Perussuomalaisten Sampo Terho on uusi kulttuuriministeri

27.4.2017
Kuva: Kimmo Brandt / Compic / Eduskunta.

Perussuomalaiset on valinnut puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terhon uudeksi kulttuuriministeriksi.

Perussuomalaiset kertoi asiasta Twitterissä.

Kulttuuriministerin salkku siirtyy Terholle kokoomuksen Sanni Grahn-Laasoselta, joka jatkaa opetusministerinä.

39-vuotias Sampo Terho on ensimmäisen kauden kansanedustaja Helsingin vaalipiiristä. EU-parlamenttiin hän nousi 2011, kun Timo Soini siirtyi eduskuntaan. Terho valittiin EU-parlamenttiin jatkokaudelle 2014 mutta seuraavana vuonna hän asettui ehdolle eduskuntavaaleissa ja tuli valituksi. Koulutukseltaan Terho on filosofian maisteri Tampereen yliopistosta. Hän on aiemmin työskennellyt puolustusministeriössä ja Maanpuolustuskorkeakoulussa.

Tällä hallituskaudella Terho on toiminut eduskuntaryhmänsä puheenjohtajana. Hän kuuluu suureen valiokuntaan ja talousvaliokuntaan. Terho pyrkii puolueensa puheenjohtajaksi.

Sampo Terho linjasi hiljattain kulttuurinäkymyksiään Taiken 100 puheenvuoroa taiteesta -blogissa. Terho kirjoittaa kansallisuusaatteesta taiteessa, ja hän pohtii tekstissä kansallisuuden ja kansainvälisyyden suhdetta. Terho kirjoittaa uskovansa, että kansallismielisyys on ”myönteisessä muodossaan hyvin vahva voimavara niin luovuudelle kuin hyvinvoinnille”.

Sampo Terhon ministerinsalkkuun kuuluvat kulttuurin lisäksi urheilu ja Eurooppa-asiat. Hän on järjestyksessä jo viides ministeri, joka vastaa kulttuurista muiden vastuiden ohella.

Lue myös:

Kommentti: Pitääkö perussuomalaista kulttuuriministeriä pelätä?