Taiteellista elvytystä hautausmaille

11.9.2012

Teksti: Tiina Veräjänkorva

Kilpailun voittaja Pekka Kauhasen teos Enkeli taivaan

Hautamuistomerkkikilpailu ratkaistu 

Hautamuistomerkit ovat yksi vanhimpia veistotaiteen lajeja ja vanhoilla haudoilla on vielä runsaastikin uniikkeja taideteoksia ja kauniita kiviä. Uusilla hautausmailla hautamuistomerkit ovat muuttuneet jo varsin persoonattomiksi ja esimerkiksi Kiinassa valmistetut tuontimuistomerkit ovat osa hautausmaiden nykyestetiikkaa. Ammattitaiteilijoille suunnatun hautamuistomerkkikilpailun tarkoituksena onkin ollut elvyttää ja päivittää hautamuistomerkkitaidetta. Projektin tuloksena haluttiin tavallisille ihmisille mahdollisuus tilata vaivatta arvokas veistos tärkeän ihmisen pysyväksi muistoksi ja samalla palauttaa korkealuokkainen taide hautausmaille.

Idea hautamuistomerkkikilpailusta syntyi Kuvanveistäjäliitossa vuonna 2011 ja neuvottelujen jälkeen yhteistyökumppaniksi saatiin HOK-Elanto, jolla on itselläänkin hautauspalvelutoimintaa. Projektia olivat suunnittelemassa nyt virkavapaalla oleva Kuvanveistäjäliiton toiminnanjohtaja Sari Nokkanen, kuvanveistäjä Matti Peltokangas, Vantaan seurakuntayhtymän hautaustoimen päällikkö Minna Aho, Espoon seurakuntayhtymän hautaustoimen päällikkö Leena Tonteri ja HOK-Elannon hautauspalvelujen johtaja Timo Purhonen.

Kilpailu julistettiin helmikuussa 2012 ja jury valitsi palkitut teokset toukokuussa. Ehdotuksia tuli yhteensä 120,  joista palkintolautakunta päätti palkita yhdeksän teosta. Juryn mielestä runsaan osanoton saaneessa kilpailussa oli teemaa lähestytty ilahduttavan monipuolisesti uusista näkökulmista. Palkintolautakunta ei jakanut töitä eri sarjoihin vaan katsoi töiden olevan varioitavissa koon  mukaan niin uurnahaudoille kuin arkkuhautamuistomerkeiksi. Kilpailun tarkoituksena oli löytää taiteellisesti korkeatasoisia teoksia, jotka sopivat hautausmaamiljööhön ja lohduttavat surevia omaisia.

Kilpailun voitti Pekka Kauhanen teoksella ”Enkeli taivaan” (5000 euroa), toisen sijan sai Heikki Häiväoja avustajaan Kasimir Häiväoja teoksella ”Sukuhaudat 4” (3000 euroa) ja kolmannelle sijalle valittiin Timo Rytkönen teoksella ”Jäi tyhjä tila elämiimme” (1600 euroa). Palkintolautakunta päätti jakaa kolme 800 euron tunnustuspalkintoa ilman paremmuusjärjestystä. Tunnustuspalkinnon saivat Timo Takala teoksella ”Sana”, Satu-Minna Suorajärvi teoksella ”Kuin höyhen ilmassa”   ja  jo toisen palkinnon kilpailussa saanut Timo Rytkönen teoksella ”Olet yhä valo”. Kilpailussa jaettiin myös kolme kunniamainintaa Johanna Häiväojalle teoksella ”Elämän vesi”, Pasi Mälkiälle teoksella ”Ruohometsän kansa/henkien talo” ja Mika Natrille  teoksella ”Taivaan peili”.  Teosten materiaaleina oli käytetty esimerkiksi Kortteen terästä, alumiinia, kiveä, lasia, betonia ja aurinkoenergialla latautuvaa led-valoa.

Kilpailun juryn jäseninä toimivat HOK-Elannon nimeäminä puheenjohtaja toimitusjohtaja Jorma Bergholm ja  tuomiorovasti Matti Pikkarainen, Suomen Kuvanveistäjäliiton nimeäminä kuvanveistäjä Matti Peltokankangas ja kuvanveistäjä Jukka Lehtinen sekä Helsingin, Espoon ja Vantaan seurakuntayhtymien nimeäminä Helsingin seurakuntayhtymän hautaustoimenjohtaja Risto Lehto ja arkkitehti Minna Aarnio.

Pilottiprojekti

Kilpailuprojekti on avannut uusia näkymiä Kuvanveistäjäliiton toiminnassa, sillä kilpailun tavoitteena on ollut saada aikaan tuotesarjoja, kun kuvanveistossa tulokset ovat yleensä uniikkeja tai numeroituja piensarjoja. Samoin yhteistyö ison yrityksen kanssa on ollut opettavaista ja hedelmällistä. Projektin toivotaan tuovan uusia työtilaisuuksia kuvanveistäjille. Voittajatyöt ja niistä tehty dokumentti esitellään syyskuussa  Hautaustoimistojen liiton 70-vuotisjuhlanäyttelyssä, mitä kautta tieto voittaneista hautamuistomerkeistä ja tekijöistä leviää ympäri Suomea sijaitseviin hautaustoimistoihin. Toivomme,  että työt löytävät paikkansa maamme hautausmaille.

Projektin  toteutumisen mahdollisti HOK-Elannon sponsorointi ja Suomen Kulttuurirahaston myöntämä apuraha.

Kirjoittaja on Suomen Kuvanveistäjäliiton vs. toiminnanjohtaja.

Voittajatöistä valmistettu haastatteludokumentti:
www.youtube.com/watch?v=npDbd5HlIhE&feature=plcp

Suomen Kuvanveistäjäliitto:
www.sculptors.fi 

Haastatteluokumenttia näytetään myös tekstitettynä Kampin Hiljaisuuden kappelin sisä- ja ulkoscreeniltä syyskuun 2012 alkupuolelle asti.

Kilpailun voittaja kuvanveistäjä Pekka Kauhanen palkitaan. Vas. HOK-Elannon markkinointipalvelupäällikkö Tuija Myllymäki, HOK-Elannon tiedotuspäällikkö Ralf Nyberg, SKL:n vpj. Maija Helasvuo, Sculptorin galleristi Hanna Kress, kuvanveistäjä Pekka Kauhanen ja SKL:n vs. toiminnanjohtaja Tiina Veräjänkorva.