Hallituksen työttömyysturvaesitys etenee, taiteilijat valmistautuvat mielenilmaukseen

9.12.2015Kirjoittaja: Miisa Pulkkinen
Työttömyysturvamuutosta vastustavaa mielenilmaisuta valmistellaan Facebook-ryhmässä, jossa on jo satoja jäseniä.
Työttömyysturvan muutosta vastustavaa mielenilmaisuta valmistellaan Facebook-ryhmässä, jossa on jo satoja jäseniä.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on hyväksynyt hallituksen esityksen työttömyysturvan muuttamisesta. Toteutuessaan esitys uhkaa heikentää myös kuvataiteilijoiden työttömyysturvaa. Esitykseen jätettiin vastalause mm. puutteellisen valmistelun takia. Lakiesitys etenee eduskunnan päätettäväksi. Eri alojen taiteilijat valmistelevat nyt mielenilmausta työttömyysturvaesitystä vastaan.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta käsitteli tiistaina 8. joulukuuta hallituksen lakiesitystä HE/94/2015, joka käytännössä tekisi itsensätyöllistäjistä yrittäjiä, mikä uhkaa myös kuvataiteilijoiden työttömyysturvaa. Kolme kansanedustajaa, Outi Alanko-Kahiluoto (vihr), Aino-Kaisa Pekonen (vas) ja Anna-Maja Henriksson (r) jätti mietintöön vastalauseen. Heidän mukaansa esitys on puutteellisesti valmisteltu, eikä luovien alojen työntekijöitä tai opetus- ja kulttuuriministeriötä ole kuultu lain valmistelussa.

Valiokunnan mietintöön on kirjattu useita lausuntoja, jotka vastustavat lakimuutosta. Myös Suomen Taiteilijaseura toimitti valiokunnalle lausunnon, vaikkei valiokunta ollut sitä pyytänyt. STS:n lausunto on luettavissa Taiteilija-lehdessä. Useat eri lausunnonantajat, kuten Suomen Journalistiliitto ja STS, toteavat, että lakiesitys  johtaa ongelmiin yrittäjyyden pää- ja sivutoimisuuden osoittamisessa.

Myös Suomen Taiteilijaseuran uusi puheenjohtaja Markus Renvall pelkää, että  lakimuutos heikentää kuvataiteilijoiden ennestäänkin heikkoa taloudellista asemaa. Renvallin puheenjohtajakausi STS:ssä alkaa tammikuussa 2016.

”Taiteilijoita täytyy tukea työllistymään omassa työssään. He tekevät taidetta pitkäjänteisesti, mutta tuloja he saavat monista lähteistä. Joskus taiteilija on apurahalla, joskus yrittäjänä ja joskus hän joutuu turvautumaan perusturvaan. Elinmahdollisuuksia ei saa kaventaa entisestään heikentämällä lainsäädäntöä”, Renvall korostaa.

Hallituksen työttömyysturvaesitys etenee eduskunnan käsittelyyn. Muutos astuu esityksen mukaan voimaan 1.1.2016.

Sosiaalisessa mediassa valmistellaan mielenilmausta lakimuutosta vastaan. Suunnitelmissa on järjestää mielenilmaus ensi viikolla, kun eduskunta päättää lakimuutoksesta. Facebookin Itsensä työllistäjien mielenilmaus -ryhmään on liittynyt jo useita satoja taiteilijoita.