Taiteen ja kulttuurin valtionavustukset uudistuvat – kuvataiteelle tulossa lisää tukea jo ensi vuonna

3.6.2016Kirjoittaja: Miisa Pulkkinen

Valtionavustukset muuttuvat tänä syksynä. Uusi valtionavustusjärjestelmä perustuu tiukemmin kulttuuripolitiikan strategiaan, ja tuetun toiminnan vaikuttavuutta arvioidaan entistä enemmän. Tulossa on uusia tukia mm. kulttuurin kokeilu- ja kehittämishankkeisiin. Opetus- ja kulttuuriministeriö haluaa nyt ratkoa erityisesti kuvataiteen ongelmia.

 

Valtionavustusten muutokset esiteltiin opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotustilaisuudessa perjantaina. Uudistus etenee asteittain ja ensimmäiset muutokset astuvat voimaan tänä syksynä. Uutena tukimuotona aletaan myöntää avustuksia kokeiluihin ja kehittämishankkeisiin.

Opetus- ja kulttuuriministeriön ylijohtaja Riitta Kaivosojan mukaan tukea saa nyt erityisesti kuvataide.

”Tilanne on Suomessa hankala, koska taidemarkkina toimii heikosti. Galleriakentällä on haasteita ja museokentällä valtionosuuksiin kohdistunut leikkauksia. Nyt haluamme miettiä nimenomaan visuaalisten taiteen osalta, mitä voisi tehdä tilanteen parantamiseksi. Ensi vuoden talousarvioon tulee uudistuksia.”

Kuvataidekentän ongelmia ja tarpeita käsiteltiin työryhmässä, joka käsitteli taidenäyttelyiden järjestämiseen liittyviä sopimus- ja korvauskäytäntöjä. Työryhmä esitti kaikkiaan toistakymmentä parannusehdotusta, joita nyt ryhdytään viemään käytäntöön valtionavustusuudistuksen yhteydessä.

Vaikuttavuutta valvotaan entistä tarkemmin

Uudistus perustuu opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän työhön ja  raporttiin valtionavustusten uudistamisesta. Virkamiehistä koostunut työryhmä selvitti  kaikki taiteen ja kulttuurin toimialalla vuosittain myönnettävät avustukset, osan useampaan kertaan. Lisäksi 220:lta avustuksen saajalta kysyttiin näkemyksiä mm. toiminnan strategisuudesta ja vaikuttavuudesta.

Kyselyyn vastasi 170 avustuksen saajaa. Vaikeimmaksi kysymykseksi nousi vaikuttavuus ja sen arvioiminen. Kaikkiaan vastaajat kuitenkin kannustivat valtionavustuspolitiikan kehittämistä. Vastaajilta kysyttiin myös kiinnostusta yhdistyä toisen yhteisön kanssa.

Myös opetus- ja kulttuuriministeriö tunnustaa, ettei vaikuttavuuden arviointi ole helppo kysymys. Jatkossa vaikuttavuutta arvioimaan kaavaillaan Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö Cuporea.

”On suotavaa ja toivottavaa, että myönnettävät rahat käytetään taloudellisesti järkevästi, ja että niillä saadaan mahdollisimman paljon asioita aikaan”, totesi neuvotteleva virkamies Tuula Lybeck uudistuksen tiedotustilaisuudessa perjantaina.

Ylijohtaja Riitta Kaivosoja muistutti, ettei vaikuttavuuden arviointi ole uusi tavoite, vaan ministeriö on velvoitettu arvioimaan sitä myös nykyään. Esimerkiksi valtion taidemuseon toiminta on arvioitu kansainvälisesti, samoin suuria festivaaleja ja tapahtumia.

”Tarve olisi tehdä arviointeja paljon enemmänkin, ja tähän suuntaan järjestelmä tulee menemään”, kertoi Kaivosoja.

Uudistus muuttaa valtionavustusten hakemista monin tavoin.  Avustukset mm. luokitellaan uudelleen ja käyttöön tulee sähköinen haku. Ministeriö myös aikoo tuoda myönnetyt avustukset aiempaa selvemmin esiin niin, että ministeriön sivuilta selviää, mitä avustusta millekin taholle on myönnetty. Pieniä avustuksia, kuten kulttuurilehtituki, siirretään Taiken ja muiden ministeriöiden hoidettavaksi.

Tutustu työryhmän raporttiin

 

 

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone