Uusi työttömyysturvalaki astui voimaan – taiteilijoiden asema ei näytä heikkenevän

18.1.2016

Huolta ja vastustusta herättänyt uusi työttömyysturvalaki on astunut voimaan vuodenvaihteessa. Samalla julkaistiin työ- ja elinkeinoministeriön ohjeet lain tulkitsemiseksi. Vaikka itsensä työllistäjien luokitus on nyt poistunut, taiteilijan asema ei näytä heikentyvän. STS:n lakimiehen mukaan paljon riippuu siitä, kuinka hyvin TE-toimistot noudattavat ministeriön ohjetta.

Uusi työttömyysturvalaki on astunut voimaan 1.1.2016. Lakia vastustettiin mm. joulukuussa järjestetyssä mielenosoituksessa, sillä monet taiteilijat ja luovan työn tekijät pelkäsivät sen heikentävän itsensä työllistäjien asemaa. Myös monet järjestöt esittivät huolensa lain sisällöstä ja moittivat lain kiireistä valmistelua.

Merkittävin muutos uudessa laissa on, että omassa työssä työllistyvien työntekijöiden luokka poistuu. Aiemmin omassa työssä työllistyviksi katsotut taiteilijat, määritellään nyt joko pää- tai sivutoimisiksi yrittäjiksi.  Kuten aiemminkin, ratkaisevaa työttömyysturvan saamisen kannalta on, määritelläänkö taiteilija pää- vai sivutoimiseksi yrittäjäksi. Sivutoimiset yrittäjät ovat edelleen oikeutettuja työttömyysturvaan.

Vuodenvaihteessa voimaan astui myös työ- ja elinkeinoministeriön ohje TE-toimistoille. Lakia tulkitaan toimistoissa ministeriön ohjeen mukaan. Suomen Taiteilijaseuran lakimiehen Anna Nousiaisen mukaan taiteilijoiden kohtelun kannalta ratkaisevaa on juuri se, kuinka TE-toimistot ohjetta noudattavat.

”TE-toimistot soveltavat uutta lainsäädäntöä tehdessään päätöksiä työttömyysturvan myöntämisestä. Tässä tehtävässä niitä sitovat paitsi tämä laki ja sen nojalla annetut soveltamismääräykset, myös hallintolaissa viranomaiselle säädetyt velvollisuudet asiakkaan kuulemisesta, selvityksen hankkimisesta ja päätöksen perustelemisesta.  TE-viranomaiset eivät saa sivuuttaa työ- ja elinkeinoministeriön antamaa uuden lain soveltamisohjetta, jossa taataan taiteilijoiden ja tieteen tekijöiden oikeus ammattinsa huomioivaan kohteluun”, kertoo Nousiainen.

Uusi työttömyysturvalaki

  • Astui voimaan 1.1.2016
  • Itsensä työllistäjien luokitus poistuu, tilalla luokittelu sivu- tai päätoimiseksi yrittäjäksi
  • Sivutoiminen yrittäjä on oikeutettu työttömyysturvaan
  • Taiteilijoilla säilyy oikeus mm. teosvarastoon ja työhuoneeseen
  • Myös apurahojen ja näyttelyiden hakeminen on edelleen sallittua työttömyysturvalla
  • Ohje luettavissa: http://www.finlex.fi/data/normit/42440-TEM2435ohje.pdf

Lakimies Nousiaisen mukaan laissa ja sen soveltamiseksi laaditussa ohjeessa ei ole merkittäviä heikennyksiä edelliseen työttömyysturvalakiin verrattuna.

”Muun muassa teosvarastosta tai apurahansaajan MyEL-vakutuksesta ei tarvitse luopua saadakseen työttömyysturvaa, kun sen edellytykset muutoin täyttyvät”, mainitsee Nousiainen.

Suomen Taiteilijaseura suosittelee, että taiteilijat perehtyvät ministeriön ohjeeseen myös itse, mieluiten jo ennen TE-toimistossa asioimista. STS seuraa nyt tiiviisti, kuinka lakia sovelletaan TE-toimistoissa.