Uusi työryhmä edistämään luovaa alaa – mukana ei ole yhtään kuvataiteen edustajaa

22.12.2016

Opetus- ja kulttuuriministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö ovat asettaneet työryhmän, jonka tehtävänä on tehdä ehdotuksia luovien alojen vahvistamiseksi Suomessa. Työryhmän puheenjohtajaksi on nimitetty Professor of Practice Anne Brunila Svenska handelshögskolanista.

Ministeriöt kertovat tiedotteessaan, että työryhmän tehtävänä on kartoittaa esteitä luovien alojen kehittymiselle Suomen taloutta vahvistavana ja elinkeinorakennetta monipuolistavana toimialana. Työryhmältä odotetaan ehdotuksia mm. luovien alojen elinkeinotoiminnan ja työllisyyden kehittämisestä. 

Työryhmän puheenjohtaja Anne Brunila huomauttaa, että toisin kuin monissa muissa EU-maissa, Suomessa luovat alat eivät ole kasvaneet. Luovien alojen tuotos ja arvonlisäys ovat pienentyneet ja työllisyys heikentynyt, erityisesti vuodesta 2012 lähtien.

Työryhmään kuuluu peräti kuusi musiikkialalla työskentelevää tai muusikkona työskennellyttä jäsentä. Työryhmään ovat saaneet edustajan myös mm. Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto ja peliteollisuuden sekä Tubeconin edustajat. Kuvataiteella tai esimerkiksi kirjallisuudella ei ole edustusta työryhmässä.

Työryhmän muita jäseniä ovat toimitusjohtaja Timo Argillander (IPR.VC Fund), toiminnanjohtaja Karola Baran (Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto), muusikko, tuottaja ja säveltäjä-sanoittaja, juristi Teemu Brunila (B Publishing Oy), johtaja KooPee Hiltunen (Neogames), manageri, puheenjohtaja Virpi Immonen (Music Managers Forum Finland), toimitusjohtaja Mikael Jungner (KreAB), luovajohtaja/perustaja Tanja Jänicke (Yhteismaa ry ja Yhteisörahoituspalvelu Mesenaatti.me), johtaja Lauri Kaira (Gramex Oy), ylijohtaja Riitta Kaivosoja (opetus- ja kulttuuriministeriö), CEO Risto Kuulasmaa (Co-Founder of Tubecon), rehtori Jari Perkiömäki (Taideyliopisto), toimitusjohtaja Annamaija Saarela (Annamaija Music Company), johtaja Hannu Saha (Musiikin edistämissäätiö), finanssineuvos Jari Salokoski (valtiovarainministeriö), arkkitehti Marco Steinberg (Snowcone & Haystack), hallitusneuvos Erik Strömberg (sosiaali- ja terveysministeriö), neuvotteleva virkamies Petra Tarjanne (työ- ja elinkeinoministeriö) sekä vararehtori Anna Valtonen (Aalto-yliopisto).

Työryhmän toimikausi päättyy maaliskuussa 2017.