Satakunnan taidetoimikunta painotti apurahapäätöksissään taiteilijoiden työskentelyapurahoja

7.3.2016

 Taiteen edistämiskeskus ja Satakunnan taidetoimikunta jakoivat vuodelle 2016 taiteen edistämiseen apurahoina ja avustuksina 190 000 euroa. Työskentelyapurahan sai 14 ja kohdeapurahan 17 hakijaa. Lastenkulttuurin avustuksia myönnettiin yhteensä 12, ja yhteisöjen taideprojektien rahoitukseen tarkoitetun erityisavustuksen sai 10 hakijaa.

Satakunnan taidetoimikunnan painopisteenä olivat taiteilijoiden työskentelyapurahat, mikä turvaa parhaiten taiteellisen työn edellytyksiä alueella. Satakunnan taidetoimikunta myönsi vuodelle 2016 yhden kokovuotisen työskentelyapurahan, jonka sai kankaanpääläinen kuvataiteilija Päivi Jokinen. Tämän lisäksi toimikunta myönsi viisi puolivuotista työskentelyapurahaa.

Kohdeapurahoissa ja yhteisöjen avustuksissa painotettiin tapahtumien tukemista. Yhteisöistä suurimman tuen sai Kulttuuriyhdistys Rapajööti, jolle myönnettiin yhteensä 4000 euroa elokuvafestivaalin ja Millai muute -tapahtuman järjestämiseen.

Taidetoimikunta sai yhteensä 161 hakemusta, kasvua edellisvuoteen oli noin 20 prosenttia. Suurin osa hakemuksista oli kuvataiteen alalta, mikä näkyy myös myönteisissä päätöksissä.

Satakunnan taidetoimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista alueellaan. Taiteen edistämiskeskus päättää yhteisöjen erityisavustuksista toimikuntaa kuultuaan.

Katso kaikki apurahan ja avustuksen saajat