TEOS 2016 rikkoi ennätyksiä – Taidemaalariliiton teosvälityksessä kävijöitä tavalliseen tapaan

16.3.2016Kirjoittaja: Miisa Pulkkinen
TEOS 2016 -tapahtuma rikkoi tänä vuonna ennätyksensä.
TEOS 2016 -tapahtuma rikkoi tänä vuonna ennätyksensä. Kuva Petra Hollmérus.

Taidegraafikoiden ja kuvanveistäjien TEOS 2016 -teosvälitystapahtuma oli sekä yleisö- että myyntimenestys. Parhaillaan käynnissä olevassa Taidemaalariliiton teosvälityksessä on ollut kävijöitä tavanomaisen vilkkaasti.

Suomen Taidegraafikot ja Suomen Kuvanveistäjäliitto ovat erittäin tyytyväisiä yhteiseen teosvälitystapahtumaan, joka pidettiin Kaapelitehtaalla helmi-maaliskuun vaihteessa. Järjestöt kertovat, että TEOS 2016 -tapahtuman myynti kasvoi huomattavasti sekä veistosten että taidegrafiikan osalta viime vuoteen verrattuna. Teosvälitysmyynti oli molemmille liitoille paras kautta aikain.

Parhaillaan Kaapelitehtaalla on käynnissä Taidemaalariliiton teosvälitys, joka jatkuu vielä tämän viikonlopun. Taidemaalariliitto on järjestänyt teosvälityksiä jo 1970-luvulta lähtien. Tänä vuonna myynnissä on yli 1 500 teosta lähes 600 liiton jäsentaiteilijalta.

”Teosvälitys alkoi ehkäpä viime vuotta rauhallisemmin, mutta mediahuomio on tuonut lisää kävijöitä”, kertoo Taidemaalariliiton puheenjohtaja Maaria Märkälä.

Teosvälityksestä ovat uutisoineet mm. Yle ja MTV3. Taidemaalareiden teosvälityksessä käy vuosittain noin 20 000 ihmistä. Märkälän mukaan tapahtumalle ei ole asetettu kävijä- tai myyntitavoitetta, vaan päätavoite on parantaa mukana olevien taiteilijoiden toimeentuloa.