Taiteen vaikuttavuus on mittavaa, mutta harvoin mitattavissa

22.8.2018Kirjoittaja: Paula Kangasniemi
Kuvanveistäjä Noora Schroderuksen mielestä kuvataidetta tuetaan parhaiten tukemalla työskentelyä, näyttämällä ja käyttämällä teoksia sekä tekemällä taidehankintoja. Kuvassa Schroderuksen teos Hairy Herbarium (2014–2016).

Taiteen vaikuttavuudesta ja sen mittaamisesta puhutaan paljon. Erityisesti keskustelu taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutuksista kytee tiiviisti niin valtion kuin kuntien tasolla. Kuvanveistäjä Noora Schroderus ja läänintaiteilija Annika Dahlsten pohtivat, voiko taiteelta vaatia vastikkeellisuutta.

Kuvanveistäjä Noora Schroderuksen ja läänintaiteilija Annika Dahlstenin mielestä taide ei ole yksinäinen saareke kaukana muusta yhteiskunnasta, vaan elimellinen osa sitä. Dahlstenille taiteella vaikuttaminen on yhteiskunnallista herättelyä, epäkohtien esiintuomista ja ehdotuksia parempaan tulevaisuuteen, mutta myös syvällisempää pohdintaa olevaisuudesta, ihmisyyteen liittyvästä vastuusta ja tarkoituksesta. Hän haluaa vaikuttaa teoksillaan tietoisesti eli tehdä keskustelunavauksia ja ottaa kantaa. Taiteilija ei tee työtään vain itselleen, vaan myös toisille.

– Teokseni ovat harvoin poliittisia, mutta taiteella on aina yhteiskunnallinen näkökanta, halusimme me taiteilijat sitä tai emme. Myös yhteiskunnallisuuden kieltäminen on kannanotto, Dahlsten sanoo.

– Osa rahoittajista myös edellyttää tai toivoo perusteltua vaikuttavuutta.

Muilla aloilla on vaikutus taiteeseen ja taiteella muihin aloihin. ”Mäntässä tänä kesänä teoksiaan esittelevä belgialainen taiteilija Koen Vanmechelen (s. 1965) kertoi Helsingin Sanomissa, että tarvitaan muiden alojen ammattilaisilta hedelmöitystä, jotta saadaan taiteesta hedelmällistä. Muiden alojen ammattilaiset vuorostaan tarvitsevat taidetta rikastaakseen omaa työskentelyään.” kuvataiteilija Annika Dahlsten kertoo. Kuva Vanmechlenin näyttelystä Serlachius-museosta: Sampo Linkoneva.

Rahoituksen edellytyksenä vaikuttavuutta?

Kysymys vaikuttavuudesta kuvataiteen kohdalla johtuu kuvanveistäjä Noora Schroderuksen mielestä osin siitä, että kuvataiteen rahoitus on alan tarpeeseen nähden riittämätön. Hänestä taide nähdään ikään kuin palveluna, jota rahoittaessa pitää pohtia sen vaikuttavuutta ja vastikkeellisuutta. Taiken myöntämään rahoitukseen liittyen, ainakin kohdeapurahojen selvityksen yhteydessä, on Schroderuksen mukaan ollut nähtävissä jonkinlaista vastikkeellisuuden etsimistä.

– Jos rahoituksen saamisen edellytyksenä on vaikuttavuus- tai hyvinvointikriteerit, ”tavallinen” taiteellinen työskentely on pakko perustella päälle liimatuilla korulauseilla. Taiken nyt jo hakemuksista poistunut kohta ”arvio hankkeen vaikuttavuudesta” on ainoa, jota olen joutunut pohtimaan pidempään, Schroderus miettii.

Taiteilijan asiantuntijuuden ja välittäjätoiminnan kehittämisohjelmassa Taiken Turun toimipisteessä työskentelevän Dahlstenin mukaan rahoituksen hankkiminen on työlästä ja siihen kuluu iso osa taiteellisesta työstä. Hän on itse työskennellyt usein työryhmissä tuottajana.

– Kuvataiteen puolella tuottajia käytetään vielä vähän, ja aika moni taiteilija onkin melkoinen ammattilainen talouden suunnittelussa, Dahlsten toteaa.

Toisaalta hän ymmärtää myös vaikuttavuudesta kysymistä.

– Se on yksi tapa erotella hakijoita ja hankkeita toisistaan: mitä enemmän tietoa rahoittajalla on hankkeista, sitä paremmin päätökset voidaan tehdä. Apuraha-anomusta tehdessä olisi hyvä pohtia oman työn vaikuttavuutta, jos ei sitä ole aikaisemmin tehnyt, Dahlsten sanoo.

Hän on kuitenkin huomaavinaan, että rahoitus olisi liikahtamassa kohti taiteellisen työskentelyn tukemista. Se antaisi myös tekijöille signaalin, että taiteilijan työ ansaitsee palkan.

Vaikuttavuudesta on puhuttu myös säätiökentällä. Esimerkiksi Koneen Säätiössä apurahahakemusten arvioinnissa arvostetaan säätiön johtaja Anna Talasniemen mukaan muun muassa asioiden toisin katsomista ja kyseenalaistamista. Koneen Säätiön slogan, rohkea avaus, ymmärretään hänestä silloin tällöin vaikuttavuuden vaatimuksena, vaikka siitä ei ole kyse. Säätiölle on tärkeä ajatus taiteesta osana sivistynyttä yhteiskuntaa, ei ainoastaan taloudellisen tai sosiaalisen hyvinvoinnin välineenä.

Taiteeseen ja tieteeseen vaikuttavuus, etukäteen suunnitellut vaikutukset, sopivat yleensä huonosti; ovathan tiede ja taide luonteeltaan tyypillisesti jotain ennalta määrittelemätöntä.

Taiteeseen ja tieteeseen vaikuttavuus, etukäteen suunnitellut vaikutukset, sopivat yleensä huonosti; ovathan tiede ja taide luonteeltaan tyypillisesti jotain ennalta määrittelemätöntä, hän sanoo.

– Haluamme toki rohkaista taiteilijoita miettimään, mikä omassa työssä on kiinnostavaa ja omaperäistä, mitä kukin pitää rohkeana. Useat apurahansaajat nostavat työssään esiin yhteiskunnallisia epäkohtia ja kysymyksiä – esimerkiksi työskentelevät ympäristöongelmien ratkaisemiseksi, ja vaikkapa Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimosen taide on myös vammaisaktivismia.

Hyvinvointitaide voi hyvin

Noora Schroderuksen mukaan sivistysvaltion velvollisuus on tukea taidetta ja taiteilijoiden toimeentulo- ja toimintaedellytyksiä. Yksityisten säätiöiden ja rahastojen tuki suoraan taiteilijoille on nykyään kuitenkin merkittävästi suurempi kuin Taiken.

Maaliskuussa 2018 Taiteen edistämiskeskus (Taike) tuki kuitenkin kulttuurin hyvinvointivaikutuksia 452 000 eurolla. Avustuksilla edistetään taiteen saatavuutta ja saavutettavuutta sekä ihmisten hyvinvointia taiteen keinoin esimerkiksi vanhus- ja nuorisotyössä sekä työyhteisöissä.

– Taiteelle tuntuu olevan helpompaa myöntää rahoitusta, jos taiteen vaikutukset voidaan osoittaa parantavan sairaita ja luovan hyvinvointia tai tuovan esiin maailman epäkohtia reaaliajassa, Schroderus toteaa.

Suomen hallituksella on myös erilaisia kärkihankkeita määräajoiksi. Kärkihankkeelle on varattu kahden miljoonan euron rahoitus kolmivuotiskaudelle 2016–2018. Schroderuksen näkemyksen mukaan kärkihankkeen fokus on taiteen juurruttamisessa sosiaali- ja terveyssektorille, ei esimerkiksi taiteellisen työskentelyn tukeminen.

– Taiteen juurruttaminen osaksi sotesektoria voi palvella myös yksittäisen taiteilijan toimeentuloa. Kuulostaa kuitenkin siltä, että tähän tarkoituksen myönnetyillä avustuksilla on lähinnä rahoitettu hallinnollisten rakenteiden muodostumista sen sijaan, että olisi oikeasti otettu taide osaksi sosiaali- ja terveyssektoria.

Schroderusta pohdituttaa myös taide sairaalarakentamisessa. Hoitoympäristössä teoksilta edellytetään hänestä usein luontoaiheita, esittävyyttä sekä rauhallisia sävyjä. Tämä kertoo hänestä siitä, että kuvataide on suurimmalle osalle vierasta ja tuntematonta – siitä etsitään lähinnä sisustuksellista elementtiä sisällön sijaan.

– Taidehankintoja tehtäessä teosten kokijaa ei tarvitse suojella taiteen sisällöltä eikä katsojan kykyä tulkita teoksia aliarvioida, hän sanoo.

Läänintaiteilijana työskentelevä Annika Dahlsten, 42, toimii taiteilijan asiantuntijuuden ja välittäjätoiminnan kehittämisohjelmassa Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) Turun toimipisteessä.

Kuvanveistäjä Noora Schroderuksen, 36, työskentelee puolivuotisen Taiken apurahan turvin kesään asti. Hän sai Suomen Kulttuurirahastosta jatkorahoitusta.