Tommi Nilsson Kuvaston toiminnanjohtajaksi

11.5.2012

Tommi Nilsson, kuva: Milla Talassalo

 

Tommi Nilsson aloitti Kuvasto ry:n uutena toiminnanjohtajana 2.4.2012. Vilkkaan alun jälkeen kyselimme hänen ajatuksiaan uudesta työstä ja alaan liittyvistä asioista.

Kuka olet ja mikä on taustasi?

Olen 42 -vuotias mies ja asun perheeni kanssa Espoossa. Koulutukseltani olen oikeustieteen kandidaatti.

Miten edelliset työpaikkasi ovat liittyneet tekijänoikeuksiin?

Kaikki edelliset työpaikkani ovat liittyneet olennaisesti tekijänoikeuksiin. Ennen Kuvastoa työskentelin pitkään Kopioston AV -osastolla. Tässä työssä oli kyse ennen muuta audiovisuaalisten sisältöjen lisensioinnista ja lisensioinnin kehittämisestä.

Millaisena näet Kuvaston toiminnan ja roolisi toiminnanjohtajana?

Kuvasto on ollut ja on tärkeä tekijänoikeudellinen toimija kuvataiteen kentällä. Roolini on kehittää Kuvaston toimintaa niin että se parhaiten palvelee taiteilijoita ja kuvataiteen käyttäjiä. Roolini on yhdistelmä kehitystyötä, palvelua ja edunvalvontaa.

Mikä on suurin haaste uudessa työssäsi?

Suurin haaste on pitää Kuvasto ajassa kiinni niin että se voi muutoksen keskellä täyttää perustehtävänsä taiteilijoiden tekijänoikeudellisena edustajana ja käyttäjäasiakkaiden palveluorganisaationa.

Mitkä ovat mielestäsi Kuvaston tärkeimmät tavoitteet ja miten niitä voi edistää?

Kuvaston tärkein tavoite on taiteilijoiden luovan työn tukeminen ja tekijänoikeuksien puolustaminen. Tavoitetta voi edistää ymmärtämällä tekijänoikeuden yhteys yhtäältä luovan työn tekemisen ja toisaalta luovan työn tulosten hyödyntämisen edellytyksiin. Toimivat yhteistyö- ja sopimusmallit tekijöiden ja käyttäjien sekä muiden osallisten kanssa luovat konkreettista pohjaa tavoitteen saavuttamiseksi.

Minkälainen on suhteesi kuvataiteisiin?

Olen kiinnostunut kuvataiteesta, ja lähipiirin myötä saan jatkuvaa kosketusta kuvataiteisiin. Taiteista musiikki on lähinnä sydäntäni.

 

Milla Talassalo

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone