SKR:n suurhanke värvää kaikki Suomen kahdeksasluokkalaiset taidetestaajiksi

13.4.2016

Suomen Kulttuurirahasto aloittaa syksyllä 2017 suurhankkeen, jossa kaikki Suomen kahdeksasluokkalaiset kutsutaan kokemaan ja arvioimaan taidetta. Taidetestaajat on SKR:n historian suurin tukihanke, jonka kokonaiskustannukset ovat 15-20 miljoonaa euroa. 

Suomen Kulttuurirahasto kutsuu kaikki Suomen kahdeksasluokkalaiset kokemaan ja arvioimaan taidetta. Rahasto vie kolme ikäluokkaa yläasteen 8.-luokkalaisia taidelaitoksiin syksystä 2017 lähtien. Opettajat mukaan laskien hanke tavoittaa lähes 200 000 ihmistä. SKR:n mukaan suurhanke vastaa hyvin yläasteen rehtoreiden toiveisiin, sillä Rahaston teettämän kyselyn mukaan peräti 97 % rehtoreista lisäisi taidekäyntejä, jos niiden kustannukset olisivat halvemmat.

Kulttuurirahaston Taidetestaajat-hankkeessa tavoitteena on saada suomalaiset nuoret kokemaan taidetta, myös sellaista johon moni ei muuten saa kosketusta. Hanke toteutetaan yhdessä Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton kanssa, joka vastaa sen koordinoinnista, kuljetusten järjestämisestä ja hallinnoinnista. Kokonaiskustannukset ovat noin 15–20 miljoonaa euroa riippuen siitä, lähtevätkö kaikki luokat mukaan hankkeeseen. Svenska kulturfonden osallistuu rahoitukseen noin 1,2 miljoonan euron osuudella.

”Taidetestaus käynnistyy itsenäisyyden juhlavuonna syksyllä 2017, kun liikkeelle lasketaan kaikkien aikojen suurin joukko taidekriitikoita. Hanke on enemmän kuin käynti teatterissa, museossa, konsertissa tai oopperassa. Nuoret tutustuvat taiteeseen luokkansa kanssa ja samalla arvioivat kokemustaan sosiaalisessa mediassa, jossa nuoret voivat käydä keskustelua paitsi keskenään myös taiteen tekijöiden kanssa”, kertoo Rahaston hallituksen puheenjohtaja, akatemiaprofessori Elina Ikonen.

Jokaiselle 8. luokalle tarjotaan mahdollisuus kahteen valmiiksi sovittuun vierailuun. Toinen suuntautuu omaan maakuntaan tai lähialueelle, toinen Helsinkiin tai muualle Suomeen. Rahasto maksaa sekä matkat että pääsyliput. Testauksen tueksi oppilaat saavat etukäteen tietoa esityksestä, taiteilijoista ja taidemuodosta. Itse kohteessa nuoret pääsevät tutustumaan taiteen lisäksi siihen, miten taideteos syntyy, millaista on taiteilijan työ tai mitä asioita tapahtuu ennen kuin esitys on valmis.

”Taidetestaajat on merkittävä hanke lastenkulttuurikeskuksille, jotka tekevät tiivistä yhteistyötä koulujen kanssa. Taidelaitosvierailuilla ja monipuolisella yleisötyöllä syvennetään koulujen kulttuurikasvatusta ja annetaan nuorille laajempi mahdollisuus taiteen ilmaisutavoista nauttimiseen ja niiden ymmärtämiseen”, sanoo puheenjohtaja Päivi Setälä Suomen lastenkulttuurikeskusten liitosta.

”Taiteen avulla voidaan käsitellä nuorille vaikeitakin asioita, yksinäisyyttä, erilaisuutta tai identiteetin rakentamista. Monen selvityksen mukaan taide herättää paitsi kokemaan tunteita myös ilmaisemaan niitä, ja sitä paitsi se rentouttaa ja piristää. Taidetestaajat-hanke sopii hyvin uuden opetussuunnitelman tavoitteisiin”, kertoo Suomen Rehtorit ry:n puheenjohtaja Riikka Lindroos.

Taidelaitokset voivat ensimmäisen kerran hakea mukaan hankkeeseen 2.5.–10.6.2016. Lukuvuoden 2017–2018 taidelaitokset valitaan alkusyksyllä 2016.

”Tämä on kiinnostava mahdollisuus  taidelaitoksille ja taiteilijoille. Nuoret ovat tärkeitä Kansallisteatterille. Kansallisteatterin tarjonnassa 14-15-vuotiaat ovat usein jääneet katveeseen, joten haluamme kehittää myös heitä kiinnostavaa ohjelmistoa. Samalla pääsemme tiiviimpään vuorovaikutukseen nuoren teatteriyleisön kanssa”, sanoo pääjohtaja Mika Myllyaho Suomen Kansallisteatterista.

Kulttuurirahasto on valmistellut hanketta myös yhteistyössä Opetus- ja kulttuuriministeriön, Opetushallituksen, Suomen Kuntaliiton ja Suomen Rehtorit ry:n kanssa. Hanke on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmistoa.

Kysely: Matkat ja pääsymaksut estävät koululaisten taidevierailuja

Kulttuurirahasto on teettänyt Pink Eminence Oy:llä kyselyn yläasteiden rehtoreille ja taidelaitosten johtajille yläasteikäisten taidekäynneistä. Taidelaitosten johtajien mukaan käyntejä rajoittavat matkakustannukset sekä hankaluus sovittaa käyntejä koulutyön arkeen. Sen sijaan rehtoreiden mukaan esteenä ovat matkojen lisäksi pikemminkin pääsylippujen hinnat.

Joka toisella yläasteella taidevierailuja on nykyisin 2-3 lukuvuoden aikana, mutta lähes joka kolmannessa koulussa korkeintaan yksi. Rehtoreista 47 % arvioi, että taidekäynnit ovat vähentyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vierailut suuntautuvat useimmiten lähialueille.

”Alueellinen epätasa-arvo on nuorten kannalta ilmeinen ongelma, ja valitettavasti se on pahentunut viime vuosina”, toteaa Riikka Lindroos.

Myös Opetus- ja Kulttuuriministeriö teetti hiljattain laajan koululaiskyselyn. Tulosten mukaan peruskoululaisilla on paljon ja monialaista kiinnostusta taiteen ja liikunnan harrastamiseen. Enemmistö koululaisista toivoi lisää taiteen harrastetunteja.