetaan liittojen jäsenkysely, jonka tavoitteena on koota jäsenistöltä tietoa ja palautetta toiminnasta. Tutkimuksen toteuttaa STS:n ja sen jäsenliittojen toimeksiannosta Kehityspiikki Consulting Oy ja tutkijoina hankkeessa toimivat YTM Markus Anttila ja KM Atso Juote. Kysely on lähetetty jäsentaiteilijoille koko STS:n hallituksen nimissä.

STS:n jäsenjärjestöihin kuuluvat taiteilijat voivat vastata kyselyyn 30.5.2016 mennessä osoitteessa https://www.webropolsurveys.com/S/CFC332BEC0E9C608.par.

 

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone