Suomalaisgalleriat laajasti esillä Tukholmassa tänä viikonloppuna

24.3.2017
Kahdeksan suomalaisgalleriaa esittelee Supermarket-messuilla yli 50 taiteilijan teoksia. Kuvassa Kaarlo Staufferin Little Pink Cloud, joka on mukana tm•gallerian osastolla.

Tukholmassa on parhaillaan käynnissä kahdet taidemessut: pohjoismaiseen nykytaiteeseen keskittyvä Market ja taiteilijavetoisten gallerioiden Supermarket. Molemmille osallistuu tänä viikonloppuna runsaasti suomalaisia gallerioita ja esillä on kymmeniä suomalaistaiteilijoita.

Market Färgfabrikenissa ovat yhdet Pohjoismaiden suurimmista taidemessuista. Mukana ovat Suomesta Galerie Anhava, Galerie Forsblom, Galleria Heino, Berliinissä toimiva Gallery Taik Persons ja Helsinki Contemporary. Marketissa esillä on mm. Hanna Haaslahden, Jenni Hiltusen, Santeri Tuorin ja Miikka Vaskolan teoksia.

Taiteilijavetoisten gallerioiden Supermarket-messut Svarta Husetissa on kutsunut tänä vuonna mukaan kahdeksan suomalaista galleriaa, jotka esittelevät yli 50 kotimaista taiteilijaa. Supermarket Stockholm Independent Art Fair on yksi Pohjoismaiden kansainvälisimpiä nykytaiteen tapahtumia, johon osallistuu tänä vuonna 75 näyttelyasettajaa 45 kaupungista ympäri maailmaa. Taiteilijoita on mukana satoja.

Suomalaisgallerioita on ollut mukana Supermarketissa vuodesta 2008 saakka,  ja tänä vuonna on mukana sekä aiemmin osallistuneita että uusia. Mukana ovat Galleria Huuto, Galleria Lapinlahti, Galleria Sculptor,  Galleri GRO, Kallio Kunsthalle, MUU Galleria, tm•galleria, ja Berliinissä toimiva TOOLBOX. Suomalaisgallerioiden kautta tapahtumaan osallistuvat mm. Pasi Autio, Jesse Avdeikov, Terhi Heino, Aino Jääskeläinen, Beata Joutsen, Pilvi Ojala, Kaarina Ormio, Charlotta Östlund, Paula Puoskari, Satu Rautiainen, Antti-Ville Reinikainen, Hanna Saarikoski, Azar Saiyar, Hans-Peter Schütt, Elina Strandberg, Aleksi Tolonen, Kalle Turakka Purhonen, Pauliina Turakka Purhonen, Marja Viitahuhta, Paavo Räbinä, Pauno Pohjololainen, Petri Eskelinen, Tiina Heiska, Hanna Kanto, Kaarlo Stauffer, Janne Nabb & Maria Teeri, Yassine Khaled, Ilkka Martti Kivelä, Veera Launonen, Mari Miyamoto, Leena Pukki, Marloes van Son, Emma Vilina Fält, Christina Holmlund, Pia Paldanius, Jarmo Palola, Sirpa Päivinen, Anu Suhonen, Julia Weckman, Marja Bonada, Kenneth Pils, Lotte Nilsson-Välimaa, Fritz Stier, Ira Schneider, Veronika Witte ja Einat Amir.