Suomen Taideyhdistys jakoi 300 000 euroa kuvataiteelle – Dukaattipalkinto Tuomo Rainiolle

7.12.2015

Suomen Taideyhdistys on jakanut kolmetoista taidepalkintoa ja apurahoja nuorille taiteilijoille sekä kuvataidekriitikoille. Palkinnoista Dukaattipalkinnon saa kuvataiteilija Tuomo Rainio, tunnustuspalkinnon valokuvataiteilija Timo Kelaranta, William Thuring -pääpalkinnon kuvataiteilija Stiina Saaristo ja kirjallisuuspalkinnon taiteilija Seppo Salminen. Palkintojen yhteissumma on 108 500 euroa ja apurahojen yhteissumma 191 480 euroa.

Dukaattipalkinto

Palkinnoista perinteikkäin ja merkittävin on 16 000 euron arvoinen Dukaattipalkinto, joka on perustettu 1858. Se myönnetään erityisestä ansiosta nuorelle, enintään 35-vuotiaalle taiteilijalle. Palkinnon saa kuvataiteilija Tuomo Rainio (s. 1983).

Palkintolautakunta perustelee valintaa seuraavasti:

”Tuomo Rainio vie modernia teknologiaa omaperäisesti käyttäen taiteen perinnettä eteenpäin. Video- ja valokuvateosten ytimessä ei ole itse kuva, vaan se, miten kuva on olemassa: lyyrinen esilletuleminen yhdistyy katoamisen estetiikkaan.”

Taiteen maisteriksi vuonna 2011 Aalto-yliopistosta valmistunut Tuomo Rainio asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän on parhaillaan mukana Suomen Taiteilijaseuran Nuoret 2015 -näyttelyssä Helsingin Taidehallissa 3.1.2016 asti. Uusissa teoksissaan Tuomo Rainio käsittelee mm. kohinan ja signaalin suhdetta, merkityksen muotoutumisen ja muuntumisen dynamiikkaa kuvassa sekä konkreettisen ja abstraktin suhdetta.

Tunnustuspalkinto

10 000 euron tunnustuspalkinnon saa valokuvataiteilija Timo Kelaranta (s. 1951). Tunnustuspalkinto myönnetään varttuneelle taiteilijalle kunnianosoituksena merkittävästä elämäntyöstä.

Palkintolautakunnan perustelee valintaa seuraavasti:

”Timo Kelarannan rajoja rikkova taide poikkeaa valokuvan perinteistä ja dokumentaarisuudesta osoittaen, että valokuvilla voi olla aivan omanlaistaan poetiikkaa. Kelaranta käyttää usein löydettyjä materiaaleja, kuten metallia, muovia ja paperia, osana kokeilevaa työskentelyään. Kuvissa toistuvat geometriset muodot, mutta myös tyhjyydellä ja hiljaisuudella on tärkeä rooli. Pidettynä opettajana Timo Kelaranta on vaikuttanut useamman kuin yhden sukupolven valokuvaajien näkemyksiin.”

Timo Kelaranta on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta (nyk. Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu) vuonna 1975. Hän on toiminut Taideteollisen korkeakoulun lehtorina vuosina 1983–1992, apulaisprofessorina 1992–1994 ja professorina 1999–2001. Vuosina 1994–1999 hän oli taiteilijaprofessori.

William Thuring -palkinnot

14 000 euron William Thuring -pääpalkinnon saa kuvataiteilija Stiina Saaristo (s. 1976). William Thuring -pääpalkinto ja William Thuring -nimikkopalkinnot myönnetään anomuksetta 35–45-vuotiaille taiteilijoille.

WILLIAM THURING -NIMIKKOPALKINNOT, 9 kpl à 6 500 €

1. Tellervo Kalleinen (s. 1975, Lohja), Helsinki; osallistava elokuva- ja performanssitaide
2. Tiina Laitanen (s. 1971, Kouvola), Helsinki; maalaus
3. Pasi Mälkiä (s. 1972, Helsinki), Helsinki; kuvanveisto
4. Antti Oikarinen (s. 1974, Oulu), Launonen; kuvanveisto
5. Markus Rissanen (s. 1973, Kuopio), Helsinki; maalaus
6. Kim Somervuori (s. 1975, Helsinki), Espoo; maalaus, kollaasi, installaatio
7. Anna Tuori (s. 1976, Helsinki), Helsinki; maalaus
8. Salla Tykkä (s. 1973, Helsinki), Helsinki; video, elokuva
9. Timo Vaittinen (s. 1976, Porvoo), Helsinki; maalaus, kollaasi

Palkintolautakunnan perustelut: ”Kuvataiteilija Stiina Saaristo tunnetaan suurikokoisista väri- ja lyijykynäpiirustuksista. Hänen teostensa aihepiirit vaihtelevat tyttöjen elämästä eläinten valtakuntaan. Saariston tuotannossa on omaleimainen, katsojan maailmankuvaa liikauttava piirre. Hänen teoksistaan välittyy loistokas piirustustaito ja ennennäkemätön intensiivisyys.”

Stiina Saaristo on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta vuonna 2005.

 

Kirjallisuuspalkinto

10 000 euron kirjallisuuspalkinto myönnetään taiteilija Seppo Salmiselle (s. 1956) teoksesta Näkemisen hetkiä (2015, omakustanne). Kirjallisuuspalkinto myönnetään kirjoittajille, toimittajille tai kuvittajille teoksista, jotka merkittävällä tavalla ovat edistäneet suomalaista taidekirjallisuutta ja taiteen tuntemusta.

Kirjallisuuslautakunnan perustelut: ”Taiteilija Seppo Salmisen omaelämäkerta Näkemisen hetkiä on huikea lukukokemus. Salmisella on kyky nähdä aistimusvoimaisia kuvia. Kirja kertoo performanssitaiteilijan kehityksestä ja oman elämän vaikutuksesta taiteilijan teoksiin. Salminen kertoo kehittäneensä itselleen toisen minän, alter egon, johannes s:n, ja koonneensa tekstiinsä ”tapahtumia ja kohtauksia, joissa uskon tunteneeni johanneksen läsnäolon”.

Teos siirtyy lapsuuden ja nuoruuden Hämeenlinnasta opiskeluaikaan sekä työelämän kokemuksiin 1980-luvun Leningradissa, Puolassa ja Brasiliassa päätyen Venetsiaan kesällä 2015. Kronotoopit, ajalliset ja pakalliset merkityspunokset, tulevat esille taustalla. Tapahtumien kommentointi ja kuvaukset ovat kielellisesti täysipainoisia ja paljolti toteavia.

Suomen Taideyhdistyksen kirjallisuuslautakunta kannustaa palkinnolla muitakin taidemaailman toimijoita, taiteilijoita, arvostelijoita, galleristeja, museoväkeä ja taidetta seuraavia kirjoittamaan kokemastaan ja ylittämään totutun muistelun rajat.

Nuorten taiteilijoiden apurahat

Kolmekymmentä nuorta, enintään 35-vuotiasta taiteilijaa sai kukin 6 000 euron suuruisen apurahan.
Tänä vuonna yksi heistä sai myös Toini Mäkelän stipendin, 1 380 euroa.

Tammikuussa edesmennyt Toini Mäkelä (1917–2015) oli innokas maalaustaiteen harrastaja. Omaiset toivoivat, että kukkien ostamisen sijasta läheiset muistaisivat häntä tukemalla nuoria taiteilijoita. Lahjoituksista kertynyt summa annettiin nuoren taiteilijan apurahan lisäksi taidemaalari Päivikki Alaräihälle.

Apurahansaajat:

1. Päivikki Alaräihä (s. 1981, Yli-Ii), Helsinki; paikkasidonnainen maalaus
2. Crystal Bennes (s. 1981, Phoenix, Arizona, USA), Espoo; kuvanveisto, valokuva, sekatekniikka
3. Outimaija Hakala (s. 1983, Saarijärvi), Turku; grafiikka, maalaus, kuvanveisto
4. Corinna Helenelund (s. 1985, Helsinki), Porvoo; kuvanveisto, installaatio
5. Suvi Härkönen (s. 1982, Mikkelin mlk), Helsinki; installaatio, tilataide, teksti
6. Antti Immonen (s. 1981, Varkaus), Helsinki; maalaus, valokuva
7. Eeva Karhu (s. 1980, Kirkkonummi), Espoo; valokuva
8. Jouna Karsi (s. 1980, Helsinki), Turku; kuvanveisto
9. Hwanhee Kim (s. 1980, Soul, Etelä-Korea), Helsinki; kuvanveisto, piirustus, valokuva
10. Hanna Koikkalainen (s. 1980, Imatra), Helsinki; valokuva
11. Lasse Lecklin (s. 1982, Espoo), Helsinki; valokuva, video
12. Henrik Malmström (s. 1983, Bangkok, Thaimaa), Espoo; valokuva, video
13. Erica Nyholm (s. 1982, Pirkkala), Helsinki; valokuva
14. Mari Oikarinen (s. 1981, Suomussalmi), Rovaniemi; kuvanveisto
15. Essi Ojanperä (s. 1980, Tornio), Helsinki; valokuva, video, installaatio
16. Tiina Palmu (s. 1984, Seinäjoki), Helsinki; video, installaatio
17. Eeva Peura (s. 1982, Orimattila), Helsinki; maalaus, piirustus, installaatio
18. Ilkka Pitkänen (s. 1981, Helsinki), Helsinki; liikkuva kuva, valokuva, installaatio, performanssi
19. Jarkko Rantanen (s. 1980, Ähtäri), Piikkiö; maalaus, piirustus
20. Elina Rantasuo (s. 1987, Helsinki), Helsinki; animaatio, taidegrafiikka, installaatio
21. Bita Razavi (s. 1983, Teheran, Iran), Helsinki; video, valokuva
22. Kati Roover (s. 1982, Pärnu, Viro), Helsinki; liikkuva kuva, valokuva, installaatio, ääni
23. Mia Saharla (s. 1983, Tampere), Tampere; maalaus
24. Paula Saraste (s. 1981, Viitasaari), Helsinki; video, valokuva, performanssi
25. Jenna Sutela (s. 1983, Turku), Kaarina; teksti, ääni, performanssi, installaatio, video
26. Toni R. Toivonen (s. 1987, Helsinki), Lammi; maalaus, käsitetaide, mixed media, kuvanveisto, installaatio
27. Aiko Tsukahara (s. 1980, Fukushima, Japani), Helsinki; installaatio, kuvanveisto
28. Antti Turkko (s. 1980, Vantaa), Turku; installaatio, maalaus, kirjoittaminen
29. Ville Vuorenmaa (s. 1980, Lapua), Turku; maalaus, kirjoittaminen, musiikki
30. Anne Yli-Ikkelä (s. 1980, Salo), Helsinki; kuvanveisto, piirustus, valokuva

Apurahalautakunnan perustelut: ”Paikkasidonnaisesti työskentelevä Päivikki Alaräihä laajentaa maalausta tilaan. Katsoja kokee teoksen ensin itse maalauksen ja sitten sitä ympäröivän tilan kautta päätyen näin sisään teoksen valtapiiriin ja tunnelmaan, kokemaan teoksen ympärillään. Elämys on erittäin vaikuttava. Vaikka teokset ovat tiettyyn paikkaan sidottuja, ne ovat kuitenkin ajattomia, yhtä aikaa fyysisiä ja runollisia. Läsnäolon tuntu on vahva. Teoksille ominainen hitaus ja rauha ovat tärkeitä etenkin nykypäivän maailmassa kiireen ja hälinän keskellä.”

Tänä vuonna apurahahakemuksia tuli kaikkiaan 241 kpl (2014: 269). Hakijoista lähes kaksi kolmasosaa oli naisia. Noin puolet hakemuksista tuli pääkaupunkiseudulta. Monet nuoret taiteilijat työskentelevät useilla eri tekniikoilla; eniten käytetyt tekniikat olivat maalaus ja piirustus, mediataide ja valokuva. Tekstin ja kirjoittamisen osuus taiteellisessa työskentelyssä on selvästi lisääntynyt viime vuosista.

Apurahalautakunta pyrki valinnoissaan huomioimaan kaikki taiteenalat sekä etenkin sellaisia taiteilijoita, jotka eivät ole äskettäin saaneet apurahoja muualta. Lautakunta pitää tärkeänä sitä, että varsinkin uransa alkuvaiheessa olevat tai jotakin merkittävää projektia aloittavat nuoret taiteilijat saisivat mahdollisuuden toteuttaa suunnitelmiaan.

 

Edvard Richter -apurahat

Kuvataidekriitikoille suunnatut apurahat, yhteensä 10 100 euroa, jaettiin kahdeksalle apurahansaajalle, joista yksi oli kahden hengen työryhmä. Apurahan tarkoituksena on mahdollistaa tutustuminen ajankohtaiseen kansainväliseen kuvataiteeseen ulkomailla.

Edvard Richter -apurahansaajat:

1. Veikko Halmetoja (s. 1977), Helsinki: 1 600 € – Detroitin uusi taideympäristö
2. Leena Kuumola (s. 1958), Helsinki: 2 200 € – Iranin nykytaide
3. Esa Laaksonen (s. 1956), Helsinki: 1 000 € – Venetsian arkkitehtuuribiennaali
4. Tuomas Laulainen (s. 1983), Helsinki: 1 650 € – Berliinin biennaali ja Art Basel
5. Sami Sjöberg (s. 1980), Helsinki: 800 € – Dadan 100-vuotisjuhla Zürichissa
6. Timo Valjakka (s. 1953), Helsinki: 900 € – Cobra-ryhmän vaikutus Tanskassa nyt
7. Heidi Vehmas (s. 1987) ja Essi Syren (s. 1985), Helsinki: 750 € – Milano ja Venetsia
8. Jane Vuorinen (s. 1986), Turku: 1 200 € – Unseen Photo Fair Amsterdam ja Paris Photo

 

 

 

Palkinnoista ja apurahoista päättää Suomen Taideyhdistyksen johtokunta lautakuntien ehdotusten pohjalta. Ehdotuksen Dukaatti- ja tunnustuspalkinnoista sekä nuorten taiteilijoiden apurahoista tekee palkinto- ja apurahalautakunta, johon vuonna 2015 kuuluivat kuvataiteilija Antti Tanttu (puheenjohtaja), kuvataiteilija Susanne Gottberg, tutkija, taidehistorioitsija Hanna Johansson, kuvataiteilija Vesa-Pekka Rannikko ja FM Pessi Rautio. William Thuring -palkinnoista ehdotuksen tekevät yhdistyksen puheenjohtaja Lasse Saarinen ja varapuheenjohtaja Päivi Karttunen. Kirjallisuuspalkinnosta ja Edvard Richter -apurahoista tekee ehdotuksen kirjallisuuslautakunta, jossa vuonna 2015 työskentelivät FL Asko Mäkelä (puheenjohtaja), kuvataidekriitikko Heikki Kastemaa ja kuvataiteilija Johanna Lecklin.

 

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone