Taike jakoi kuvataiteen näyttöapurahat – hakemusten määrä laski viime vuodesta

20.5.2015
Minna Sjöholm on yksi kuvataiteen näyttöapurahan saaneista 120 taiteilijasta. Kuvassa teos Metro vuodelta 2014.
Minna Sjöholm on yksi kuvataiteen näyttöapurahan saaneista 120 taiteilijasta. Kuvassa teos Metro vuodelta 2014.

Kuvataiteen näyttöapurahalautakunta on jakanut 960 000 euroa kuvataiteen näyttöapurahoja vuodelle 2015. Apurahan sai edellisten vuosien tapaan 120 taiteilijaa.

Näyttöapurahan suuruus on 8 000 euroa ja se tarkoitettu viiden kuukauden työskentelyyn vuoden 2015 aikana. Apurahapäätöksissä otettiin huomioon hakijan aiempi tuotanto, työsuunnitelma sekä tiedossa olleet päällekkäiset apurahat. Apurahaa haki 725 taiteilijaa.

Taiken mukaan tänä vuonna sekä hakijoista että apurahan saaneista noin viidesosa oli nuoria taiteilijoita. Myönnetyt apurahat jakautuivat alueittain ympäri Suomea lähes samassa suhteessa saapuneiden hakemusten kanssa.

”Kuten aiempinakin vuosina, kuvataiteen näyttöapurahahakemusten taso oli vuonna 2015 korkea. Vaikka hakemusmäärä on viime vuosina laskenut muutamalla kymmenellä hakemuksella vuodessa, hakemuksia on edelleen erittäin paljon suhteessa myönnettävissä olevien apurahojen määrään”, toteaa näyttöapurahalautakunnan puheenjohtaja Helka Ketonen.

Kuvataiteen näyttöapurahojen kokonaissumma on pysynyt ennallaan 2010-luvun ajan. Hakemuksia jätettiin tänä vuonna 57 vähemmän kuin viime vuonna.

Opetus- ja kulttuuriministeriön nimittämä Kuvataiteen näyttöapurahalautakunta jakaa vuosittain työskentelyapurahoja kuvataiteen, mediataiteen, valokuvataiteen ja muotoilun parissa työskenteleville ammattitaiteilijoille.

Lista näyttöapurahan saaneista Taiken sivuilla