Suomen Taideyhdistys jakoi kolmetoista taidepalkintoa – Dukaattipalkinto Nestori Syrjälälle

16.12.2016
Nestori Syrjälän teos Running Man sijoittui jaetulle ensimmäiselle sijalle Valtion taideteostoimikunnan ja Kiasman taidekilpailussa. Mies aloitti juoksunsa Helsingin kaduilla kesäkuussa 2016.

Suomen Taideyhdistys on jakanut kaikkiaan kolmetoista taidepalkintoa, joiden yhteissumma on 108 500 euroa. Yhdistys jakoi myös apurahoja yhteensä 190 000 euron arvosta. Nuoren taiteilijan Dukaattipalkinnon sai kuvataiteilija Nestori Syrjälä, joka tunnetaan Valtion taideteostoimikunnan ja Kiasman taidekilpailun voittaneesta Running Man -teoksesta.

Nuoren taiteilijan Dukaattipalkinto on Suomen Taideyhdistyksen palkinnoista perinteikkäin ja merkittävin. Se myönnetään korkeintaan 35-vuotiaalle taiteilijalle erityisestä ansiosta, ja sen arvo on on 16 000 euroa. Palkinnon saaja  Nestori Syrjälä on1983 syntynyt kuvataiteilija, joka tutkii töissään ekologisia ja poliittisia teemoja. Hän käyttää työssään useita eri medioita. Syrjälä on valmistunut Kuvataideakatemiasta vuonna 2009. Sitä ennen hän on opiskellut myös Ruotsin kuninkaallisessa taidekorkeakoulussa Tukholmassa. Hän on Mustarinda-seuran aktiivinen jäsen.

Varttuneen taiteilijan tunnustuspalkinto myönnettiin taidemaalari Sinikka Tuomiselle kunnianosoituksena hienosta urasta.

William Thuringin säätiön palkinnoista 35–45-vuotiaille kuvataiteilijoille pääpalkinnon sai installaatiotaidetta tekevä Heini Aho. Yhdeksän nimikkopalkinnon saajaa olivat Paavo Halonen, Olli Keränen, Robin Lindqvist, Sari Palosaari, Outi Pieski, Jenni Rope, Hans Rosenström, Hanna Saarikoski ja Samppa Törmälehto. Kirjallisuuspalkinto myönnettiin kuvataidearvostelija Sini Monoselle tekstistä kirjaan Minna Långström & Sini Mononen: Sulaminen – Att smälta – To Melt (Poesia, 2016).

Kolmekymmentä nuorta, enintään 35-vuotiasta taiteilijaa sai kukin 6 000 euron suuruisen apurahan. Tänä vuonna apurahahakemuksia tuli 238 kpl. Taiteilijoiden kansainvälisyys on Taideyhdistyksen mukaan selvästi lisääntynyt. Suurin osa taiteilijoista työskentelee useammalla kuin yhdellä tekniikalla. Maalaus oli edelleen eniten käytetty media, mutta esimerkiksi videotaiteen ja animaation osuus oli kasvanut.

Vuosittain jaettavista palkinnoista ja apurahoista päättää Suomen Taideyhdistyksen johtokunta lautakuntien ehdotusten pohjalta.

Suomen Taideyhdistyksen apuraha- ja palkintolautakunta tekee ehdotuksen Dukaattipalkinnosta, tunnustuspalkinnosta ja nuorten taiteilijoiden apurahoista. Vuoden 2016 lautakunnassa työskentelivät kuvataiteilija Antti Tanttu (puheenjohtaja), kuvataiteilija Susanne Gottberg, tutkija, taidehistorioitsija Hanna Johansson, kuvataiteilija Vesa-Pekka Rannikko ja FM Pessi Rautio.

Kirjallisuuslautakunta tekee ehdotuksen kirjallisuuspalkinnosta ja Edvard Richter -apurahoista. Tänä vuonna lautakuntaan kuuluivat taiteilija Johanna Lecklin, arvostelija Heikki Kastemaa ja puheenjohtajana arvostelija Asko Mäkelä.

William Thuring -palkinnoista ehdotuksen tekevät puheenjohtaja Lasse Saarinen ja varapuheenjohtaja Päivi Karttunen.

Katso kaikki palkitut ja apurahojen saajat Suomen Taideyhdistyksen sivuilta:

Suomen Taideyhdistyksen palkinnot ja apurahat 2016